Tämän tekstin otsikon päätin jo puolitoista vuotta sitten, mutta hauskaa miten se sopii varsinaisen aiheen lisäksi myös tähän kevääseen ja harkan loppumiseen :D Lähiviikkojen aikana luvassa varsin tiivistahtista posmitusta meidän elämästä viimeisen kahden kuukauden ajalta!
Harkka tosiaan on nyt taputeltu, kevään opiskelut ei ihan täysin mutta ei oo paljoa enää jäljellä. Väliaikatiedotusavautumisen jälkeen pidin viimeiset opetustunnit, mutta suoraan siitä en "lomille" päässyt - tässä on ollut kaikenlaista raporttia ja näyteportfoliota sun muuta :D Ja niiden vuoksi olen vapaa-ajalla halunnut vain olla ja rentoutua, enkä oo jaksanut tarttua toimeen ja aloittaa blogihiljaisuuden katkaisemista vielä ennen tätä. Mutta nyt on niin paljon hommia tehty, hyvä fiilis ja sitä kuuluisaa aikaa, joten tässä tulee!
Jäätiin viimeksi maaliskuun puoliväliin. Silloin koitti hyvin jännittävä viikonloppu, koska meillä oli ohjelmassa ensin tokokoe lauantaina 18.3. ja agilitykisat 19.3, joissa kisasin sekä Haltin että lainakoira Raisan kanssa. Tokokoe oli Pieksämäellä ja agikisat Kuopiossa, ja logistiikan kannalta tehtiin hyvin järkevä ratkaisu kun lähdettiin matkaan jälleen kerran Sarin kanssa. Ajettiin perjantai-iltana Joroisiin Sarin vanhemmille, josta lauantaina Pieksämäelle ja takaisin, ja sunnuntaina sitten suoraan Kuopiosta kisojen jälkeen takaisin Joensuuhun. Ja onneksi Sari lähti tokokokeeseen mukaan, koska henkisen tuen tarve oli taas varsin suuri :D
Kaikki jotka on meidän tokouraa seuranneet, tietää että se on ollut, noh, varsin takkuinen. Mulla on aina ollut tokoon vähän ristiriitainen suhde - toisaalta inhoan sen pilkunviilausmeininkiä ja irrallisuutta arkitottelevaisuudesta, mutta toisaalta koen lajin myös mielekkääksi ja tykkään treenata sitä. Innostuin siitä jo Nemon kanssa silloin joskus (10 vuotta sitten! Kääk mihin tää aika menee :o), mutta silloin ei saatu pätevää ohjausta enkä osannut itsekään paljoa koulutella. Haaveilin kuitenkin sekä Nemon että Nitan kanssa TK1-koularista, koska se tuntui sellaiselta kivalta, realistiselta tavoitteelta niille. Lukioaikoina treenailinkin molempien kanssa tavoitteellisemmin, mutta Nitan kanssa ei sitten loppujen lopuksi ikinä lähdetty virallisiin koska en uskonut saavani sitä suorittamaan palkatta ja paineistumatta. Nemon kanssa käytiin yksi katastrofaalinen koe, josta jäi vähän mörköjä itselle. Esim. sellaisista tuomarin kommenteista, että tämä ei varmaankaan ole sinun kouluttama koira ja luepas vähän koirakirjoja ja opiskele johtajuusteoriaa :)))
Ehkä senkin pohjalta kuitenkin jäi sellainen palo onnistua ja jatkaa tokossa kisaamista. Haltin kanssa ajatuksena oli jo alusta saakka kisata ainakin se alokasluokan koulari - siinä saisi ainakin kisakokemusta, eikä meillä olisi mikään kiire paahtaa ylempiin luokkiin. Sitä kuvittelisi, että TK1 on ihan piece of cake, kyllähän sen nyt napsii heti kolmella kokeella. Jotkut ehkä niin tekeekin, mutta mä oon tän puolentoista vuoden aikana kyllä oppinut että ei se välttämättä ole ollenkaan mikään