Hulluuksien kevät

Hei vaan. Minä kovasti yritin pitää blogin päivittämisen suhteellisen reaaliaikaisena, mutta sitten tapahtumat vain vyöryivät eteenpäin sellaista vauhtia, etten mitenkään pysynyt perässä. Ja koska mulla on opiskelutöidenkin aloittamisessa todella usein paha tyhjän paperin kammo, tuli se blogiinkin - kun on tosi paljon asiaa kirjoitettavana, sitä vain lykkää ja lykkää ja juttukasa sen kuin kasvaa. Tuli vähän samanlainen lamaantuminen kuin tänä keväänä on muutenkin ollut monissa asioissa, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin. Jospa saisin tähän postaukseen purettua ainakin suurimman osan loppukuun tapahtumista.

Jo viimeistään huhtikuun puolivälissä, kun sain kuulla saaneeni töitä, vähän hirvitti millainen tästä keväästä tulisi. Tiedossa olisi muutenkin paljon reissaamista Työskentely tutkimusryhmässä -kurssin vuoksi, mutta töiden myötä suhaamista tuli entistä enemmän. Itse asiassa, kun yhdessä vaiheessa luulin ettei töitä irronnutkaan, huokaisin vähän helpotuksesta - saisi edes vähän hengähtää. Mutta sitten niitä töitä tulikin ja totesin että no, ei kai siinä sitten mitään, sittenhän reissataan. Ja huokaisin helpotuksesta, etten lähtenytkään tänä vuonna perheen kanssa Lappiin - ties kuinka paljon kilometrejä ja sumplimista olisi silloin tullut! 

Jyväskylän agilitykisojen jälkeen olin seuraavan viikon torstaihin asti taas Keski-Suomessa töissä. Ihan uskomattoman paska viikko, ei olisi voinut parempaan saumaan tulla sen viikonlopun mökkireissu Josen, Marikin ja Ringan kanssa. Tästä taitaa tulla perinne, oltiin nimittäin viime vuonnakin ystäväporukalla juuri tänä samaisena viikonloppuna Ringan mökillä Heinävedellä :D Tänä keväänä lähdettiin puolestaan Josen mökille Mäntyharjulle. Pakattiin Josen entisen kämppiksen Siljan autoon me ihmiset, Halti, Siljan Isla, Josen Darwin, Marikin Riepu ja Noppa, kamat ja törkeästi ruokaa. Volvo-parka :D Mutta perille selvittiin! 
Oli kyllä ihana viikonloppu. Kivat kelit, riittävän lämmintä, sauna lämpes ja ruokaa riitti. Paras seura, kävelylenkkejä, pelejä, Euroviisut. Koirat sai juosta pihalla niin paljon kuin sielu sieti, voi että ne oli onnellisia. Niin huippua, että yhdeksi viikonlopuksi sai antaa itselleen luvan unohtaa stressin opiskeluhommista ja kaikesta muustakin. Huippua, että sai paeta maailmaa edes hetkeksi, ja niin sopivana ajankohtana kuin vain mahdollista. 

Sunnuntaina 15.5. palattiin Joensuuhun ja ehdin olla kotona ehkä pari tuntia, kun taas piti lähteä. Luvassa oli toinen harkkaviikko Työskentely tutkimusryhmässä -kurssin parissa, joten juna vei taas Helsinkiin. Pääsin siis tekemään tätä kurssia Luken (entinen RKTL) ilvestutkimusryhmään. Eka harkkaviikko oli silloin huhtikuun alussa viikolla 15, jolloin tutustuin labra- ja paperihommiin Viikissä. Tällä toisella harkkaviikolla olikin sitten vähän enemmän ohjelmaa: alkuviikosta pääsin mapittamaan ja taulukoimaan erinäisiä näytteitä Tikkurilassa ja loppuviikosta olin mukana maastotöissä, viemässä riistakameroita eri seurantapaikkoihin joista pentuehavaintoja on. Oli oikein mielenkiintoiset kaksi viikkoa, hienoa nähdä käytännössä millaista ilvestutkimus on! Tykkäsin erityisesti maasto-osiosta kovasti ja oon tosi kiitollinen tutkijoille tästä mahdollisuudesta :) Toivottavasti mulle löytyisi tupsukorvien parista joku kiva graduaihekin sitten aikanaan.  

