Sometimes we come last but we did our best - Collieyhdistyksen 70-vuotisjuhlaviikonloppu

Apuaa taas on kuukausi jo yli puolenvälin ja me ollaan tehty vaikka ja mitä kaikkee enkä vaan ehdi kirjoittaa tänne mitään :D Pakko täten ilmoittaa, että tämän postauksen jälkeen blogi jää kyllä ihan tietoisesti tauolle ainakin elokuun alkuun asti, koska mulla on nyt yksinkertaisesti aika niin rajallista. Mutta ei huolta, palaamme kyllä ja tässä tulee kompensaatioksi piiiiitkä postaus! 

Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu oli varmaan mulle koko kesän eniten odotetuin. Silloin nimittäin Suomen Collieyhdistys juhli 70-vuotista taivaltaan juhlaviikonlopulla: perjantaina 1.7. luonnetesti ja tokomestaruudet, lauantaina 2.7. erikoisnäyttely ja juhlaillallinen ja sunnuntaina 3.7. pk- ja rallitokomestaruudet. Olin päättänyt jo edellisenä kesänä, että tänne on päästävä, varsinkin kun tapahtuma vielä pidettiin Laukaassa eli aika lähellä Jämsähoodseja! Ei tarvitsisi miettiä mitään majoituksia tms. vaan vähän reilun tunnin matkan voisi ajaa hyvin kaikkina päivinä eestaas. Ja voi, miten olinkaan odottanut tätä! Koko viikonloppu collieita ja collieihmisiä. Meidän ohjelman tiesin jo talvella: Halti osallistuisi tokomestaruuksiin perjantai-iltana, ja muuten vain chillailtaisiin. Kasvattaja sanoi, että erkkariin ei kannata ilmoittaa (ja oli muuten siinä ihan oikeassa :D) ja muu ohjelma ei meitä oikeastaan koskenut. Agilitymestaruuksiinhan tosiaan osallistuttiin tänä vuonna myös, mutta ne järjestettiin jo silloin toukokuussa Jatin kisojen yhteydessä. 

Vaikka olinkin odottanut juhlaviikonloppua kovasti, täytyy myöntää että tapahtuman lähestyessä nousi myös jännitys perjantain tokokokeesta. Koska viime kokeessa oltiin menty taas niin paljon takapakkia, fiilikset ei olleet kauhean hyvät ja jännitin mestaruuksia aivan erityisesti siksi, että sinne oli tulossa niin paljon tuttuja katsomaan, kasvattaja ja muita irokolaisten porukkaa. Joskus kesäkuun alussa en meinannut saada edes unta, kun mietin koetta ja keitä kaikkia siellä olisi ja ahdisti :/ Sekin jännitti, että osaisinko sitten nauttia lopusta juhlaviikonlopusta, jos heti ekana iltana tokokisat menisivät aivan penkin alle. Menisikö fiilis pilalle myös lauantaiksi ja sunnuntaiksi? Onneksi kuitenkin treenit alkoivat mennä yhä paremmin ja paremmin heinäkuuta kohden ja onneksi tosiaan päästiin käymään Johanna-kasvattajan luona mestaruuksia edeltävänä viikonloppuna! Jännitys lieveni huomattavasti siitä mitä se oli kesäkuun alussa. 

