tiistai 2. tammikuuta 2018

The final glance to the old and first to the new

No niin! Vuosi vaihtui ja vaikka mä en uskokaan mihinkään New year, new me -juttuihin, jotain erikoista näissä parissa päivässä kuitenkin on ollut. Jotenkin kevyempi olo. Ehkä mun alitajunta kuitenkin jotenkin sitten kokee, että tietyt asiat voi taas aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. 
Normaalisti tämä postaus on ollut mun vuoden viimeinen, mutta koska blogi laahasi suurimman osan vuotta jäljessä aikataulusta, on tämäkin myöhässä :D Mutta ainahan luon myös katsauksen tulevaan, joten ei se mitään.
Valtaosa postauksen kuvista on kesältä, koska kuvasin kuluneena vuonna eniten silloin.
Kuluneesta vuodesta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Se oli sekä hyvä että huono, sen aikana tapahtui monta kivaa asiaa. Mutta, koska sen alku meni hyvin ja loppua kohti vuosi "huononi", mielessä päällimmäisenä oli vähän ikävämmät asiat jolloin on ehkä vähän vaikea nähdä ja miettiä kaikkea sitä positiivista, mitä sain. Viime vuonna tein uudenvuodenlupauksen, että käyn vähintään kerran viikossa hallilla treenaamassa tokoa ja se pitikin maaliskuuhun asti mikä oli ihan riittävän hyvin! Treenattiin suunnitelmallisesti ja ahkerasti, paukutettiin koemaisia treenejä ja haettiin rutiineja jotta saavutettaisiin alokasluokan koularista uupuva kolmas ykköstulos. Työ tuotti tulosta ja TK1 napsahti Haltin nimen eteen maaliskuussa Pieksämäellä; ei ihan sellaisella suorituksella kuin mihin pystytään, mutta oli helpottavaa kokea että joskus vähempikin riittää ja yksi etappi oli saavutettu. Toko jäikin sitten kokeen jälkeen tauolle koko kevääksi, kun päiväni kuluivat helmikuun lopusta huhtikuun alkuun tiiviisti Norssilla kolmannessa opetusharjoittelussa. Agilityn parissa harrastettiin kuitenkin ahkerasti koko kevät, kun treenattiin ja kisattiin heti vuoden alusta saakka melkein kerran kuussa. Saatiinkin tässä rakkaimmassa päälajissamme kokea monia onnistumisen hetkiä. Maaliskuussa saatiin kevään tavoite viiden virhepisteen radasta suoritettua, ja monesti senkin jälkeen ollaan napsittu sijoituksia ja tehty ikuisuusmurhe keppejä lukuunottamatta ehjiä vitosen ratoja. Kisailin myös lainakoirani, Haltin Raisa-äidin kanssa muutaman kerran. Keväällä juostiin toinen LUVA Kuopiossa ja syksyllä kolmas, jolla Pii sai sertin kakkosluokkaan <3
Kotikentän agikuvat otti Jose.
Kevät tuli myöhään, mutta tuli kuitenkin. Harkka loppui, sain rentoutua ja kevään mittaan opin vähentämään omaa suunnitelmallisuuttani ja kontrollifriikkiyttäni. Opin, että spontaanisti tapahtuvat asiat voivat olla positiivisiakin. Yksi parhaista tällaisista oli reissu Hans Zimmerin maailmankiertuekonserttiin Hartwall Areenalle toukokuussa, jonne ystäväni voitti ilmaisliput. Ihan mieletön kokemus, niin tunteita herättävä <3 Haltin kanssa nautittiin vapaammista päivistä ja muistuteltiin vähän tokojuttujakin mieleen. Lisäksi päästiin Joensuun seudun palveluskoirayhdistyksen haun pienryhmään kesäksi, ja voi miten kiva olikaan päästä pitkästä aikaa tämänkin lajin pariin! Kesä meni aika lailla muistutellessa perusasioita meidän molempien mieleen, mutta oli kyllä -hyttysistä huolimatta :D- mukava ja antoisa kesä, opittiin tosi paljon uutta. 