Halti jäi harkan ajaksi Joensuuhun Joonan kanssa. Sen viikon viikonloppuna oli taas jännät paikat, sillä olin ilmoittanut Haltin tokokokeeseen Nurmekseen. Alunperin olin suunnitellut meneväni jo aiemmin toukokuussa Muurameen, mutta sitten jänistin kun tajusin, etten vain ehtisi treenata tarpeeksi, kun se tuli niin pian. No, Nurmeksessa olisi mukava tuomari (Allan Aula) ja sinne lähtisi myös treenikavereita collieporukasta eli kyytikin kuulemma järjestyisi, joten ilmoitin sitten sinne. Tosin tajusin sitten aika pian, etten ehtisi sinnekään oikein treenata - huhtikuu oli sujahtanut ohi aivan hujauksessa ja olisin tosiaan koko koetta edeltävän viikon poissa kotoa. Ainoat treenimahdollisuudet olivat siis agikisojen jälkeisellä viikolla Jämsässä. Treenailtiin silloin liikkeistä oikeastaan vain seuraamisia ja siihen liittyviä liikkeitä, vähän luoksetuloja kun Halti on taas välillä alkanut tulla vinoon. Suurimman osan aloluokan liikkeistä Halti kuitenkin osaa, joten en paneutunut niihin sen kummemmin vaan pyrin käymään eri kentillä ja hakemaan häiriötreeniä. Muistelen että ekat treenit sillä viikolla oli aika huonot, Halti sieti jotenkin tosi huonosti häiriötä. Ja oli jännä että kun se pää pyöri kohti skeittaajaa ja toista koiraa, niin vire laski; ois luullut että siitä päinvastoin nousis ja piippais. Ei tullut yhtään ääntä! (Mikä oli toki hyvä :D) Seuraavat pari treeniä meni sitten paremmin, Halti kesti häiriötä hyvin :) Treenailtiin siis taajamissa ja keskustassa. Ja toisaalta, ehkä voisi olla hyväkin jos ennen koetta olisi ihan totaalitauko koko koirasta? Ehkä Halti olisi niin iloinen poissaoloni jälkeen, että se tekisi entistä innokkaammin kanssani töitä sitten lauantaina. Enkä ainakaan pystyisi juuri ennen koetta pilaamaan mitään jollain viime hetken paniikkitreenillä :D 

Palloleikit 7.5.

No, perjantaina 20. päivä palasin Joensuuhun ja Haltihan ilahtui tosi paljon :D Ilta chillailtiin kotona ja lauantaiaamuna lähdettiin aikaisin aamulla kokeeseen Annin, Sarin ja lassieidemme kanssa. Mulla oli todella kummallinen olo, ei jännittänyt eikä tuntunut yhtään siltä että olisin menossa kokeeseen. Lähtiessä alkoi sataa kaatamalla ja totesin, etten oo varmaan ikinä treenannut sellaisessa kelissä. No, nytpä nähtäisiin haittaisiko Haltia, en kyllä jotenkin jaksanut uskoa. Se söpöili mun sylissä takapenkillä ja vasta kun tultiin perille, alkoi mua jännittää. Kyseessä oli tosiaan myös meidän ensimmäinen ulkokoe ikinä niin sekin vähän jännitti, mutta onneksi kisakenttä oli aidattu - helpotti vähän omaa stressiä. Ilmoittautumisen jälkeen menin käyttämään Haltia kävelemässä ja se oli ihan ok, piippaili kyllä muiden koirien perään mutta aika hyvin hiljeni kun komensin. Tein pieniä perusasentoja ja muutaman askeleen seuraamisia, koira oli hyvin kuulolla sekä hiljaa. Kokeen alkaessa alkoi sitten mennä asiat toisin kuin pitäisi, toisin kuin viimeksi. Tuomarin puhuttelussa käskin Haltin maahan kuten parissa edellisessäkin kokeessa, mutta se ei meinannut pysyä millään. Ei pysynyt maassa eikä perusasennossa, ulisi kamalasti toisten koirien perään enkä saanut siihen niin mitään kontaktia, argh. Kyllä mä sitä komensin siellä kisapaikalla, Sarikin komensi ja aika lujasti mutta ei sillä ollut vaikutusta. Halti vaan katsoo että jaa siinähän tukistat ja sit jatkaa taas.