Maanantaina 27.6. oltiin myös JSPKH:n tokotreeneissä, tehtiin samoja patoamisjuttuja mitä Johanna oli edellispäivänä neuvonut. Toimi tosi hyvin, Halti oli ihan hiljaa ja teki tosi hyvää seuraamista ja luoksetuloja häiriössä, toisen koiran tehdessä samaan aikaan kentällä. Lisäksi otin liikkuroituna kaukot, kapulan pidon ja hypyn, teki tosi hyvin! Loppuun vielä paikkis, siinä vähän meinasi vikistä vieraiden koirien välissä, mutta pysyi kuitenkin joten olin tyytyväinen. Tiistaina tehtiin vielä pienet omatoimitreenit ennen lenkkiä, paikkis, liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Halti oli ihan huippu, teki superilla asenteella töitä joten päätin että ne oli sitten viimeiset treenit ennen koetta. Ihan hyvillä fiiliksillä siinä vaiheessa, ja olin vakaasti päättänyt että pitäisin viikonloppuna hauskaa, kävi kokeessa sitten kuinka hyvänsä. Nää kemut on kuitenkin vain kerran kymmenessä vuodessa, joten ottaisin tästä ainutlaatuisesta tapahtumasta kaiken irti, vaikka koe menisi miten huonosti. Jonkinlaisia koularipaineita olin silloin kesäkuussa kehitellyt, mutta koetta ennen ne onneksi haipuivat. Tuomarina olisi Salme Mujunen, jonka olin kuullut olevan kiva eikä mikään kauhean tiukka. Oltaisiin kolmantena suoritusvuorossa mistä olin tosi kiitollinen, kiva kun ei tarvitsisi jännittää pitkään tai kerätä muiden suorituksista paineita.

Meidän juhlaviikonlopun vietto alkoi oikeastaan jo torstaina, kun ystävämme Jose ja Darwin saapuivat junalla meille majoittumaan. Pojat ilahtuivat tavatessaan toisensa taas pienen tauon jälkeen ja käytiin pitkällä lenkillä. Perjantaina oli vähän hassu olo, kun koe alkoi niin myöhään illalla. Sinänsä ihan kiva, että oli ns. normaali päivä alla ja olin nukkunutkin ihan hyvin, en nähnyt edes painajaisia kokeesta kuten yleensä melkein joka koetta edeltävänä yönä! Pystyin syömään eikä ollut mahakaan kipeä, mutta kyllä se jännitys sitten tuli kun lähdettiin ajamaan Laukaaseen. Halusin olla tosi hyvissä ajoin paikalla, ja oltiinkin. Koepaikka (tai siis oikeastaan koko juhlatapahtuman paikka) oli hieno, iso ruohokenttä jossa oli paljon tilaa ja mukavasti vähän metsääkin vieressä, niin pääsi hyvin kävelemään. Tavattiin pian Johanna-kasvattaja ja Haltin veli Jymy sekä omistajansa Paula. Käytin Haltia kävelemässä kisapaikalla, se vinkui vastaantuleville koirille ja mua jännitti ihan kamalasti. Ilmoittautumisjonossa tapasin Sarin ja aloin melkein itkeä kun jännitti niin hirveästi (kiitos olkapäästä). Koe oli vähän myöhässä, Halti chillaili häkissä kentän laidalla ja oli se sitten myöhemmin taas kehän laidalla kävellessä paremmin kuulolla. 

Suurkiitos kisakuvista Joselle!

No, sitten koe lopultakin alkoi. Jopa vähän yllättäen tuli kutsu tulla tuomarin puhutteluun, kaikki alokasluokan kolme paikkisryhmää yhtä aikaa. Piti siis juosta vähän kiireellä hakemaan Halti häkistä, mutta toisaalta se oli vähän sama tilanne kuin maaliskuussa Jyväskylässä ja tässä kesällä on tullut todettua, että tälle koiralle sopii paremmin suoraan hommiin -malli. Otin Haltin haltuun ja se oli puhuttelussa aika nätisti! Välillä oli perusasennossa ja välillä makoili maassakin iisisti vaikka oli narttujen välissä, jes! Nauratti, kun tuomari kehotti hymyilemään kehässä koska onhan toko paras laji ikinä (hmm joo...) :D Paikkikseen kävellessä Halti oli myös kivasti kuulolla. Malttoi tulla rivissä perusasentoon suht hiljaa, meni hienosti omalla käskyllä maahan ja jäi. Vähän taisi sanoa piipii, mutta suurimman osan aikaa tuijotti skarppina mua! Jännitin, mutta loppua kohti hymyilin. Hymyilin, että jee, se pysyy ja on hiljaa! Jee, Halti tekee mallikkaan paikallaolon! 

