Collien kokoinen vuosi

Viikko sitten tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun allekirjoitin ensimmäistä kertaa elämässäni sopimuksen koiran kaupasta ja haettiin Forssasta pikkuinen musta koiranpentu kotiin. Tämä postaus käsittelee, mitä on sisältynyt tähän vuoteen elämästä collien kanssa. Eräs ystäväni antoi idean koota listan kaikista colliemaisista asioista, joita olen tämän vuoden aikana kokenut. Lisäksi tähän sisältyy lässytystä, jota yleensä kai kirjoitellaan koiran synttäreiden aikaan, mutta minusta sopii ihan hyvin tähänkin "merkkipäivään", varsinkin kun en tuossa huhtikuussa kauhean syvällisiä ehtinyt kirjoitella. 

Näitä kaikkia colliemaisia asioita olen kokenut, joko Haltin kanssa tai ilman. Yhtä kaikki, jokainen liittyy tähän rakkaseen rotuun.

-pentuetapaaminen
-collieporukan toko- ja hakukoulutusviikonloppu
-agility- ja tokokisoissa turisteilua (ainakin viisi kertaa)
-kaksi match show:ta
-yksi koiranäyttely
-vierailu kasvattajan luo
-pentuagilitykurssi ja viikoittaiset pienryhmätreenit
-ainakin neljä collielenkkiä, ja toki paljon lenkkejä ylipäätään colliekavereiden kanssa
-niin ikään monen monta toko/tottis- ja hakutreeniä 
-SCY:n Savo-Karjalan alaosaston 20-vuotisjuhlat, juttelin mm. Rainer Vuorisen kanssa
-SCY:n Savo-Karjalan alaosaston vuosikokous ja valinta sen hallitukseen
-SCY:n alaosastopäivät Jyväskylässä, paljon uusia tuttavuuksia. Istuin samassa ruokapöydässä Collieyhdistyksen sekä nykyisen että entisen puheenjohtajan kanssa :D
-kaksi möllitokoa, joista toisessa turistina ja toisessa ihan osallistujana
-kolme mölliagilityä
-kaksi agilitykoulutusta ACE:lla
-viettikoulutusilta
-SCY:n tokomestaruudet Imatralla, turistina
-vierailu Haltin veljen luo
-älyttömän paljon uusia ihmisiä, joihin on ollut ilo tutustua
-niin monta colliemaista roadtrippiä, etten enää pysy edes laskuissa mukana (lue: ihan hitosti autossa istumista, kilometrejä, juttelua ja naurua Sarin kanssa)

Ohoh, tulipas aika pitkä lista... Pistäkääs paremmaksi ;-) Vuosi sitten en olisi kyllä osannut kuvitellakaan kaikkia näitä asioita, tai että nämä kaikki mahtuisivat yhteen vuoteen :D Vanhana yhdistysaktiivina en sinänsä yllättynyt että menin alaosastotoimintaan mukaan, mutta näin pian. Toisaalta, oli helppoa mennä mukaan kun on jo kymmenisen vuotta ennestään seurannut rotua ja yhdistystä, ennen kuin omasta colliesta oli tietoakaan.

Tähän vuoteen ensimmäisen collieni kanssa on siis mahtunut hirveästi asioita. Ollaan koettu Haltin kanssa vaikka mitä, ilot ja surut, hampaanväännöt ja muutkin pienet takaiskut, mutta kuitenkin selvitty. Yhdessä. 
En olisi viime kesän alussa osannut mitenkään kuvitella että tää vuosi ihan tämmöinen olis, mutta jotenkin siitäkin selvittiin näinkin. Mulla pitäisi olla vielä kolme koiraa, eikä yksi. Vaan luojan kiitos mulla on edes se yks koira. Halti auttaa surusta yli. En mä tästä lukuvuodesta olis selvinnyt ilman sitä. Oon niin onnellinen, että ehdin kuitenkin kokea sen, valitettavan lyhyeksi jääneen ajan kolmen koiran kanssa. 

Oon niin onnellinen, että otin Haltin juuri silloin kun otin. Se ei ollut yhdistelmästä, jota aivan alun alkujaan ihan ensisijaisesti mietin, mutta en ole katunut päivääkään koirani ottamista. En kasvattajavalintaa, yhdistelmää tai itse pentuakaan - Halti oli meille juuri oikea valinta. Ja kun se kotiutui, tuntui alusta asti siltä, kuin se olisi aina ollut mulla. Etukäteen jännitin, miten osaisin olla pennun kanssa kun edellisestä koiranpentuajasta oli niin valtavan pitkä aika. Mutta hyvin osasin, pennun kanssa touhuaminen tuli ihan luonnostaan. Oon tosi kiitollinen ihanasta kasvattajasta, joka aina jaksaa kuunnella ja neuvoa, mitä ikinä kysynkään. Oon tosi kiitollinen ihanasta Haltin emän omistajasta, joka niin ikään aina jaksaa kuunnella ja neuvoa, sekä kyytiä meitä treeneihin. Ihanaa, kun on omalla paikkakunnalla "varakasvattaja"! :D
Tämän vuoden aikana Haltista on tullut ihan oikeasti ystävä - välillä tuntuu kuin olisin jossain elokuvassa, tyttö joka kulkee koiran kanssa joka paikkaan. Kuten olin toivonutkin, Halti on tosi helppo ottaa kaikkialle mukaan. Ehkäpä esim. bussilla kulkemisessa jotenkin konkretisoituu se koiran läsnäolo, kun koirat ei enää juuri muuten oikein näy katukuvassa.

En ois vuosi sitten uskonut, että tässä vaiheessa ollaan jo näin pitkällä eri asioissa. Niin kuin jotkut tokoliikkeet tai vaikka joku esineruutu. Se vain oppi sen ja hups vaan, oon itekin osannut opettaa sitä oikein. Koko koiraa ylipäätäänkin. Halti on arjessa helppo, hyvin sosiaalistettu erilaisiin tilanteisiin ja paikkoihin ja saanut vain positiivisia kokemuksia toisista koirista ja ihmisistä. Oon osannut rakentaa sille hyvän saalispalkan ja leikin, ja oon osannut rakentaa hyvän suhteen siihen, mikä kuulemma näkyy ulkopuolisillekin. Oon osannut tehdä sille hyvän arkikäytöksen - en ois uskonut vuosi sitten, että pystyn pitämään vuoden ikäistä urosta vapaana vaikkapa kävelyteillä. Halti tulee lenkillä luo, se ei jätä mua. Se ei jahtaa lintuja, jotka lähtee vähän matkan päästä koiran edestä lentoon, hyvä jos edes noteeraa. Se rakastaa tekemistä mun kanssa, on aina valmis hommiin ja tekee hienosti ja jaksaa.  

On myös hauskaa huomata, että vaikka Halti on ihan omanlaisensa persoona, siinä on piirteitä Nemosta ja Nitasta: lenkillä Halti jää haistelemaan ja ampaisee sitten tuhatta ja sataa mun luo, ihan kuin Nita aina. Koska on vaan parasta juosta täysiiiiiii. Lisäksi se leveilee sohvalla ja sängyssä taatusti yhtä leveästi kuin Nita, paitsi että Halti vie vielä enemmän tilaa koska on isompi. Hitsi kun en ehtinyt nähdä, minkälainen se kokosuhde olisi nyt kun Halti ei enää kasva. Se hyppää iltaisin sänkyyn ja käpertyy tyynylle/kainalopaikalle kuin Nemo. Siitä on tullut yhtä paha sokerihiiri kuin Nemosta: aina kun jätskipaketin avaa, pitkä nenä on vieressä ojossa: loppuisko jätski, saanko paketin nuoltavaksi? Myös pk-hakutreenit on välillä muistuttaneet aikoinaan spanielin kanssa tehtyjä taipparihakutreenejä: koira juoksee päättömänä metsässä ihan onnessaan, sillä erotuksella että paimenkoira ei malta käyttää nenäänsä ja juoksee sen takia, kun ei tiedä mitä tekee, kun taas spanieli todellakin osasi käyttää nenäänsä ja juoksi hajujen perässä. Huutele sinä ohjaaja siellä vaan ihan rauhassa, mää etsin nyt ukkoja/riistaa. 

Ehkäpä mun rakkaat seniorit siis ehtivätkin opettaa joitakin persoonallisia piirteitään mun rakkaalle junnulle. Välillä tosin kaipaan toisen koiran suomaa kateusmahdollisuutta. Olis kätevää, kun vois mennä vapaavuorolle Nitan ja Haltin kanssa ja jos pentu tekee typeryyksiä, sen vois laittaa tolppaan katteleen kun mummokoira tekee ja nostattamaan kateuskierroksia. Mutta onneksi Halti uskoo törttöilyhuomautuksista kuitenkin hyvin ja jaksaa tehdä yksinäänkin. Ihan vähään aikaan en pysty toista koiraa ottamaan, mutta siihen asti elellään näin. Opettelen elämään yhden koiran omistajana. Meidän pikku opiskelijaperhe, minä, Joona ja Halti.

Rakas Halti.