For The First Time In Forever

"Hän oli elänyt tätä päivää etukäteen niin monta kertaa, että kaikki tuntui epätodelliselta: Jat-tilan himmeät valot, varhainen toukokuinen aamu, se että hän nyt todella istui agilitykentän laidalla Haltin kanssa."
 

Viime sunnuntaina oli jännä päivä. Startattiin Haltin kanssa ensimmäisissä virallisissa agilitykisoissa! Tuohon päivään liittyi jo kauan ennen sen valkenemista hyvin paljon tunteita ja ajatuksia. Tästä tekstistä tulee varmaan järkyttävän pitkä ja se sisältää älyttömästi analyysiä, taustatietoja, menneiden muistelua ja niiden tunteiden purkamista. 

Olin päättänyt jo kauan sitten, että Haltin ensimmäinen virallinen agilitykisastartti tapahtuisi Jyväskylässä Jat-tilassa. Se on yhdessä Lempäälä SportDog Parkin kanssa toinen  niistä halleista, joissa eniten kisasin Nemon ja Nitan kanssa. En oikein tiedä itsekään miksi, mutta jotenkin toinen noista tuntui ainoalta oikealta paikalta aloittaa Haltin kisaura. Muistoa kunnioittaen, tunnearvo, itselle tuttu paikka jne. Lempäälä olisi ollut muuten hyvä myös, mutta siellä ei enää järjestetä niin paljon agikisoja Tamskin saatua oman hallinsa Tampereelle. Jat-tilaan mulla on hyvin vahva tunneside, siellä aloitin Nitankin kanssa kisaamisen. Siellä on koettu monia onnistumisen ja ilon hetkiä, mutta myös katkeria tuskailuja, kun nollat on jääneet yhden riman tai 12 sadasosasekunnin päähän. Niinpä aloin katsella joskus syksyllä Jatin kisoja tälle vuodelle vähän sillä silmällä. Mulla ei todellakaan ollut mikään kiire ensimmäiselle kisastartille, Halti kehittyi ja me yhdessä koirakkona ollaan kehitytty verrattain hitaasti. (Ja rehellisesti sanottuna mun mielestä alinta kisaikää voisi vallan mainiosti nostaa kahteen vuoteen, puolitoistavuotias tuntuu niin kakaralta.) Jo syksyllä kisoja katsellessa mietin, että tän vuoden keväällä ja kesällä voisi olla hyvä ajankohta kisaamisen aloittamiselle, ja sieltä löytyi nämä äitienpäiväkisat. Mietiskelin, että jos Halti edistyy suunnitelmien mukaan niin siihen mennessä se voisi olla valmis starttaamaan virallisissa kisoissa. 

Nemon eka nolla 6.10.2012

No mitenkäs se edistyi, ei todellakaan suunnitelmien mukaan :D Syksyllähän Haltille tuli joku jälkimörköikä, ja se rimoja kolisteltuaan alkoi säikkyä hyppäämistä. Se meni onneksi ohi pian, mutta keinu, kepit ja puomi tuntuivat edistyvän tuskallisen hitaasti. En kuitenkaan paahtanut kisat mielessä, treenattiin systemaattisesti mutta rauhassa. Mietin että katsotaan sitten ilmoittautumispäivän lähestyessä, missä vaiheessa ollaan. Talvella Halti oppi keinun ja puomikin näytti oikein hyvältä. Vuodenvaihteessa sitten alkoi takapakki ja mentiinkin peruutusvaiheella lujaa taaksepäin... Joululomalla Halti teki elämänsä ensimmäisen lentokeinun ja pehmeä kun on, kehitti siitä pienen kammon. Kyllähän se keinulle kiipesi, mutta hitaasti ja jäi keskikohtaan aina. No, sitähän me tosiaan lähdettiin heti alkuvuodesta korjaamaan, käytännössä opettamaan uudestaan (ei ihan nollasta sentään) koska syksyllä tehty tapa ei ollutkaan sitten niin hyvä. Kolme kuukautta siihen meni, mutta saatiin keinumörkö selätettyä ja Halti oppi hienosti! Sitten ne kepit. Helmikuussa opittiin kokonaiset 12 keppiä, jes. Puomi sitten... Ei kauheen vahvoilla. Joskus tammi-helmikuussa Halti rynäsi treeneissä sieltä alas, minkä jälkeen ei hetkeen uskaltanut laukata vaan ravaili. Ja kun (onneksi suht pian) saatiin laukka takaisin, ei Halti jostain syystä enää laukannutkaan loppuun asti vaan tuntui unohtaneen oppimansa suoritustavan.