Aika meni ja palattiin koirien viereen, Halti nousi hienosti omalla käskyllä. Tuomari jakoi pisteet, odotin hymyillen koska se olisi varmasti ainakin 9:n paikkis. Tuomari tuli meidän luo ja sanoi "Nyt olen hirmuisen pahoillani, koska sun koira tekee todella nätisti liikkeen. Valitettavasti sinä itse teit virheen, koiraa jättäessäsi astuit askeleen sivulle mikä on valitettavasti koiran avustamista jolloin liikkeestä saa 0 pistettä. Varmaankin ihan tiedostamaton tuo askel, mutta valitettavasti nyt näin." Ja Halti sai vähintään yhdeksikön paikkamakuusta nollan. Kuuntelin tuomaria ihan epäuskoisena, en ymmärtänyt yhtään. En tosiaan muista ottaneeni mitään sivuaskelta eli todellakin on ollut ihan tiedostamaton eikä varmasti mikään iso askel. Kävelin kehästä ulos ja kehuin koiraa, mutten voinut pidätellä kyyneliä. Päässä takoi vain treenikaverin sanat viime kokeesta "jos paikkamakuusta saa nollan, kaikista liikkeistä täytyy saada kymppi", ei me mitenkään pystyttäisi sellaiseen. 

Menin häkkien luo ja itkien kerroin kasvattajalle ja muille irokolaisille, mitä oli käynyt. Harmitti niin kamalasti, Halti teki niin taitavasti ja nyt olin itse mokannut tietämättäni niin, että pilasin mahdolllisuuden. Tosin kasvattajakin sanoi, että ei varmasti olisi tullut nollaa jos ei olisi ollut kyseessä mestaruuskoe ja harjoitusarvostelija kehässä. Muutkin tsemppasivat ja sanoivat että nyt pitää tarkistaa säännöt, onhan tuo aivan kohtuutonta. Jos kyseessä on kaksoiskäsky, siitä lähtee vaan 2 pistettä ja ollaan kuitenkin vielä alokasluokassa! Olisi nyt voinut edes sen viitosen antaa kun koira kuitenkin suoritti liikkeen täysin sääntöjen mukaisesti. Mutta se oli nolla, ja minä istuin maassa itkien koska harmitus ja pettymys oli niin suuri. Mietin, että miten voin tässä mielentilassa mennä tuonne kehään yksilöliikkeisiin koska tässä mä nyt itken ja peli on jo ihan menetetty, ei saada sitä koularia vielä täältäkään. Sanoin Sarille, etten kisaa enää ikinä. Jos toko on alokasluokassa tällaista helvetin pilkunviilausta että yksi tiedostamaton moka pilaa koko kokeen, niin miksi jatkan tätä vielä. Sari sitten sanoi että et lähde nyt tuohon, kokeen jälkeen voit itkeä olkapäätä vasten mutta nyt tsemppaat ittes ylös tuolta ja menet sinne kehään. Koira teki ihan oikein, se ei tiedä pisteistä mitään ja tuomari on vain todella typerä. 

Paikkisryhmät meni ja toinen koirakko oli yksilösuorituksessa. En tiedä miten, mutta sain nieltyä kyyneleet. Otin Haltin ulos häkistä ja menin kehän laidalle virittelemään. Käskin maahan patoamaan patukalle, patosi hienosti. Kyyneleet kuivuivat, hymyilin. Vapautin, leikittiin, uudestaan. Toisella koiralla kestikin vähän pidempään kehässä, mutta Halti patosi edelleen hiljaa. Koira perusasentoon, patukka selän takaa Sarille, meidän vuoro, kehään. Liikkuri kysyi noutokapulaa, olin unohtanut sen kokonaan! Juoksin hakemaan, Paula toi vastaan ja mentiin lennosta kehään. Itku oli poissa, mulla mieletön nyt näytetään -asenne. 