Kesästä eteenpäin lähtikin sitten se alamäki.. Asuttiin kesä Haltin kanssa yksin Joonan ollessa muualla töissä. Mun oma kesätyö oli myös rankka, ja kun samaan aikaan yritin jatkaa entiseen malliin harrastamista ja nauttia kesästä ja kavereista, nipistin levosta mikä ei ollut se fiksuin ratkaisu. Näin jälkiviisaana voi todeta, että meni ihan liian lujaa taas vaihteeksi, vaikka silloin sitä ei tajunnutkaan. Lisäksi kesän alussa oltiin todella pohjalla agilityn suhteen, enkä ole koskaan aiemmin elämässäni miettinyt niin vakavasti jonkin koiraharrastuslajin lopettamista. Mietin asiaa monelta kantilta, ja päätökseen auttoi myös agiliitelyn jättäminen täystauolle koko kesäksi, mikä oli hyvä ratkaisu. Tokoakin treenattiin tavoitteena rotumestaruudet syyskesällä, mutta onneksi siinä vaiheessa tajusin pistää itselleni stopin ja siirtää avoimen luokan korkkauksen jonnekin tulevaisuuteen. Syyhän ei siis ollut Haltissa vaan ihan omassa päässä ja jaksamisessa, mutta yhtä kaikki viisas päätös. Kesällä kävi myös sellainen ikävä asia, että photobucket lakkasi (täysin ilmoittamatta vieläpä) tukemasta ulkopuolisia kuvalinkkejä jolloin iso osa blogin kuvista ja kaikki vanhasta hävisivät >:( En ole näin valtaisaan urakkaan kuin kuvien korjaukseen pystynyt vielä ryhtymään, mutta yritän ainakin sivujen kuvat saada taas näkymään.
Voi koira mitä minä sinun kanssasi teen
Mun pitkä objektiivi alkoi taas toimia kesällä <3
Mutta oli viime kesässä myös paljon hyvää: jo aiemmin mainittujen hakutreenien lisäksi esimerkiksi pitkään odotettu muutto heinäkuun alusta uuteen kotiin. Se oli kyllä kanssa yksi vuoden kohokohtia, rakastan meidän asuntoa ja viihdyttiin siinä alusta alkaen tosi hyvin. Lisäksi meillä oli loppujen lopuksi yllättävän hyvin mahdollisuuksia ja aikaa nähdä kavereita, niin uusia kuin vanhoja. Hengattiin collieporukkalaisten kanssa, ja saatiin "kesäloisista" Kiirasta ja Kodasta ihanat uudet ystävät <3 Käytiin yhdessä monet lenkit ja myös viikonloppuretkellä Patvinsuolla, mikä oli oikein onnistunut reissu :) Kesän valopilkkuihin kuuluivat myös perinteinen mökkijuhannus Päijänteellä ja rennot viikonloput läheisten kanssa, kuten uimaretki kavereilla ja koirilla. Niin, ja ehdottomasti myös elokuinen Irokon kennelin 25-vuotissynttärijuhla!
Irokon juhlissa, kuva (c) Nina Koso.