Kevät eteni. Treenit sujui vaihtelevasti, välillä koettiin ihan mielettömiä, euforisia onnistumisen tunteita joiden jälkeen tuuletin mielessäni, että todellakin startataan toukokuussa. Ja sitten toisaalta ihan kamalia masennuksia ja "eikö me osata tällaistakaan perusjuttua" -tunteita, joista mietin että ei meistä oo todellakaan starttaamaan virallisissa vielä pitkään aikaan. Välillä katselin seuraavia kisoja äitienpäivän jälkeen, olisi oman seuran kisat toukokuun lopulla ja niistä viikkoa aiemmin piti olla collieiden agilitymestaruudet. Olin luvannut syksyllä kuopiolaiselle tutulleni Anna Kaisalle, joka myös on Savo-Karjalan alaosaston hallituksessa, että oltaisiin tänä vuonna käytettävissä ao:n joukkueeseen mestiksien joukkuekisaa varten. Viime syksynä ei todellakaan oltu valmiita, eikä meidän alaosastosta joukkuetta sinne saatukaan. Sitten tulikin pieni yllätyskäänne: agimestikset olisivatkin jo aiemmin, juuri noissa äitienpäivän kisoissa mihin olin suunnitellut ekaa starttia. Ajattelin että voi apua, enhän mä uskalla ekoihin kisoihin mennä mestaruuksiin, kaikkien pro-agilitycollieiden sekaan. Yyyyh. No, sitten rohkaistuin ja mietin että no mikäs siinä, Jattilassa ne on edelleen ja ihan normaalit agikisat, joissa vain satutaan ratkomaan mestaruudet samalla. Pääsiäisenä alaosaston Facebook-ryhmässä alettiin huudella joukkuetta kasaan ja vastasin että jos saadaan kepit ja kontaktit kuntoon ajoissa, niin tullaan. Anna Kaisa ja Markku sitten totesivat, että niitä ei kyllä ikinä saa täysin varmoiksi joten sen takia ei kannata osallistumista jättää. Ja niin sanoin että okei, tulen :D Ja halusinhan mä itsekin, ihan tosi kovasti. 

Nitan kanssa pullalla tokan luvan jälkeen elokuussa 2013

Pian tuon jälkeen alkoi kuitenkin tuntua siltä, että me ei saada keppejä ja kontakteja kuntoon, ei kerta kaikkiaan. Kepeille alkoi tulla ihan ihme virheitä, huonoja hakemisia, vikojen välien unohtelua. Tuntui ettei Halti osaa edes kääntyä esteen jälkeen vaan paahtaa vain lähimpään putkeen. Ja kirsikkana kakun päällä se puomi tosiaan kosahti pari viikkoa sitten aivan palasiksi, ja totesin että Haltille on nyt tainnut jäädä lihasmuistiin se näyttävä leiskautus melkein alasmenon puolestavälistä kontaktin yli :)) Kyllä mä silti treenasin. Treenasin ihan tosi paljon, sen minkä koululta ja kaikelta muulta pystyin. Tiesin, että en saisi sitä puomia kuntoon kisoihin mennessä mutta olin valmis joustamaan siitä. Ei se haittaisi mitään, jos ekoissa kisoissa tulisi kontaktivirhe, se olisi vain yksi pieni juttu. Siellä olisi kuitenkin myös hyppyrata, ja eihän agilityradallakaan välttämättä olisi puomia. Tämä ok, mutta ne kepit. Ja kääntyminen. Ja keinukin loppujen lopuksi oli epävarma, ei oltu juuri tehty sitä radan osana vielä ja ja ja... Mua alkoi ahdistaa ihan hirveästi. Olin luvannut mennä joukkueeseen, tiesin kuinka tärkeää olisi saada alaosastolle oma mutta kisojen lähestyessä aloin epäröidä. 