Oltiin toisena suoritusvuorossa (jes, melkein yhtä hyvä kuin ekana kuten viimeksi), joten oltiin ekassa paikkisryhmässä. Kehään mentiin aika vauhdilla eikä Halti hiljentynyt millään. Yleensähän se siis vähän vikisee paikkisriviin kävellessä, mutta perusasentoon pyytäessäni hiljenee ja tekee itse liikkeen hiljaa. Nyt ei. Halti ei vikissyt, se haukkui. Haukkui päin naamaa, ihan sellaista komentamishaukkua että vitsit oot tyhmä Iipu kun et päästä mua moikkaan noita kavereita. En uskaltanut vaatia siltä kunnollista sivulletuloa, koska se irrotti kahta kamalampaa mölinää. Lopulta Halti kuitenkin malttoi istua sen verran vieressäni, että päästiin aloittamaan liike normaalisti. En muista menikö ekalla käskyllä maahan, saattoi vaatia kaksi mutta meni kuitenkin. Jätettiin koirat ja riviin päästyämme kääntyessäni ympäri vastassa olikin istuva Halti. Voiii prkl, se ei oo ikinä tehnyt tollasta. Oli kuulemma katsonut viereistä koiraa (joka oli vieläpä uros), heilauttanut häntää ja noussut istumaan. No, jännitys jatkui kun Haltin toisella puolella oleva koira lähti paikkiksesta! Kipitti onneksi omistajansa luo kytkettäväksi, mutta ai saamari pelotti että nyt muuten Haltikin lähtee kaverin perään. Mutta ei Halti lähtenyt. Halti vilkaisi jäljelle jääneitä koiria rivissä ja kävi takaisin maahan, jossa se pysyi hiljaa ajan loppuun asti. 
Harmitti vietävästi, paikkiksen kerroin on niin iso että mietin että siinä meni mahikset koulariin. Yllättäen liike ei kuitenkaan mennyt nollille: saatiin 5, koska Halti kuitenkin pysyi. Ihme juttu. En periaatteessa voisi olla tyytyväinen, koska paikkis on Haltille yleensä varma liike eikä tämä esitys tosiaan ollut koiran tason mukainen, mutta pakko myöntää että oon todella tyytyväinen siihen että se pysyi. Vaikka oli noussut istumaan, vaikka vierestä lähti koira. Se meni takaisin maahan ja pysyi. Hyvä koira.    
Ennen yksilösuoritusta leikitin Haltia patukalla, tein pari perusasentoa ja virittelin. Se ei nähnyt taas muuta kuin patukan, oli hienosti kuulolla ja hyvässä vireessä. Jätin lelun maahan ja käveltiin suoritukseen. Tuomari istutti meitä tosi pitkään alussa paikallaan, piti melkoisen saarnan tuosta ääntelystä ja kuinka mun täytyy puuttua siihen koska jatkossa siitä tulee ongelmia. Kyllä, olen tietoinen, tehdään töitä koko ajan. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen päästiin lopulta aloittamaan seuraamisliike. Halti oli siinä saarnan ajan vähän vinguskellut, mutta liikkeen alkaessa koin vuosisadan hämmästyshetken: siinä hetkessä kun sanoin seuraa, koira hiljeni kuin olisi ymmärtänyt tuomarin sanat :D Halti vain teki, ilman mitään ääntä. Kontaktit piti liikkeellelähdöissä, paikkamakuukohdan yli kävellessä nenä kävi pari kertaa maassa haistelemassa. Käännökset ihan ok, samoin pysähdykset. Juoksuun lähtiessä Halti pomppasi ilmaan niin että kuono kävi mun kasvojen tasolla, oli vähän random :D Vikassa pysähdyksessä jäi vähän haahuilemaan, taisin pyytää sit sivulle. Oli muuten pitkä kaavio alokasluokan seuraamiseksi! Saatiin 7½, tuomari kommentoi että voisi olla tiiviimpää. Juu todellakin, ei ollut tääkään ihan Haltin tasoista tänään mutta mä olin vaan onnesta soikeana siitä, että koira oli hipihiljaa :D 