Elokuu loppui ja lopulta myös kesätyöt. Vietettiin viikon kesäloma sukuloidessa Haltin kanssa, ja syksyllä yritettiin pikkuhiljaa palailla normaaliin opiskeluarkeen. Se ei kuitenkaan onnistunut ihan niin helposti kuin olisi voinut kuvitella, ja syksy ja loppuvuosi olikin melkoista vuoristorataa. Koulustressiä, kisoja, reissuja, kierroksia ja uniongelmia. Hakutreenit loppuivat, ja agilitykisoissa käytiin hakemassa taas kokemusta ja nöyrtymistä, pettymystäkin, mutta myös yksi valtavan iso onnistuminen kun saatiin kepit menemään kerrasta oikein kisaradalla ensimmäistä kertaa ikinä! Ja oli toki muitakin toivonpilkahduksia :D Valoa pimeyteen toi marraskuinen pikavisiitti Lontooseen, kun toteutin kymmenen vuoden unelmani nähdä Leijonakuningas-musikaali West Endillä. Jos pitäisi joku paras/mieleenpainuvin asia tästä vuodesta nimetä, niin kyllä se varmaan olisi tämä. Mitähän vielä. Reissuja oli tosiaan tänäkin vuonna paljon, ja Halti kävi myös näyttelyssä ja jalostustarkastuksessa. Taekwon-do vei mukanaan syvemmälle kuin olisin koskaan uskonut, ja suoritin helmikuussa keltaisen vyön kokeen ja toukokuussa vihreän. Kesällä tehtiin erilaisia fysiikkatreenejä ja syksyllä uskaltauduin jopa ensimmäistä kertaa liikesarjakilpailuihin! Laji tukee tosi hyvin agilityä, mutta isoin kehitykseni tapahtui loppujen lopuksi henkisellä puolella.
Tähän väliin olisi ehkä hyvä muistella, mitä silloin reilu vuosi sitten toivoin juuri päättyneeltä vuodelta 2017. Näköjään hakuryhmäpaikkaa, kasvattajakurssia ja koiranpentua. Melkein kaikki check! Hakuun päästiin ja kasvattajakurssinkin kävin, kun Joensuussa maaliskuussa sellainen järjestettiin. Se onkin edelleen ainoa tältä vuodelta roikkuva blogikirjoituksen aihe :D Mulla on ollut se luonnoksissa oikeasti sieltä keväästä asti, mutta en vaan oo ehtinyt kirjoittaa, koska tiedän että siitä tulee ehkä vähän pidempi ja asiallisempi pohdintapostaus kuin vain kertomus viikonlopun kurssista. Ensin oli kiire harkan kanssa, sitten kesän ja nyt syksyllä ja talvella on ollut täysi työ laitella tänne normipostauksetkin, joten eipä ihme :D Mutta ihan varmasti mä sen vielä kirjoitan ja julkaisen! Omaa koirakaveria Halti ei vielä saanut, mutta koska tää vuosi oli yllättävän kiireinen ja rankka, ehkä parempi näin. Ja kuten mulla kävi Haltinkin kanssa, kärsivällisyys varmasti palkitaan ja hyvää kannattaa odottaa.
Tää vuosi oli kyllä siitä jännä, että niin moni tuollainen iso haave toteutui jo heti alkuvuodesta. Kyynikko kun olen, taisin miettiä jo silloin että jaa tää oli tässä, meneeköhän sit vaan alaspäin :D Ehkä meni, ehkä joidenkin toisten juttujen suhteen ei. Eniten ehkä yllätti nyt kun oikeasti koko vuotta kelasi, että en sitten lähtenyt avoimeen luokkaan tokokokeeseen. Siirsin ja siirsin sitä koko ajan enemmän vuoden loppua kohti, mutta ei me sitten lähdetty. Ja tämänkin suhteen parempi näin, kun oma jaksaminen on tasapainoillut useasta eri syystä melko äärirajoilla koko loppuvuoden. Vuosi sitten toivoin, että stressaisin vähemmän ja olisin huolettomampi. Osittain se toteutui, osittain ei. Piti mennä aika pitkälle, ennen kuin tajusin hiljentää ja rauhoittaa, mutta ainakin siinä mielessä olin itselleni armollisempi, että annoin itselleni myös luvan olla kun en jaksanut tai pystynyt. Lupasin myös tehdä kaikkeni, jotta tästä vuodesta tulisi kiva - no, ihan kaikkea en jaksanut itsestäni pusertaa enää loppuvuodesta irti, mutta kaikesta oppii.