Seuraamiskaavio oli yksinkertainen ja Halti seurasi hienosti! Ekassa pysähdyksessä meinasi jättää istumatta mutta ei tarvinnut edes käskeä, kun sitten muistikin että piti istua. Ekassa täyskäännöksessä meinasi vähän haahuilla kun jäi katselemaan toiseen kehään avoimen luokan koiria, mutta tuli hienosti mukaan ja loput pysähdykset ja käännökset meni hyvin. Juoksuun lähtiessä teki saman yllätysliikkeen kuin viime kokeessa, ponkaisi ilmaan puoli metriä :D Hitaassa käynnissä melkein istahti, mutta muuten oli hyvä. Tuomari oli sitä mieltä, että tämä oli 6½:n seuraaminen, en muista enää mitkä oli perustelut. Mutta joskus aiemmin ollaan tuollaisella seuruulla saatu seiskaa-kasia. 

Vähän vielä tässä vaiheessa jännittää ja aurinko häikäsee niin on kulmat kurtussa, mutta voi tuota koiraa <3

Liikkeiden välit oli kokeessa kauhean pitkiä, kun tuomari vatvoi pisteitä harjoitusarvostelijan kanssa. Ekat liikkeet tehtiin kaikki samasta lähtöpisteestä samaan suuntaan ja siihen palatessa vähän huvitti, kun liikkuri sanoi että nyt kestää jonkin aikaa ennen seuraavaa liikettä joten voit kehua koiraa. Pidin Haltin perusasennossa ja vastasin että parempi ettei liikaa kehu, ettei tule ääntä :D Ja kuten viime kokeessa, Haltille riitti kehuksi suullinen hyvä, hieno poika ja pari sipaisua päälaelle. Kokeen keskivaiheilla aina suorituspaikalle perusasentoon siirtyessä Halti vähän vikisi, mutta se ei kuulunut edes kehänauhojen ulkopuolelle ja oli ylipäätään todella vähäistä. Käytännössä koira oli hiljaa :-)

Liikkeestä maahanmenossa on tullut taas vähän samaa ongelmaa kuin talvella eli jouduin antamaan kaksoiskäskyn, siitä pisteitä 7 ½. 
Luoksetulo oli aivan törkeän hieno! Keväällä Halti tuppasi monesti tulemaan vinoon eteen tai vähintään vinoon sivulle edestä. Tätä edestä sivulle siirtymistä ollaan työstetty hurjasti koko kesäkuu, ja nyt Halti pitkästä aikaa koetilanteessa tuli täydellisen suoraan perusasentoon pyörähtämällä eikä pomppaamalla! Se oli niin hieno että mun oli pakko kehua sitä jo ennen kuin liikkuri sanoi kiitos, hups... Saatiin 9. 

Seuraavaksi kapulan pito. Halti tässä vaiheessa vähän katseli muualle, tuolla oli kuitenkin tosi iso häiriö kun oli kaksi tokokehää ja valtava nurmikenttä täynnä muita koiria. Kapulaa tarjotessani katsoi juuri muualle, mutta toisella käskyllä onneksi kääntyi ja huomasi että ai katos kapula, sori! Otti hienosti ja piti, pisteitä 7 ½. 

Hymy.

Kaukokäskyissä jouduin siirtämään Haltia taaksepäin siitä, mihin sen ensin laitoin mutta se kesti tämänkin ilman mitään ääntelyitä! Harmi vain, että juuri itse liikkeessä se mieluummin katseli mitä viereisessä kehässä tapahtuu. Vilkaisi kyllä mua, mutta ei suorittanut vaihtoja joten siitä 0. Hyppy oli tosi hieno, siinäkin eteentulo ja perusasentoon siirtyminen suorat. Tässä eka varsinainen ääntely kokeen aikana, yksi hau sivulle pompatessa. Kuulin tuomarin ja harkkarin puhuvan, etteivät tuosta äänestä viitsi rokottaa paljoa joten 9½ jopa!