Liikkeestä maahanmeno oli tosi hyvä! Muistaakseni päätin etten varmistele kaksoiskäskyllä kuten viimeksi, kun mahdollisuus ykköseen oli jo mennyt. Ekaa kertaa ikinä täysi 10 siitä, jes!
Luoksetulossa tuli eteen hienosti suoraan, pomppasi taas hirmu loikalla sivulle (kuulin kuinka yleisö nauroi sille :D) mutta oli siinäkin hiljaa! Vaikka yleensä aina tuossa tulee joku väyy koetilanteessa. Perusasento oli vino, korjasin sen ja silloin sanoi väy. Pisteitä 9½.
Kapulan pidon perusasentoon pyytäessä alkoi taas ääntä tulla, mutta itse liike oli todella siivo. 10 siitäkin.
Kaukokäskyissä niin ikään vähän mölinää, mutta vaihdot oli hyvät. Hienosti muisti kuunnella ja katsoa mua, vaikka nenä kävi maassa haistelemassa! Pisteitä 8. 
Hyppy muuten ok, mutta sekä eteen- että sivulletulot oli vinot. Saatiin 9.
Kokonaisvaikutelma oli 7, tietysti sen äänenkäytön takia. Tuomari kommentoi, että mulla on hyvin liikkeet hallussa ja koiralla myös, mutta ääntelyyn pitää puuttua. Sanoi, että ihan vain siksi painotti siinä alussa, että tiedostan ongelman. Tiedostanhan minä, ja parhaani mukaan taistelen sitä vastaan. 
Kehästä tullessa mulle jäi hyvä fiilis. Olin superiloinen siitä, kuinka hiljaa Halti oli, kuinka vasta loppua kohden alkoi taas tulla mölinää. Olin tosi iloinen liikkeestä maahanmenosta ja siitä, kuinka hyvin meni siihen nähden että ollaan treenattu tänä hulluuksien keväänä todella huonosti, oli tosiaan eka ulkokoe ikinä ja täysin vieraalla kentällä. Eikä Haltia haitannut kaatosadekaan yhtään, vaikkei olla tuollaisessa säässä varmaan ikinä treenattu. Ajattelin että oppimistilanne taas tämäkin, elävien olentojen kanssa nyt vaan tulee yllätyksiä joskus. Katseltiin kavereiden suoritukset ja joku kysyi multa, että no tuliko se ykköstulos. Nauroin että no ei todellakaan, kun se paikkis meni niin penkin alle. "No ei sitä tiedä, aika hyvin tuli pisteitä muuten", oli vastaus mutta mä en jotenkin jaksanut uskoa siihen, tuollaisella pellesuorituksella. Jossain vaiheessa sanoin Sarille, että sit me saleen saadaan joku 159 pistettä :D No, kuinkas kävikään. Pisteet tuli taululle ja kas, me saatiin 159 pistettä! Pistettä vajaa ykköstulos. En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut, lähinnä kyllä nauratti. Kuinka surkuhupaisaa. Ei ole todellista, joskus näköjään pitää tämäkin tilanne kokea! Nauratti, että saatiin noinkin paljon pisteitä, nauratti että tosiaan se koulari jäi yhden vaivaisen pisteen päähän. Voi morjens. 
Alokasluokka oli hurjan iso, olin litimärkä kun saatiin se päätökseen ja päästiin lähtemään kokeesta. Kaikki treenikaverit sai hienot ykköstulokset, hyvä Joensuun colliet! Mistä puheen ollen, meillä olikin sitten samana iltana collieporukalla taas sauna- ja peli-ilta. On tää vaan paras treeniporukka ikinä <3 

Oli muuten hyvääää

Kuten sanottu, koepäivänä mulle jäi hyvä fiilis päälle kun ne yksilöliikkeet meni niin hyvin. Ja kun Halti pysyi rivissä, vaikka kävi istumassa ja vierestä lähti koira. Mutta seuraavana päivänä kyllä iski taas harmitus. Nyt oltiin jo niin lähellä... Olishan se toki ollut kiva saada se koulari, se puuttuva piste olisi voinut tulla ihan vaikka suorista perusasennoista luoksarissa ja hypyssä. Tai jos Halti olisi tehnyt tasoisensa paikkiksen (mitä nyt kahdesta edellisestä kokeesta kiskonut kympin), niin pisteitä olis ropissut ihan kivasti. Mutta tommosia on ihan turha miettiä, koska se ääntely on vaan niin perustavanlaatuinen ongelma, joka vaikuttaa kaikkeen ja ilmenee melkein joka liikkeen alussa. Jos vaan saadaan se korjattua, kaikkien liikkeiden pisteet nousis aika paljon. Ja vaikka silloin viikonloppuna harmitti, niin kyllä mulle silti jäi sellainen fiilis että haluun saman tien treenaamaan ja nyt taas oikeesti palauttelen koiralle mieleen, että toi ei oo sallittua. Kai mä vaan taas luulin, että ongelma on jo korjaantunut. Ei sit vissiin, nyt oli taas vähän Tamperemeiningit ja vikinä edennyt haukkumiseen. Fuuuuuuuuuuuuuuuuuu.  
En mä tiiä. Kun ei Halti tosiaan enää tunnu juuri noteeraavan niitä toruja ja kieltoja. Vois kuvitella että se ois ees vähän silleen hui mami komentaa. Mutta ei sitä haittaa, jatkaa vaan hetken päästä vikinää. Konsultoin pro-tokoilijaserkkuani Katsua ja pohdin, että pitääkö mun vaan oikeesti alkaa ravata joka hiivatin mätsärissä tms. missä on monta vierasta koiraa ja tyyliin heittää se aina häkkiin jos ei usko? Pakko sille on kuitenkin kertoa että ääntely ei oo sallittua, pelkkä huomiotta jättäminen ei auta koska Haltihan kyllä inisee sitten maailman tappiin asti niiden muiden perään. Argh. 

Käytiinkin pian, tiistaina (viikko sitten) treenaamassa Sarin kanssa. Alkuun tehtiin jotain tekniikkatreeniä ja loppuun häiriönsietoa kun kentälle tuli pentukurssilaiset. Ei ollut hyvät treenit, lähdin itkien kotiin kentältä. Epäonnistumiset vaan syö ihmistä. Alkaa vaan taas realisoitua omat taidot tai oikeastaan niiden puutteet. Teen näköjään ton koiran kanssa ihan samat virheet kuin edellistenkin, en vaan ilmeisesti ikinä opi tai kehity. Oon vaan miettinyt että enkö oikeasti pärjää sille. Oonko Haltille enää minkään tason auktoriteetti ja missä kohtaa se ongelman perustavanlaatuinen moka on tapahtunut. Ja kun kohta on jo puoli vuotta yritetty korjata sitä, kuinka se välillä näytti jo paljon paremmalta ja koiralle tulee ikääkin lisää; niin silti taas mennään ryminällä alas pohjalle enkä kohta enää tiedä miten sieltä pääsee ylös ja millä motivaatiolla, kun pian kuitenkin taas tulee pelkkää epäonnistumista. Huoh. Siinä sitten illan mittaan Sarin kanssa juteltiin asioista ja mietittiin, miten jatketaan. On turha komentaa koiraa, jos se ei koe sitä komentamiseksi. Mun on vaan tosi vaikea ns. vetää raivareita, varsinkin Haltille. Ihan jo persoonani vuoksi, mutta myös siksi etten oo moneen vuoteen joutunut niin tekemään ja nyt kun taas pitäis, ei oo jotenkin löytynyt sisua viedä sitä loppuun asti. Enkä nyt tarkoita etten jaksais yrittää koska se on niin vaikeeta, kyllä mä tiedän että osaan kun sen verran monta kertaa Nemoa jouduin pistämään kuriin. Mutta jotenkin Haltin kanssa se on vaikeampaa, kun on tottunut ajattelemaan sitä niin kilttinä ja Nemoa herkkiksempänä, vaikka oonhan mäkin nyt jo moneen kertaan nähnyt ettei se mene rikki komentamisesta, vaan todellakin kestää sitä. Kiitos Sarille vielä tsempeistä ja ajatuksista, kyllä nuo auttoi ja olo parani vähän. 