There he comes, straight from the sun, my light in the darkness
Mitäpäs sitten ensi vuonna eli nyt jo alkaneena vuonna? Jaa-a, alkuvuoden aikataulu ja ohjelma on jo aika lailla selvillä mutta sen jälkeen onkin mysteeri! Ja itse asiassa se mysteeriys kiehtoo minua suuresti. Mä oon siitä hassu, että oon jo nuorena "asettanut" itselleni suuria haaveita, mutta sijoittanut ne mielessäni jonnekin kauas tulevaisuuteen. Ja tällä hetkellä mulla on positiivinen ongelma: oon jo melkein toteuttanut ne kaikki! En oo täyttänyt edes kahtakymmentäviittä, mutta olen jo käynyt Afrikassa, nähnyt Leijonakuningas-musikaalin, suorittanut kasvattajakurssin, ajanut koko yön autolla extempore-reissussa, matkustellut paljon muuallakin.. Ja tehnyt kaikenlaista muutakin mitkä on toteutuneet jo aiempana vuonna. Mitäs minä nyt sitten teen??
No, ehkäpä nyt olisi sitten hyvä aika haaveilla vähän pienemmin. Elää enemmän hetkessä, opetella edelleen pois suorittamisesta, siitä että elämä ei ole lista tehtäviä joita viivataan muistilapulta yli... Tänä vuonna aion harjoittaa itsetutkiskelua: vaikka kasvoinkin kuluneen vuoden aikana henkisesti ja löysin itsestäni uudenlaisia voimia, oon nyt loppuvuodesta kuitenkin tuntenut olleeni aika hukassa. En oo tuntenut olevani yhtään oma itseni, tai ainakaan sellainen kuin joskus olin tai millainen haluaisin olla. Tahdon etsiä sellaisia Iipuja ja toivon että ne löytyy ja pysyy. 
Ahahaha nää Patvinsuon reissun kuvat on helmiä, (c) Kiira
Vaikka ei pitäisi ilmaista asioita kieltosanan avulla, mä itse asiassa suorastaan toivon, tänä vuonna ei tulisi niin paljon reissuja. Haluan oikeasti punnita esimerkiksi harrastuksiin liittyviä oheisjuttuja, mitä esimerkiksi yhdistyshommissa vähän huomaamatta tulee. Opetella ajattelemaan, että ihan kaikkeen ei tarvitse revetä. Koska viime aikoina valitettavasti ne positiivisetkin asiat on olleet aika kuormittavia, ja matkustelua tulee väkisinkin esimerkiksi perheenjäsenten luo. Koiraharrastusten suhteen luvassa on vanhaa tuttua mutta myös vähän uutta. Agilityssä alkaa jännät ajat, kun päästiin Haltin kanssa uuteen Niina Leinosen valmennusryhmään! Oon tosi iloinen että meidät valittiin mukaan ja odotan innoissani treenejä ja (toivottavaa) edistymistä. Tokossa meillä ei edelleenkään ole mitään säännöllisiä ohjattuja treenejä, mutta parhaani mukaan työstetään avoluokkaa eteenpäin. Alkuvuodesta saadaan luultavasti taas collieporukalle oma hallivuoro, mikä oliskin huippua, koska ryhmässä on kivempi treenata ja siellä myös oppii parhaiten. Koekentillekin on tarkoitus palata taas jossain vaiheessa, mutta milloin, on vielä ihan mysteeri enkä aio ottaa stressiä siitä :) Toivon mukaan myös hakuilut jatkuu.