pala kakkua :D Käytiin ekat kisat Haltin ollessa puolitoistavuotias, eikä se periaatteessa ollut liian nuori silloin. Osasi asiat ihan ok, mutta kisarutiinissa oli paljon opettelemista molemmilla. Ajattelin ehkä, että painellaan alokasluokka läpi vähän puolihuolimattomasti ja sitten avointa varten hiotaan hommat tarkemmin kuosiin. Näin jälkiviisaasti voisi todeta, että kolmannen kokeen (marraskuussa 2015) jälkeen olisi pitänyt jättäytyä kisatauolle, antaa koiran kasvaa murkkuilu- ja testailuikänsä pois ja työstää asioita jo silloin huolella. Mutta koska mun pitää näköjään joka koiran kanssa tehdä ne mokat ensin ennen kuin opin niistä, enkä ole etukäteen pelkäävää ja sen vuoksi kisaamista välttelevää tyyppiä, näin ei tapahtunut ja meidän alokasluokassa oleminen venähti vähän suunniteltua pidemmäksi :D Tuli hallintaongelmat, piippaus, oman pään hajoaminen. Tuli kuitenkin myös onnistumisia, välähdyksiä oikeasti pätevästä osaamisesta, loputon periksiantamattomuus siitä että me ei luovuteta.
Tätä koetta varten oltiin työstetty asioita eri tavoin kuin aiemmin, huolella ja ajatuksen kanssa. Treenattiin alkuvuodesta tehostetusti kisamaisia harjoituksia, koska ennen ei oltu juurikaan tehty niitä. Halusin koiralle koemaista rutiinia: että se tietää aina, mitä tapahtuu seuraavaksi. Mua myös jännitti tämä koe aivan erityisesti. Jännitti, vaikka kuinka koetin itselleni tolkuttaa, että Halti osaa. Että se viimeinen ykköstulos oli jo kolmessa viimeisimmässä kokeessa tosi lähellä, parissa jäi pisteen tai kahden päähän ja heinäkuun mestiksissä taas koira teki todella hyvin, mutta huono tuuri ja supertiukka tuomari vei kohtuuttomasti pisteitä. Vaan silti, jännitti. Pelotti, että mitä jos taas vaan epäonnistutaan. Oltiin muuten tosiaan viikkoa ennen koetta siellä yhdessä tokokoulutuksessa, jossa saatiin uudenlaiset, selkeät ohjeet seuruurutiinin rakentamiseksi ja ne tuntuivat toimivan hyvin. En tietenkään olettanut että sitä viikossa saataisiin tehtyä, mutta aika paljon sitä kuitenkin ennen koetta opeteltiin ja musta tuntui, että Haltille jäi jo jotain mieleen.
Tuolloin maaliskuussa mulla oli tosiaan opeharkka täydellä teholla vielä päällä, eikä ehditty treenailla niin ahkerasti kuin vielä alkuvuodesta, mutta ainakin kerran viikkoon muistaakseni kuitenkin. Sen kuitenkin muistan, että tuo viikko jolloin koe oli, oli aivan hirveä. Stressasi ja jännitti paitsi koe, myös harkka, ihan älyttömästi. Vikat treenit ennen koetta käytiin tekemässä tiistai-iltana hallilla Sarin kanssa. Seuruukuvio, seuruuta häiriössä, paikkis ja ehkä jotain pientä liikkuroituna, en muista enää niin tarkkaan. Mutta sen muistan, että Halti teki ihan superhyvin ja siksi en tuon illan jälkeen enää ennen koetta treennanutkaan mitään, jotta hyvä fiilis pysyi yllä. Perjantai-iltapäivänä sitten tosiaan lähdettiin matkaan kohti Savoa ja lauantaina alokasluokka alkoi vasta iltapäivällä. Nukuin yllättävän hyvin edeltävän yön, mutta aamulla ja päivällä jännitti kyllä siinä määrin että ruuan saamisessa alas oli haasteita.