Nemikaali möllikisoissa elokuussa 2013

Silloin huhtikuun lopussa alkoi tuntua siltä, että treenaan ihan hulluna vaan niiden kisojen takia. Pakko saada ne kepit, pakko edes vähän sitä puomia, kyllähän nyt kisoissa startatakseen sen täytyy osata. Ja joukkuekin vielä. Sitten meni ne yhdet treenit (18.4.) aivan katastrofaalisen huonosti, ja mä aloin tajuta että tämä koira ei todellakaan ole kisavalmis vielä kahden viikon päästä. Alkoi tuntua siltä, että perun koko jutun. Haluaisin startata ekat kisat Haltin kanssa hyvällä mielellä, iloisesti ja varmana että se osaa. Ei olisi reilua vaatia koiralta, että se tekee kisoissa jotain sellaista mitä sille ei oo opetettu. Ei olisi fiksua mennä kisoihin vaan siksi, että joukkueeseen halutaan. Ja kun soitin äidille siitä viikosta, sanoin että olisin melkein toivonut sen sanovan, ettei autoa liikene lainaan äitienpäivänä. Kertoo aika paljon. Ja niin päätin, että Haltin ensimmäinen kilpailustartti siirtyy elokuun alkuun - silloin olisi Jatilla seuraavat kisat. Jostain syystä en kuitenkaan vielä sillä viikolla saanut aikaiseksi ilmoittaa joukkueen muille jäsenille, ettei tultaisikaan. Päätöksen jälkeen meidän treenit muuttui ihan yhtäkkiä - hauskuus nimittäin tuli takaisin. En jäänyt vatvomaan virheitä ja osaamattomuutta, vaan nauroin niille. Kaikki tuntui yhtäkkiä taas niin paljon helpommalta ja mukavammalta. Olin siis varmasti tehnyt oikean päätöksen, eikö?

Tuli huhtikuun viimeinen viikko ja taas maanantai. Käänteentekevät treenit. Olin hyvissä ajoin paikalla, kun piti rakentaa ulkokentälle se kakkosluokan hyppäri. Kouluttajamme Virpi oli myös tullut juuri, ja lähdettiin yhdessä käyttämään koiria lämpällä. Mä en ollut puhunut mun kisasuunnitelmista mitään aiemmin, koska olin ajatellut että tietysti se sanoo että oonko ihan hullu, miten voin kuvitellakaan kisaamista noin keskeneräisen koiran kanssa. Lämppälenkillä Virpi kuitenkin otti asian itse puheeksi ja kysyi, oonko hommannut kisalisenssin tälle vuodelle. Vastasin että joo ja kerroin, että olin ajatellut startata äitienpäivänä rotumestiksissä mutta päättänyt perua jutun. Siinä sitten juteltiin ja kouluttaja kannusti, että menisin vain, vaikka omissa kisoissa kuun lopulla kun olisi tutut esteet ja paikka. Kerroin sitten, että haluaisin mennä ekoihin kisoihin Jyväskylään ja Virpi oli sitä mieltä, että ei sekään tulisi liian pian. Ei kuulemma kannata lykätä starttaamista liian pitkään, koska ihan jo kisarutiinin opettelussa menee jonkin aikaa. Myötäilin että niinhän se on, eikä mulle muutenkaan ole ikinä ollut tavoitteena aloittaa kisaaminen vasta ns. ylivalmiin koiran kanssa. Ykkösissä meininki on kuitenkin niin rentoa, ja loppujen lopuksi agilityssä voi aina tapahtua mitä vaan, mistä vaan voi tulla mitä ihmeellisimpiä virheitä vielä siellä kolmosissakin.