(c) Kiira
Tämä vuosi alkaakin ihan erilaisissa tunnelmissa kuin aikaisemmat. Kävi juuri niin kuin maaliskuussa kotitalon myynnin yhteydessä ennustin, ja palaan vielä viimeisen kerran Jämsään. Heti ensi viikolla, joululoman päätyttyä, mulla nimittäin alkaa neljäs ja viimeinen opetusharjoittelu vanhalla lukiollani. Olin jo jouluviikolla seuraamassa tunteja, mutta varsinainen aloitus harkalle on vasta tulossa. Ja koska mulla ei tosiaan enää ole lapsuudenkotia paikkakunnalla, asutaan Haltin kanssa kuukauden ajan Joonan porukoilla. Ihan mukavaa kyllä, ja Haltero tykkää olla maalla :) Valmennusryhmän aloituksesta jäädään siis vähän pois, kun palataan Joensuuhun vasta helmikuussa. Mutta ei sille mitään voi, ja agilityä päästään kyllä treenailemaan Kana-areenalle harkan aikanakin; ehkä myös käydään kisailemassa Tampereen seudulla. Tokohommat jää sitten puolestaan aika lailla pois, mutta jatketaan uudella innolla sitten Joensuussa. Kuten aiempinakin vuosina, tahdon hoitaa opeharkan mahdollisimman hyvin ja panostaa siihen. Mutta enköhän mä nyt tammikuussakin jotain kirjoittamisen arvoista tänne keksi :D
Vuodenvaihde vietettiin vanhempien ja siskojen ja niiden lemmikkien kanssa Valkeakoskella. Kuppitaiat ennusti mulle terveyttä tälle vuodelle, kyllä kiitos! Aloitin tämän vuoden ulkoilemalla Haltin kanssa, tekemällä kouluhommia ja katsomalla Clone Warsia. Hyvä alku. Vitsit olipa kivaa kirjoittaa oikein kunnolla pitkästä aikaa ja rauhassa.
Ilon kautta!

2 kommenttia:

  1. <3 Voi että kun meinasi vähän tulla tippa linssiin kesää muistellessa, niin ilosta kuin vähän haikeudestakin. Ja hei pitääki sopia jotkut treffit, kun ootte lähempänä! Mennää johki Jämsän metsiin eksymään ja löytämään itsemme! :D

    Vähän samoissa fiiliksissä mennyt täälläkin toi loppuvuosi... koiraharrastuksia olen jaksanut ja ehkä niitten avulla vähän paennutkin muita velvollisuuksia (ts. opiskelua), mut muuten on ollu kyllä energiat vähissä, ja myös ollu vähän hukassa muun elämän kanssa. Pieni kriisi jotenkin siitäkin, että tosi moni opiskelukaveri tähtää niin korkeelle, osa tekee jo täysillä väikkäriä jne ja ite just selviää normaaleista koulupäivistä... huh. Mut jospa sitä suosiolla olis tänä vuonna armollinen ittelleen ja antais luvan olla tekemättä mitään suurta ja hienoa :D

    Toivottavasti on nyt jo parempi ja ainaki univaikeudet on selätetty, ne vaikuttaa niin älyttömästi kyllä niin henkiseen ku fyysiseenki jaksamiseen! Ja haluun ehdottomasti lukea kasvattajakurssista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaww eikä, ei ollut tarkoitus itkettää :D Joo kiva, tervetuloa! Täällä on hyvät lenkkimaastot mun vanhoilla hoodeilla :) Ja aattelin että voisin tulla Tamskille kisaan agilityä 20. päivä niin senkin jälkeen voitais nähdä, jos ootte Tampereella silloin?

      Joo, parempi se on höllätä jos siltä tuntuu eikä kannata vertailla itseään muihin! Kaikille tulee välillä parempia/energisempiä kausia ja sit semmosia jolloin tarvii matalamman riman itselleen. Mä olin tänä syksynä niin väsynyt, etten edes enää paennut opiskelua koirailuun.. Ihan hullua, kun aiempina vuosina todellakin lähdin hallille jos oli yksikin vapaapäivä, mutta tänä syksynä en meinannut jaksaa sitäkään. En mä ikinä oo katunut tehtyä treeniä, mutta etukäteen tuntui monesti että mieluummin jäis kotiin. Vaan jospa se siitä, kyllä nyt on ainakin vähän vähemmän stressiä kun sai yhden isomman jutun eilen hoidettua pois. Uniongelmia valitettavasti edelleen on, mutta oon toiveikas että harkan aikana paranee kun on säännöllinen päivärytmi :D Ja kiva, tulee kyllä luettavaksi!

      Poista