Hymy.

Kokonaisvaikutelman kommentteja en enää oikein muista, eikä niitä paljoa saatukaan. Mutta tuomari sanoi ainakin että vähän tulee ääntä mutta sitähän voi treenauksella saada pois. Vastasin, että juu se on jo vähentynytkin huomattavasti! Ja jotain että "sellaista mukavaa 8½:n yhteistyötä".  Valitettavasti koetta ei ole videolla, koska mun puhelimesta oli akku tosi vähissä (millainen idiootti tajuaa kyllä tyhjentää sinne tilaa mutta ei pidä huolta että akku riittää?! Tyhmä minä >:( ) ja jostain syystä lainapuhelimen video keskeytyi välillä ja kuvaaja huomasi tämän vasta kaukojen kohdalla. Mutta tässä nyt kuitenkin ne:
Tulin kehästä hymyillen ja Halti sai juosta patukkaan kiinni. Enkä muuten tarvinnut Sarin olkapäätä. Voi Halti <3  Mä olin todella tyytyväinen suoritukseen. Se oli ensinnäkin ääntelyn suhteen hiljaisin koe sitten marraskuun alun, kaveritkin kehui että kehän ulkopuolelle ei kuulunut kuin se hypyn haukahdus. Lisäksi Halti teki todella hienosti töitä, seuraamisessa ei tippunut kontakti liikkeellelähdöissä ja se oli muutenkin hyvin messissä. Otti häiriötä joo, mutta ei todellakaan niin pahasti kuin mitä etukäteen pelkäsin! Hirmu hienosti pysyi kuulolla; vaikka Halti välillä vähän jäikin katselemaan muualle, ei sillä ollut mitään yritystäkään lähteä kehästä ulos tms. Älyttömän hyvin siihen nähden, että tuo häiriö oli oikeasti tosi iso, kaksi kehää vierekkäin ja tosiaan iso kenttä täynnä koiria. Ja tuli tosi hyvä mieli siitäkin, kun Jose kertoi meidän suorituksen jälkeen että olin hymyillyt melkein koko kehässäoloajan. Ja että kuulemma seuraamisen aikana joku oli kommentoinut että "Voi vitsit noilla on hyvä yhteistyö, miks ne sai vaan kuus puolen?" Kiitos sinulle kuka olitkaan, nää sanat sai mut niin hyvälle mielelle <3

Osuttiin toiseenkin kameraan.

Pisteitä yhteensä 112,5 eli 3-tulos ja viimeiseksi jäätiin, mutta ristiriitaiset fiilikset kallistui sitten kuitenkin positiivisen puolelle. Vaikka Halti olisi saanut paikkiksesta kympin, ei oltaisi saatu ykköstä koska nollattiin ne kaukot. Kävin vielä alokasluokan palkintojenjaon jälkeen kysymässä tuomarilta, mitä oikein olin tehnyt siinä paikkamakuussa ja hän selitti että siinä jättäessäni koiraa otin askeleen sivulle mikä voidaan tulkita koiran avustamiseksi. Näitä kuulemma tulee yleensä ylemmissä luokissa esim. ruutuun lähettäessä, kun ohjaaja korjaa omaa sijoittumistaan, ja sitten tulee nolla. Kysyin sitten vielä, että no mitenkäs sitten kun esim. luoksetulossa usein korjaan itseni samaan linjaan koiran kanssa, kun olen mennyt kutsumatkan päähän. Niin siinä nää sivuaskeleet sitten onkin ok, koska ohjaaja ei ole enää koiran vieressä? Joskus en ymmärrä tokon logiikkaa, mutta onneks se nyt ei ookaan meidän päälaji. Lopuksi sanoi vielä että "Harmittava juttu, mutta varmasti ihan tiedostamaton koska et hyötynyt siitä." No no shit :D Kasvattaja kommentoi multa tämän kuultuaan, että tulkinnallisuudesta nyt voidaan olla montaa mieltä mutta tuo on kyllä pelkkää vttumaisuutta :D Eikä ollut kukaan tokotuttuni koskan kuullutkaan, että tuollaisesta asiasta voisi nollata koko liikkeen, ainakaan alokasluokassa. Tuntuu kohtuuttomalta, mutta ilta jatkui ihan hyvällä fiiliksellä. Oon aika helvetin ylpeä itsestäni, että sain itteni nostettua siitä paikkamakuun jälkeisestä valtavan suuresta pettymyksestä ja itkusta normaaliin kisamoodiin ja hymyilemään. Tiedän, että moni ei pystyisi. 