Nipsu <3

No, ne treenithän meni aivan valtavan hyvin ja niitä tuli katsomaan myös meidän viime vuoden kouluttaja Veera. Virpi alkoi puhua, että meidän pitäisi mennä sinne mestiksiin ja kerroin Veerallekin että aion perua sen. Mutta sitten ne mokomat sotkivat mun hienon suunnitelman! Sanoivat että sinne vaan, ja että ei ainakaan sen pelkän puomin takia kannata jättää menemättä. Intin vastaan, että kun ei Halti osaa keppejä tai keinua radan osana, mutta ne sanoi että osaahan ja jouduin mutisemaan vastaukseksi, että no toisaalta... Ja niin lupasin miettiä asiaa sen viikon, perjantaina loppuisi ilmoittautuminen. Ja minähän mietin. Kävin tiistaina vähän treenaamassa yksinäni ja meni tosi hyvin. Mietin, johtuiko tää nyt siitä, että yksittäiset treenit meni nyt hyvin ja onko kokonaisuus kuitenkin sellainen, että koira ei ole kisatasolla. Vai johtuiko edellisviikon ahdistus yksittäisistä huonoista treeneistä ja onko kokonaiskuva sittenkin sellainen, että Haltin osaaminen onkin ihan hyvää?
Torstaina Anna Kaisa ilmoitti joukkuetta kisoihin ja totesin approjonoon odottaessani että no, ihan sama. Mennään nyt sitten sittenkin! Ja sanoin että ollaan tulossa. Perjantai-iltana avain Sagin intran ja lisäsin kolmannen koiran ohjattaviin. Ääääää, ihan kauhean jännää! Mulla oli vielä Nitan saama kisalahjakorttikin tallessa, edellisistä Jat-tilassa käydyistä kisoista <3 Ja sinne se ilmo meni. Hui. Olinpa rohkea.  

Kisaviikolla jännitti ihan kamalasti. Ensin tuli kisakirje, uusi jännityksen aihe: tuomari vaihtui! Luulin, että Salme Mujunen ottaa ykköset ja kakkoset ja Sisko Pulkkinen kolmoset, mutta ne menikin juuri toisin päin. Harmitti, koska tiesin että Salmen ykkösten radat on tosi kivoja ja helppoja suoria, Siskosta olin kuullut että tekee ihan älyttömiä. Eikä Salmen radoilla välttämättä ole puomia lainkaan. Mutta ei voi mitään, tässä vaiheessa ei voinut enää perääntyä. Parin päivän päästä tuli lähtölistat, jännitys kasvoi entisestään. Samalla ihanan nostalginen olo. Bongasin listasta tuttuja nimiä: ihanaa, tuokin kisaa vielä, sen koira on vielä kisakunnossa. Oi, nuo on päässeet kakkosiin ja tuolla ihmisellä on uusi koira! Yksi Jämsän treenikaverikin tulisi kisaamaan. Ja siellä meidänkin nimet oli, ihan hassua äääää :D Koko viikonlopun oli kummallinen olo - ihan absurdia, että olisin todella menossa huomenna kisaamaan Jyväskylään tuon koiran kanssa. Jännitti, olisi aikainen herätys. 

Sunnuntaiaamuna kellon soidessa päällimmäinen ajatukseni oli vain, että väsyttää. Väsyttää ihan kamalasti iltavuoron jälkeen ja on tää koiraharrastus taas kerran ihan hullun hommaa. Vielä olis mahdollisuus jäädä nukkumaan... Mutta en mä jäänyt. Olin pakannut kaiken valmiiksi, söin aamupalan ja seitsemän jälkeen lähdin ajamaan. Jyväskylään on Jämsästä lyhyt matka, mutta paljon siinä ehtii ajatella. Samat tsemppibiisit kuin Nemon ja erityisesti Nitan kanssa, uudet tsemppibiisit jotka on tulleet vasta Haltille. Muistot tulvi mieleen, ei vaan oikein vieläkään käsittänyt että melkein kahden vuoden tauon jälkeen olin menossa juuri sinne. Jyväskylän motarin päättyessä kyyneleet alkoi valua silmistä. Oli ehkä vähän haikea biisi siinä kohtaa. Mietin, että olikohan sittenkään hyvä idea haluta juuri tänne, jos vaan pillittäisin koko päivän. Mutta me oltiin jo matkalla, ja matka jatkui. Tuttu reitti vanhastaan, en tarvinnut tuonakaan päivänä navigaattoria. Ja kun käännyin Killerille, tuntui kuin vasta hetki sitten olisin ollut siellä.