Meillä olikin sitten heti saman viikon (eli viime) perjantaina pitkästä aikaa tokotreenit collieporukalla. Oltiin todettu sekä Sarin että Katsun kanssa käydyissä keskusteluissa, että Haltille voisi toimia se, että jos käyttäytyy typerästi, joutuu pois. Kentällä/elämässä ei tapahdu mitään kivaa jos Halti ei kuuntele. Niinpä suunnitelmana näissä treeneissä oli ihan vain hiljaa oleminen: Haltin täytyisi kyetä tottelemaan hiljaa ja jos ei, niin joutuu pois. Tätä helpotti, että oli jälleen auto käytössä nyt loppukeväänkin. Otin siis Haltin ulos autosta, pyysin perusasentoon ja tehtiin ns. kontaktikävelyä: ei varsinaista seuraamista, vaan tässä-käskyllä vierellä pysymistä jota kokeissakin tehdään liikkeiden välillä. Jos piippasi muiden koirien luo, komensin olemaan hiljaa ja jos ei hiljentynyt toruista, vein autoon. Tässä oleellisinta elekieli: ei mitään huutamista vaan napakasti kiinni pannasta/kaulurista ja rivakalla kävelytahdilla autoon ja koira sinne. Ja vastaavasti jos kuunteli ja otti katsekontaktia, niin vuolaat kehut iloisella äänellä ja satunnaisesti palkka. 

Lassiet :3

Ainakin viisi kertaa sain heitellä Haltia takaisin autoon. Muut treenasi ympäri kenttää tai kentän viertä kulkevaa hiekkatietä koiriensa kanssa, me päästiin ehkä toisen autoonheittämisen jälkeen pisimmillään sinne hiekkatielle (alkuun oltiin parkkipaikalla). Pyysin Haltin sivulle, ja se taas mölisi niin kuin kokeessa. Pyysin uudestaan, taas sanoi että väyväy ja totesin että ok, kyllä sinun pitää kyetä tulemaan sivulle hiljaa vaikka onkin kavereita näkyvissä, kun se sen osaa. Ei kun taas koirasta kiinni ja vauhdilla autoon. Annoin sen tässä odotella aiempaa pidempään autossa, ja seuraava toisto olikin jo paljon parempi! Mentiin hiekkatielle, Halti tuli sivulle hiljaa. Halti seurasi patukkapalkalla hyvässä vireessä ja hiljaa, leikki hyvin mun kanssa. Vautsi vau ja jeejee! Sitten tosin vähän hämmensi, kun yhtäkkiä Halti jotenkin passivoitui, juuri kun meni tosi hyvin. Luulin että sillä on kakkahätä tms. ja käytin sitä pusikossa, mutta ei sillä ollut mitään. No, pistin välillä autoon huilimaan ja jatkettiin taas. Sari sanoi, että luultavasti tuo passivoituminen johtui vain siitä, että Halti itsekin hämmentyi niin paljon siitä, kuinka siltä yhtäkkiä vaadittiinkin asioita.  