Tajusin, että yleensä en laita tsemppi- tai fiilisbiisejä tänne kuin silloin, kun on mennyt hyvin tai on jotain erityisen tärkeää ja tunteellista. Mutta nyt mun on pakko laittaa tänne tää Zootopia-leffan nimikkobiisi. Siitä tuli meidän tokobiisi heti maaliskuussa kun ekan kerran sen kuulin ja itse asiassa pääsiäisen  kokeeseen mennessä luukutin sitä koko automatkan :D Sanat ei vois paremmin kuvata tätä tokon Via Dolorosaa. Ja vaikka sanoin paikkiksen jälkeen Sarille, etten kisaa enää koskaan, niin nyt kokeen jälkeen on kyllä tuntunut siltä, että todellakin kisataan. Tekis mieli päästä jo äkkiä uudestaan, mutta nyt ei oikein oo kokeita mihin mennä. Mutta me ehditään kyllä. Ihan sama kuinka monta koetta joudutaan vielä tahkoamaan, se koulari tulee sitten joskus aikanaan kun se on jo nyt ollut niin lähellä! Mä en sittenkään ole luovuttajatyyppiä. En luovuta, ennen kuin päästään maaliin enkä varmana lopeta yrittämistä. 

Look how far you've come, you've filled your heart with love
Baby you've done enough to cut your breath
Don't beat yourself up, no need to run so fast
Sometimes we come last but we did our best

I won't give up, no I won't give in
Till I reach the end and then I'll start again
Though I'm on the lead I wanna try everything
I wanna try even though I could fail

Kesäilta jatkui leppoisassa säässä, katseltiin kaikki luokat loppuun ja hengailtiin kavereiden kanssa. Halti pääsi vähän leikkimään Jymy-veikan kanssa ja otettiin pojista yhteiskuvat. Haldir ja Jymsi on nähneet viimeksi reilu vuosi sitten kun käytiin Paulan luona kylässä luustokuvausreissulla (helmikuun kennelpäivässä vaan treenailtiin eikä keretty hengailla), mutta silti ne tuntui muistavan toisensa ja leikit jatkui samanlaisina kuin viime kesänä :D Tosin vitsailtiin, että ehkä ne sen takia tykkää toisistaan niin paljon, kun ovat niin samannäköisiä: jospa kumpikin luulee katsovansa vaan peiliin kun näkevät toisensa :'D 

Kotimatkalle päästiin ehkä yhdeksän-kymmenen aikoihin, rankka ilta mutta kannatti käydä. Oli huippua osallistua mestaruuksiin varsinkin noin hienoissa puitteissa, ja illalla nukahdin ajatukseen "mulla on ihan sairaan hieno koira."