Ajoin parkkipaikalle ja otin autosta puhelimen ja kisakirjan. Silmät kosteina kävelin ihan hiljaa halliin, siellä rakennettiin ykkösten agirataa. Ihan hiljaa menin radan laidalle ja otin kuvan. Näin että radalla olisi puomi, mutta katsoin sitä vain ajatuksella että vai niin, se on siinä. Sitten menin ilmoittautumaan, ja pian loput Savo-Karjalan joukkueen ykkösluokkalaisista tulivat myös paikalle. Loppujen lopuksi oli muuten tosi ihanaa, että oli se joukkue tukena eikä tarvinnut yksin jännittää. Koska kyllä muuten jännitti! Ilmoittautumisen jälkeen lähdin kävelemään Haltin kanssa, lämmittelin sen ja käytin pari kertaa hallissa katsomassa, kun oli kuitenkin sille uusi paikka kyseessä. Vähän se meinasi vikistä kun muut koirat kiinnosti, mutta hiljeni kun komensin ja hienosti otti muhun kontaktia! Välillä kun käskin Haltin sivulle istumaan, se jopa kävi itsekseen maahan. On se kehittynyt tuossa kisapaikkakäyttäytymisessäkin :') Ehkä se oli nyt senkin takia rennompi, kun olin itsekin. Siis siinä mielessä, että agikisoissa koira kuitenkin saa äännellä, eikä mun tarvinnut olla koko ajan haukkana vahtimassa, ettei sieltä vaan kuulu mitään. Mittaukseen mennessä Halti hyppäsi reippaasti pöydälle ja alkoi tiirailla lisää koirakavereita :D Tuomari sanoi että "sinähän oot vilkas kaveri, kiva kun näitä collieita on alkanut taas tulla enemmän agilityyn!" 

Lentävä lassie™  <3

Aivan liian pian alkoi minit ja medit. Jännitti ihan kamalasti! Rata oli aika vaikea, kukaan ei saanut nollaa, ja nopeasti ne olikin ohi. Maksien rataantutustuminen alkoi, ja rimat nostettiin 60 senttiin! Säikähdin vähän, koska oon tottunut että ykkösissä korkeintaan hyppärillä on maksirimat kuudessakympissä, eikä Halti oo ikinä hyppinyt niin montaa tuonkorkuista. Joku kysyikin tuomarilta, onko hyppärilläkin näin korkeat rimat ja vastaus oli että kyllä, kun täällä on niin hyvä pohja. Ja ihanneaika 49 s, aika kova. No, tutustumaan lähdettiin. Joissain kohdissa sai tosi paljon miettiä, kummalta puolelta ohjaisin, mutta sain sitten mielestäni suunniteltua ihan järkevät linjat. Stressasin niistä rimoista, mutta Anna Kaisa sanoikin että ei Halti tiedä ettei se ole ikinä hyppinyt kisarataa kuuskymppisillä :D Tottahan se on, eikä sillä kyllä ole mitään pudotteluongelmia ollutkaan. Viisi minuuttia meni pian ja mentiin omaa vuoroa jännäämään. Muutama koira ennen meitä otin Haltin häkistä ja pyörittelin sitä hallissa vähän. Halti oli ihan messissä, ei yhtään hinkunut toisten koirien luo vaan oli ihan että ai me tehdään agilityä täällä, jee! Ja lauleskeli, että päästäkää jo radalle.

Meidän vuoron koittaessa ei enää itkettänyt, mutta jotenkin hassu olo kyllä oli kun kävelin Haltin kanssa radalle. Ei hirveästi jännittänytkään. Olin päättänyt, etten varmistele puomia huitomalla kädellä vaan otan ennemmin kontaktivirheen, voisihan se säkällä osuakin. En stressannut enää rimoistakaan, menin vaan. "Go"-käskyllä koira jalkojen väliin, Halti huusi, heitin hihnan pois, ja sitten mentiin. Puomia en edes katsonut osuiko, ohjasin vaan. Keinulla Halti ei malttanut hiljentää vaikka huusin "paina" ihan oikealla hetkellä ja tarpeeksi lujaa, joten lentokeinuhan siitä tuli. Sen jälkeen Halti kiersi seuraavana olleen hypyn mutta ei se mitään, otin koiran uudestaan oikealle puolelle ja jatkettiin. Kepeille Halti ei hakenut heti ekalla oikein, mutta kun otettiin uudestaan, niin meni heti kerrasta oikein ja pujotteli hienosti loppuun asti! <3 Loppurata meni hyvin, tosin A:lle Halti kiipesi paljon normaalia hitaammin (varmaan varoi keinun jälkeen) minkä takia ei laukka rytmittynyt ihan oikein, ja hyppäs normaalia korkeammalta alas. Olin ajatellut tehdä persjätön A:n jälkeen mutta en kerennytkään, tosin ihan hyvin Halti ohjautui putken oikeaan päähän ja loppuun asti siltäkin puolelta millä olin. 