Oltiin koepaikalla hyvissä ajoin, kävin ilmoittautumassa ja kävelytin Haltia kunnolla. Tehtiin pihalla muutamia perusasentoja ja parin askeleen seuraamisia, ja käytiin hallissa sisällä tekemässä se maasta seuraamiseen tuleminen. Halti oli ihan kivasti kuulolla, mutta jostain syystä ei innostunut koepaikalla leikkimään yhtään, joten palkkailin sit namilla. Jännitti ihan kamalasti. Suunnittelin tarkkaan päässäni, mitä tekisin kun tulisi meidän vuoro: koira maahan halliin sisälle, käyn antamassa kapulan liikkurille, kutsun koiran, temppu, sivu, seuraa kehään. Jännitti yhä kamalammin. Pitkän, mutta kuitenkin aivan liian lyhyen odottelun jälkeen tuomari (aina yhtä ihana Riikka Pulliainen) kutsui alokasluokan koirat puhutteluun. Koe oli ihan täynnä, me oltiin suoritusvuorossa aika myöhään eli tokassa paikkisryhmässä, mutta alussa oli kuitenkin kaikki yhtä aikaa. Halti meinasi piippailla toisten koirien perään, mutta pistin sen makaamaan ja pysyi alkuun ihan nätisti. Tuomari puhui tosi pitkään, en kuunnellut mitään. Pyysin Haltilta tassun antamistemppua, se oli ihan täpinöissään että tehdään jo jotain. Luoksepäästävyydessä tapansa mukaan ystävällinen, vähän yli-innokas. Vein sen ekan paikkisryhmän ajaksi autoon.
Oksetti. Ekan ryhmän paikkis meni aivan liian nopeasti. Hain Haltin autosta, seuruutin tiukemmalla kurilla hallin ovelle. Vähän levoton, ei kuitenkaan niin paha mitä on joskus ollut. Päästiin riviin, me oltiin ihan keskellä ja otettiin hihnat irti. Reunapaikan sakemanni lähti juoksentelemaan ympäri hallia mutta onneksi omistaja sai sen pian kiinni. Olin ihan sairaan ylpeä että Halti pysyi mun sivulla istumassa hiljaa. Päästiin aloittamaan liike, piippaili vähän käskyttäessä ja alkuun jätettyäni, mutta sitten hiljeni. Nätisti pysyi eikä muistaakseni ihan kamalasti vilkuillutkaan. Saatiin 8 ½, ei muuta huomauttamista kuin ääni. Jes jes jes! Pahin ohi. Tai no, oli se pitkä odotteluaikakin aika paha. Vähän kyllä onneks rentouduin kun katselin muiden suorituksia, mutta silti. Lopulta koitti meidän vuoro. Kuten sanottu, olin suunnitellut päässäni etukäteen tarkkaan, mitä teen. Halliin, koira maahan, kapula liikkurille, kutsu, temppu, sivu ja kehään. Ja kuten sanottu, mua myös jännitti ihan kamalasti. Paljon enemmän kuin viime kokeessa, ja siitä oli yli puoli vuotta aikaa. Ja tällä kertaa se jännitys sai ylivallan musta, lamautti täysin. Mentiin halliin, luulin että on jo kiire, ja lamaantuneena unohdin mitä mun piti tehdä. Kiirehdin antamaan kapulan ja mentiin suoraan kehään. Seuraaminen ei siis tässäkään kokeessa nyt lähtenyt Haltin tasoisesti, vaan se oli jälleen kerran aivan kuutamolla. Pysähdyksissä ja hitaassa käynnissä skarppasi ihan hyvin, mutta olihan tuo nyt muuten aivan karseeta :DD Aivan ansaittu 6 ½ siitä. Tän jälkeen mokasin myös palkan, en kehunut koiraa vaan silittelin, vaikka en kehässä saisi. Liikkeestä maahanmenossa seuraaminen oli samanlaista tallustelua ihan liian kaukana musta, mutta Halti meni kirjaimellisesti liikkeestä maahan täsmälleen oikein ja yhdestä käskystä, siksi saatiin 10! Tän jälkeen muistin jo, että hei kehu kunnolla liikkeiden välillä niin koira huomaa että tää on kiva juttu Luoksetulossa ihan superhieno suora eteentulo, sitten taas tuosta lauletusta pomppuloikasta piste pois eli 9. Kapulanpito on Haltin bravuuri, teki tosi hyvin ja säpäkästi ja piti vilkaista ihan että näkikö liikkurikin kuinka hienosti hän otti :D Kymppi tästäkin! Kaukokäskyissä taas lauloi, mutta teki juuri niin kuin piti ja ääntelystä huolimatta tästäkin 10 :o Hypyssä (en muuten muistanutkaan ennen kuin vasta nyt videon katsottuani, että kamalaa huutamista siinäkin :D) tuli taas hienosti suoraan eteen, ja kyllä, vasta käskystä vaikka ei meinaa videolla kuuluakaan. Perusasennosta jälleen piste pois eli 9.