<3

Lopun viikonloppua saikin sit vaan hengailla rauhassa ilman mitään suorituspaineita. Lauantaiaamunakin aurinko paistoi ihanasti ja päivästä tuli tosi lämmin! Lähdettiin heti aamusta erkkariin turisteilemaan, siellä katselin jonkun verran arvosteluja etenkin tutuilta ja muuten oikeastaan moikkailin tuttuja, hengailin Johannan teltalla muiden team irokolaisten kanssa ja vähän shoppailin. Lisäksi käytin Haltin antamassa verinäytteen Hannes Lohen geenitutkimukseen, kun paikalla oli näytteenottaja (ja tää oli vieläpä ilmaista) :D Meni huomattavasti sujuvammin kuin Nemon kanssa neljä vuotta sitten, Haltilta löytyi verisuoni jalasta heti ja verta tuli hyvällä paineella. Ja tosi reippaasti malttoi olla pöydällä, vaikka jonotus olikin tylsää kun jonossa oli tyttökin. Oli kyllä melkoinen festaritunnelma, ja onneksi sää suosi! Mä jopa paloin vähän niskasta ekaa kertaa moneen vuoteen :o Enkä siis yleensä ikinä pala, rusketun vaan. 

20 %

Näyttelypaikan tunnelmaa.

Jose otti ihania yhteiskuvia team Irokosta, suurkiitos näistä! Viikonloppuna oli enemmänkin sukulaiskoiria omistajineen paikalla, mutta osa ehti valitettavasti jo lähteä ennen kuvien ottoa. 

vas. Rasti, Riia, Signe, Panda, Merry, Benny, Halti ja Jymy.

Katseltiin näyttely loppuun, minkä jälkeen lähdin 70-vuotisjuhlaillalliselle. Olin arponut osallistumistani viimeiseen ilmopäivään asti, toisaalta teki mieli lähteä mutten halunnut mennä yksin. Onneksi Paula ja Johanna ilmoittautuivat myös niin ei tarvinnut olla siellä yksin, ja otettiinpa nyt kaikki irti viikonlopusta! :D Illallinen oli niin ikään Laukaassa, Varjolan tila -nimisessä paikassa joka oli oikein viihtyisä! Ruoka oli tosi hyvää (ja halpaa, illalliskortti 35 e!) ja vedin mahan täyteen :D Ohjelmaakin oli, Heini esiintyi tyttöjensä kanssa siellä ja voi kun ne oli söpöjä, varsinkin Haltin Vuki-sisko <3 Lisäksi oli collieaiheinen tietovisa, puheita ja ansiomerkkien jako. Halti odotteli illallisen ajan kiltisti lainahäkissä Paulan autolla, ja illalla ennen lähtöä pojilla olisi riittänyt vielä virtaa leikkimiseen parkkipaikan viereisellä nurmikentällä. Paula vei meidät takaisin Vihtavuoreen jossa vaihdoin omaan autoon, otettiin Sarin kanssa pizzalla käyneet Jose ja Darwin kyytiin ja ajeltiin taas Jämsään nukkumaan.

Villa-serkku ja Ketku-neljäsosaserkku (tms.) steissillä, Vuki-sisko lähimmällä saavilla.

Juhlaillallisen jälkiruokana oli kaksi tällaista valtavaa (kuvasta ei näe
korkeutta oikein hyvin) upeaa ja superherkullista kakkua!

Sunnuntaiaamuna Haltin ja Darwinin reaktio autoa vielä kolmannen kerran pakatessamme oli häkellyttävän huvittava: eikä, taasko me lähdetään! Aika laiskasti hyppäsivät autoon ja kävivät saman tien makoilemaan :D Aamulla ohjelmassa oli siis pk-mestaruuksien tottelevaisuusosiot. Jo matkalla ja etenkin perillä satoi kaatamalla, ja linnoittauduttiin Sarin kanssa Paulan autoon katsomaan tottiksia sateensuojassa. Kahden ensimmäisen parin jälkeen sade onneksi lakkasi, joten pystyttiin siirtymään kentän laidalle katsomaan ja pääsin kuvaamaankin. Oli tosi kiva nähdä suoritukset, koska en oo koskaan aiemmin ollut katsomassa palveluskoirakoetta. Olin jotenkin ajatellut aina viime vuosiin asti, että pk-tottis on tosi vaativaa, mutta eipä tuo nyt onneksi niin hurjalta enää tuntunut. Tottelevaisuuskaaviot oli sinänsä aika yksinkertaiset, ja ihan yhtä lailla tuollakin kisasi koiria joilla on vielä koulutus kesken. Ja oli aika lohdullista huomata, että jopa pk-kokeessakin kisaavilla koirilla esiintyy piippaamista suorituksessa tai tuomarin arvostelussa - jopa voittajaluokassa. Enkä tarkoita että olisin vahingoniloinen, vaan yksinkertaisesti helpottunut siitä, että me ei olla ainoita joilla tää ongelma on enkä oo sen takia totaalisen surkea ohjaaja koiralleni, vaikka jotkut niin varmaan luuleekin. Mielenkiintoista katseltavaa joka tapauksessa, jospa mekin Haltin kanssa vielä jonain päivänä! :) 

Festaripojat, vielä jaksaa!

Tottisten jälkeen palveluskoirat lähti maastoon ja siirrettiin autot kentän toiselle laidalle, jossa alkoi rallitokomestaruudet. En oo muuten sellaisiakaan ollut ikinä aiemmin katsomassa :D Laji ei mua kiinnosta, mutta kivahan tuotakin oli katsella. Jymyn suorituksen jälkeen käytiin Paulan kanssa vielä leikittämässä poikia, vähän innostuivat juoksemaan mutta väsymys viikonlopun jäljiltä painoi kyllä jo selvästi molempia. Kolmen-neljän aikoihin iltapäivällä päätettiin lähteä Josen kanssa kotimatkalle, ja Jämsään päästyä saateltiin vieraamme vielä Helsingin-junaan. Asemalta kotiin palattuani vedin pizzan ja pari lasia valkkaria, hyvä päätös viikonlopulle :D Halti oli aivan sippi koko illan ja vielä seuraavan päivänkin, huilattiin suosiolla koko alkuviikko. 

Heeeey brother, there's an endless road to rediscover!

Mitäs tästä nyt sanoisi, oli aivan huikea viikonloppu! Olin ihan fiiliksissä vielä koko seuraavan viikonkin, niin mahtavat kolme päivää takana. Ihan huippuhienoa nähdä, että uuttera treeni on tuottanut tulosta ja ollaan todellakin menty Haltin kanssa eteenpäin keväästä. Niin hienoa, että hallitsin oman mieleni perjantain kisasuorituksessa ja todellakin onnistuin päätöksessäni, että pidin hauskaa lopunkin viikonlopun vaikka koe ei ihan toivotulla tavalla mennytkään. Otin todellakin kaiken irti ja kesän odotetuin viikonloppu täytti odotukset! Välillä tuntui jopa siltä, että oon taas se 11-vuotias tyttö joka haaveilee omasta colliesta ja kaikesta siihen liittyvästä, ja olin vähintään yhtä innoissani tapahtumasta kuin se reilun kymmenen vuoden takainen minä olisi ollut. En oo varmasti missään muualla nähnyt noin paljon collieita ja collieihmisiä yhtä aikaa samassa paikassa. Ja nyt sain nauttia tästä juhlahumusta sen ihka oman collieni kanssa! On tää rotu vaan niin rakas, ja on huippua kuulua Irokon porukkaan. Yhdistyksen ahkerat talkoolaiset oli saaneet aikaiseksi hienon ja onnistuneen tapahtuman, kiitos heille siitä. Ja spesiaalikiitokset viikonlopusta vielä Joselle, Sarille ja Paulalle! <3 Mun kameran kuvat löytyy muuten täältä!

Nää making of -kuvat on paljon hauskempia kun ne oikeasti onnistuneet :D