Olisin luullut että maaliin päästyä tulisi taas itku, niin kuin ekan tokokokeenkin jälkeen, mutta ei mua yllättäen itkettänytkään. Olin vain niin valtavan iloinen! Olin todella juuri juossut ensimmäisen kisaradan rakkaan Haltini kanssa ja niitä paria virhettä lukuun ottamatta oli ihan tosi hyvä rata! Niin hieno Haldir, ei vitsi mikä olo. Tulokset tuli melko pian ja hämmästyin kun menin katsomaan niitä: oltiin saatu vain 10 vp! Eli Halti olikin juossut puomin alas asti, eikä loikannutkaan yli! :o :D Lopullinen sijoitus oli 3., makseissakaan ei nimittäin tullut yhtään nollia. Ja vielä enemmän hymyilytti, kun tajusin että tällä radallahan tosiaan palkittaisiin kolme parasta collieta ja Halti tuli toiseksi! (Tosin se oli paras pitkäkarvainen :D) Palkintojenjaossa olin aivan pöllämystyneen onnellinen, Halti mölisi aplodeille ja sain äitienpäiväkukat vietäväksi äidille. Rotumestisten palkintojenjaossa saatiin ihan jäätävä pokaali, en tosiaan ollut varautunut mihinkään semmoiseen. Siinä Halti oli onneksi hiljaa :D

Hitaaseen koiraan tottuneena olin ihan onnessani, että noista kiertosekoiluista ja korkeista rimoista huolimatta Halti alitti tiukan ihanneajan! Ja ihan kiva etenemäkin :D

Savo-Karjalan alaosaston ykkösluokan koirat eli myös agiradan top 3 -colliet :)

Ratojen välillä käytin Haltia kävelemässä, juttelin tuttujen kanssa ja olin vaan tosi onnellinen. Radan rakennusta katsoessa, siellä kentän laidalla seistessäni tajuntaan piirtyi ajatus, etten olisi sillä hetkellä missään muualla mieluummin kuin täällä, juuri täällä. Aika ihanaa. Pienestä aikatauluviiveestä huolimatta hyppäri oli onneksi suht pian valmis ja päästiin tutustumaan. Ihan kiva rata, joitain ansapaikkoja sielläkin mutta periaatteessa ei mitään sellaista mitä Halti ei osaisi. Ohjaaja ei sitten ihan osannut :D 
Alku oli tosi hyvä, Halti haki kepit heti ekalla hienosti oikein (! <3) mutta jätti vikan välin pujottelematta. Tajusin sen kuitenkin vasta kun Halti oli jo ilmassa renkaalla, joten ei mitään mahdollisuutta korjata, ja hylky tuli. Sitten mulla menikin pasmat ihan sekaisin ja sekoilin vaan koko loppuradan :DD Tapahtui mun perusvirhe ohjaajana: kun tajuan että tuli virhe, jään ajattelemaan sitä siinä tilanteessa "äää apua nyt tuli virhe" ja sitten tuleekin kiire, kun pitäisi kuitenkin jatkaa rataa. Varsinkin jos tulee hylky, ikään kuin "luovutan", vaikka pitäis silti jatkaa kunnolla loppuun! Unohdin, että renkaan jälkeisellä putkella piti vaihtaa puolta ja Halti raukka haukkui että ohjaa äläkä vaan repeile siinä :D Oikealle puolelle päästyäni toinen nurkka ja suora meni ihan hyvin, mutta pituuden jälkeen olin ihan myöhässä ja Halti meni hypyn ohi. Jälkiviisaasti on hyvä todeta, että olisi pitänyt ottaa se hyppy toiselta puolelta ja valssata sille, kun Haltille on vielä noi tiukat kurvit vaikeita. Ei siis harmittanut se hylky, kun luultavasti tuolla viimeistään olisi tullut virhe :D Lopuksi jäätiin vielä sekoilemaan vikan putken jälkeiselle hypylle, en tajua miksei Halti hypännyt sitä (tai miksen esim. itse ohjannut sitä kunnolla). Toinen vaan juoksi ympyrää ja haukkui kun ei voi ymmärtää :''D Mutta maaliin selvittiin!