Kokonaisvaikutus9, tuomarin kommentit kuuluukin videolta. Mua nauratti sitä kuunnellessa, meinasin sanoa että ennemmin mä ihmettelen että wou miks me saatiin niinkin korkea kuin ysi :D Sittenpä juostiin hallista ulos, leikin ja kehuin Haltia hurjasti. En ollut kehässä katsonut pisteitä yhtään, ja oli vähän samanlainen fiilis kuin viime kokeessa; että varmaan siinä ja siinä, onko ykköstulos. Sari tuli sitten kysymään, että olenko valmis kuulemaan pisteet ja olin jo hetken että eikä, taasko se jäi ihan pienestä kiinni... Mutta ei jäänyt, se oli vahva ykköstulos pistein 176,5, ja näin meidän Via Dolorosa tuli lopultakin päätökseen! Halti on nyt siis TK1 Irokon Riality Bites <3
Juotin Haltin ja laitoin sen autoon, ja mentiin katsomaan koe loppuun. Pistin viestin kavereille ja Haltin kasvattajalle. Johannalle tulikin triplasti iloisia uutisia kun myös Haltin veli Jymy sai TK1:n samana päivänä Lappeenrannassa, samoin kuin poikien serkkutyttö Jade samassa kokeessa meidän kanssa. Ja kaikki laitettiin sille viestiä puolen tunnin sisällä :D Go Itä-Suomen irokolaiset! Ihan uskomatonta, nyt se oli siinä. Tee fakin koo yks. Meidän sijoitus oli muuten neljäs, kuten aiemminkin kun ollaan ykköstulos saatu :D Mutta tulipa hyvä mieli, kun koularin saaneet sai laatan lisäksi myös pienen pokaalin :)
Mä en oikein vielä tuona päivänä sisäistänyt tätä asiaa. Kun se the asia, mitä ollaan niin pitkään tavoiteltu, vihdoin toteutui eikä me enää olla alokkaassa. Olin totta kai tosi iloinen, mutta ihan siinä hetkessä ei vielä tullut sellainen yltiöonnellinen olo, illalla ja myöhemmin kyllä :D Ehkä se johtui siitä, että ankarasta ajatustyöstä huolimatta jännitys voitti mut taas tällä kertaa eikä kaikki liikkeet menneet niin hyvin kuin olin toivonut. Mutta enpä mä sitä jäänyt vatvomaan sen pidemmin, taisin sanoa Johannallekin että seuraaminen oli ihan karseeta mutta I don't give a fuck :D Tässä vaiheessa hienoin saavutus oli se maaginen kirjain/numeroyhdistelmä, onnistuminen ylipäätään. Onnistuminen, joka tuli juuri oikeaan aikaan meidän tokopolulla. Se ei ollut mikään tajunnanräjäyttävä, kokonaisvaltaisesti täydellinen suoritus, mutta hei, aika harvoin kokeissa joka ikinen liike menee kympin arvoisesti. Tämä koe oli mulle ennen kaikkea osoitus siitä, että joskus vähempikin riittää, ja sitä mä oon heinäkuusta lähtien odottanutkin. Musta on vaan ihanaa, että nyt se riitti. Ja pakko sanoo, että oon tosi tyytyväinen että hinkattiin niitä koekaavioita silloin talvella paljon - kun Halti tiesi tasan tarkkaan, missä järjestyksessä liikkeet tulee ja se osasi ne treeneissä kympin edestä, se kykeni nyt myös itse koetilanteessa suorittamaan ne riittävällä tasolla, vaikka sen viretila ei ollut optimaalinen/sama kuin treeneissä. (Ja itse asiassa sehän kiskoi kaikista niistä pikkuliikkeistä ysin tai kympin :D) Ja olkoon tää kisavideo rohkaisuna sellaisille, jotka ehkä kisaamista pohtii mutta ei uskalla. Rohkaisu, että kyllä, tällaisellakin suorituksella ykköstulos voi olla täysin mahdollinen!