Seuraavalla kierroksella koira olikin taas oma itsensä, ja paransi koko ajan. Lopulta päästiin hiekkatieltä ihan kentälle asti, ja uskalsin päästää Haltin irtikin vaikka muita koiria oli kentällä kauempana, yksi jopa ihan vieras/ei meidän porukasta. Tehtiin vähän seuraamista, liikkeestä maahanmeno ja parit luoksarit. Halti teki hurjan hyvällä vireellä, aivan hiirenhiljaa ja olin vaan niin onnellinen että olisin voinut itkeä <3 Istuin maassa ja riehutin koiraa patukalla kuin pikkupentua, Halti hyppäs mun yli niin että tuli saamarin kipeä mustelma kyynärpäähän mutta ei paljon haitannut kun oli niin hyvä fiilis. Lähdettiin autolle leikkien, vähän aavistelinkin että narttukoira parkkipaikalla voi viedä voiton lelusta mutta onneksi Haltin karatessa tämän luo, Miru antoi sille kunnolla turpaan :D Juuri sitä Halti tarvitsi! Teki pienen hui hitto se sanoi mulle, karkuun -kierroksen ja ohikiitävän hetken säikähdin, että spottaako se kentällä olevan vieraan koiran mutta ei onneksi, tuli hienosti mun luo. Huh, kyllä kannatti lähteä treeneihin vaikka mua etukäteen vähän hirvitti. Mutta ei tarvinnut tällä kertaa lähteä itkien kotiin, eli hyvät treenit oli. Ainakin tässä toimi tuo johdonmukainen autoon heittäminen ja Halti tuntui oikeasti oppivan että hei tämä johtaa nyt tuohon, mutta en kyllä nyt uskalla sen isommin hehkuttaa vielä tässä vaiheessa, jos tääkään ei sittenkään toimi. Mutta katellaan. Ja palkataan jatkossakin lelulla, se selvästi toimii paremmin kuin namit. Hyvä vaan, pääsen mäkin ehkä joskus niistä eroon.

"Tuhma? Ai minäkö? Mutta minähän olen niin söpö!"

Viime viikolla päästiin pitkästä aikaa agilitytreeneihin ja osallistuttiin meidän toisiin virallisiin agilitykisoihin, mutta koska tämäkin postaus on jo jäätävän pitkä ja blogger alkaa taas häröillä jotain ihan käsittämättömiä juttuja (srsly, ihan samoja ongelmia kuin viime postauksessa? Kaikki teksti ei mee perille, tai ei näy mutta sitten ne näkyykin tuolla html-koodissa, johon muuten heittää myös hitosti jotain hemmetin span-koodia?? Jos joku haluaa neuvoa/tietää tästä lisää niin otan kiitollisena ohjeita vastaan), taidan kirjoittaa liitelyistä ensi kerralla. 

Tämä kevät on ollut hirmuista juoksemista paikasta toiseen. Oon reissannut ympäri Suomea, treenannut ja kisannut, opiskellut ja työskennellyt. En saanut ennen Jämsään lähtöä kotia siivottua niin hyvin kuin olisin halunnut, en ehtinyt järkätä kaappeja kuten oon joka kevät kesän alkajaisiksi tehnyt, ja tuntuu että muutenkin moni asia jäi Joensuussa kesken. Oon toivonut paria kesäkuun viikonvaihdetta vapaaksi, jotta voisin vielä käydä vetämässä agilityn alkeiskurssia ja omissa treeneissä, mutta en vielä tiedä onnistuuko se. Niinpä ei auttanut kuin pakata puoli elämää autoon eilisen ja tämän päivän aikana ja varautua käymään Joensuussa seuraavan kerran vasta elokuussa. Ja loppujen lopuksi, vaikka tuntuu että moni asia jäi kesken, oon kuitenkin saanut kaikki kevään opiskelujutut kunnialla suoritettua ja nähnyt kavereita. Oon tehnyt näinä viimeisinä viikkoina ja päivinä sitä, mitä oon jaksanut ja halunnut milloinkin tehdä. Oikeasti pakollisina hommina kesälle jäi vain yksi mantsan essee, mutta onneksi on koko kesä aikaa tehdä sitä. Huomenna alkaa kesätyöt ja vaikka ne viekin paljon aikaa, niin silti tää meno rauhoittuu nyt. On helpottava ajatus, että nyt voi hetken hengähtää vaikken lomalla ookaan. Tänään tämä hulluuksien kevät päättyi.