Niin oli meidän ekat viralliset agilitykisat ohi. Ihan hullua, ja niin sairaan hienoa! Hyppärin jälkeen soitin Sarille tulokset, taas puhelimessa tuli kyyneleet. Mutta muuten ei kumma kyllä sen aamun jälkeen enää itkettänyt, päällimmäisenä tunteena oli vain suunnaton riemu ja kiitollisuus - kuinka etuoikeutettu olenkaan, että saan jälleen olla täällä. Oon niin ylpeä Haltista, mun pieni niin reippaana <3 Ja niin ylpeä itsestänikin, että uskalsin lähteä. Kyllä kannatti mennä, ja mä vielä meinasin perua koko jutun... Onneksi menin! Ja oon niin iloinen, kun katsoin tuota videota hyppäriltä. Vaikka se on ihan hirveää sähläystä, niin oon käsittämättömän iloinen katsoessani, kuinka hymyilen koko ajan ja nauran virheille. Vaikka ne radalla sekoittaa pään hetkellisesti, en jää enää jälkikäteen vatvomaan niitä.

<3

Vähän kyllä nauratti, koska mun ennakko-odotukset itse ratojen suhteen oli ihan päinvastaisia kuin miten lopulta kävi :D Ensinnäkin se, että Halti juoksi puomin alas eikä räiskäissyt sitä puolestavälistä, ja teki sen lentokeinun vaikka yleensä se kyllä katsoo miten menee... (Varmaan oli vain niin kierroksilla ettei keskittynyt, ja/tai luuli pääsevänsä taas juoksemaan puomia.) Ja olisin odottanut että eka rata menisi sähläykseksi ja hyllyksi, ja tokalla voitaisiin ehkä keskittyä vähän enemmän kun olisi enimmät kierrokset saatu pois. Mutta menikin just toisinpäin, fiksu Halti tiesi että ekalla radalla kisataan mestaruudet :D Ja kyllä Halti sillä hyppärilläkin teki juuri niin hyvin kuin se osaa, mokat oli ihan mun törttöilyä. Ja osaahan se <3 Oon tosi tyytyväinen, koska en todellakaan odottanut ekoista kisoista hylkyä kummempaa.

Ykkösten päätyttyä otin Haltista palkintokuvat ja käytiin jäähdyttelemässä. Mestaruuksien vuoksi jäin katsomaan kaikki luokat. Halusin nähdä tutut ja kaikki colliet, ja vaikka päivästä tuli tosi pitkä, mukavahan siellä oli hengailla. Aika hienoa, että kisoissa oli edustettuna pitkiksiä 16:lta eri kasvattajalta! Savo-Karjalan alaosaston joukkueelle ei tänä vuonna tullut joukkuetulosta (kuten ei kellekään muullekaan paitsi Saimaalle joka tietysti suvereenisti voitti :D) kun kolmosten koiramme hyllyttivät ekan radan, mutta hienoa että saatiin joukkue kasaan! Oli kyllä hyvän mielen kisat ja ihan huippukiva päivä, kyllä väsytti kun seitsemän aikaan lopulta oltiin kotona. Niin ja kannatti startata mestiksissä senkin takia, että Karoliina otti collieista aivan ihania valokuvia! Suurkiitos vielä niistä, ne on mulle tosi tärkeitä <3 Kannatti lähteä, onneksi uskalsin. Oon varma, että Nemo ja Nita olisi meistä tosi ylpeitä. 
Nonni, tulihan siitä järkyttävän pitkä :D Propsit jos jaksoit lukea tänne asti! Ja myös jos tunnistit alun sitaattiviittauksen.

PS. Blogger oli jostain syystä ihmeellinen paksa tätä tekstiä kirjoittaessa ja en esim. saanut linkattua Karoliinan blogia sitten millään, joten käykää tsekkaamassa http://actingtopdog.blogspot.fi/ :)