Ja mikä ehkä isoin merkitys tällä onnistumisella oli tässä vaiheessa on se, että se motivoi ja kannustaa. Vaikka tuo seuruu harmitti, niin se että saatiin koulari nyt lopultakin, lisäsi ja lisää mun treeni-intoa taas hurjasti. Kun ei tarvinnut taas niellä pettymystä ja hioa samoja juttuja taas uudestaan seuraavaan kokeeseen, vaan voi jatkaa sitä huolella ja ajatuksella treenaamista jo seuraavan luokan jutut mielessä. Kun voi edetä, vaikka vähän epäonnistuikin. Jos kaiken pitäisi mennä kympin arvoisesti, ykköstuloksen raja olisi se 200 pistettä. Vaan kun ei tarvi, vaan riittää että jutut menee 160 pisteen arvoisesti. Joillekin TK1 tosiaan on vain pala kakkua, joka hoidellaan kolmella kokeella kuukauden sisään, mutta mulle se on iso juttu. Vaikka se ei tullut sellaisella suorituksella mitä olisin toivonut, vaikka en saanut jännitystä nitistettyä, se on yhtä kaikki ensimmäinen titteli, jonka olen koskaan kouluttanut ja kisannut ensimmäiselle pennusta asti itse kouluttamalleni koiralle. Ja mä olen siitä tosi ylpeä, senkin näkökulman valossa että saavutettiin se vaikka oli harkka ja muussa elämässä tosi kiireistä samaan aikaan. Siksi se on iso juttu, ja tuo pieni laatta ja pieni pokaali valtavan merkityksellisiä. Minkään mun koiran mitkään tulokset ei ole tulleet helpolla tai nopeasti, vaan pitkällä aikavälillä ja ne on vaatineet paljon työtä, tuskaa ja kyyneleitäkin. Jos niin pitää olla tämänkin koiran kanssa, niin sitten on. Mä ajattelen, että ikinä ei voi olla valmis. Meillä on Haltin kanssa vielä tosi paljon on töitä tehtävänä edelleen, mutta mä oon sen kaiken valmis tekemään. Luovuttaminen koularin suhteen ei käynyt mielessä missään vaiheessa tän alokasluokan tarpomisen aikana, enkä aio luovuttaa jatkossakaan. Koska mä en ole luovuttaja - edes sille jännitykselle.
Loppuun haluan vielä sanoa kiitokset kaikille ihanille treenikavereille, jotka on neuvoneet, auttaneet, liikkuroineet ja häiriköineet sekä ennen kaikkea kannustaneet ja uskoneet meihin <3
I will beat the odds, I can go the distance I will face the world, fearless, proud and strong
I will please the gods, I can go the distance
Till I find my heroes' welcome right where I belong
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti