Hulluuksien vuosi

Jaahas, se olis taas uudenvuodenaatto ja ajattelin tehdä katsauksen kuluneeseen vuoteen. Uusillekin lukijoille tiedoksi että en harrasta tavoitepostauksia, mutta jonkunlainen pikakelaus tästä vuodesta on paikallaan! Kattelin että oon vuosi sitten kirjoittanut että vähän pelottaa tää vuos, kun mulla on tupannut menemään vähän niin että joka toinen vuosi on hyvä ja joka toinen huono. 2015 oli hieno, niin ajattelin että tuleekohan tästä sitten aivan surkea. No, ei tullut ja tajusin että enpä mä sen uudenvuoden jälkeen hirveästi etukäteen miettinyt tätä pelkoani huonosta vuodesta. Ja loppujen lopuksi tää vuosi ei ollut ollenkaan huono!

Intiaanisoturi Lentävä lassie/Laulava lanka kaivoi elokuussa aitan alta lapsuuden länkkärileikkien sotakirveen esiin.
Nää kuvat ei silloin mahtuneet blogiin!

2016 alkoi meillä uudessa agiryhmässä ja Poksin kontaktikurssilla, joka tuli murkkuilevan skottipojan kanssa enemmän kuin kohdalleen. Collieporukan tokotreeneissä käytiin aika epämääräisesti kun sieltä jäi hallivuoro pois. Kontaktikurssi oli ihan hyvä, mutta ei tarjonnut yksiselitteisiä ratkaisuja meidän ongelmiin. Ja suoraan sanottuna jotkut opit pääsi unohtumaan aika pian :D Onneks mulla on vielä kurssirunko tallessa niin voisi kerrata niitä taas uudestaan, siellä oli kuitenkin ihan hyviä juttuja.
Käytiin keväällä aika ahkerasti tokokokeissa, heti helmikuussa ääntely- ja hallintaongelma räjähti vielä pahemmin käsiin kuin loppuvuodesta 2015. Kevät oli melkoista taistelua ja ei-koiraelämässäkin meni lujaa: opiskelussa oli tiiviisti kursseja, hirveä kiire ja stressi. Sain elämäni ensimmäisen kesätyön sillä ehdolla, että tein jotain jo huhti-toukokuussa ja ajelin melkein joka viikko eestaas Jämsän ja Joensuun väliä. Suoritin työskentely tutkimusryhmässä -kurssin Luonnonvarakeskuksen ilvestutkimusryhmässä kahdella erillisellä viikolla huhti- ja toukokuussa, joten tieni vei ajoittain myös Helsinkiin. Totesinkin jossain vaiheessa, että tämä on kyllä yksi hulluuksien kevät! Toukokuussa myös startattiin Haltin kanssa virallinen kisaura ykköslajissamme agilityssä. Jat-tilassa, kuinkas muuten. Tunteellinen päivä, yksi vuoden kohokohdista.

Hulluuksien kevät jatkui hulluuksien kesänä. Paahdoin kesätöissä palvelutalolla reissurahat kasaan ja siinä sivussa treenailtiin kaikissa sopivissa väleissä. Kesään mahtui myös onneksi pari sukulointireissua ja erityisesti pari viikonloppua on jäänyt mieleen: heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna osallistuttiin Collieyhdistyksen 70-vuotisjuhliin ja tokomestaruuksiin, ja elettiin festarihenkeä koko viikonloppu muutenkin. Elokuun ensimmäisen viikonloppuna osallistuin sivuerkkarin järjestelyihin Kuopiossa ja Haltikin pyörähti kehässä, ja kisasin agilityssä ekaa kertaa kahden koiran kanssa yli kahteen vuoteen! Lainakoira-Raisan kanssa tekaistiin joka radalta tulos ja ensimmäinen nollakin :)

Kesän 2016 viimeiset värit.

Syksyllä palattiin kotiin Joensuuhun ja totesin että oh well, yhtä hyvin voin kutsua koko vuotta hulluuksien vuodeksi. Syksy oli opiskelujuttujen suhteen aika rento, mikä oli matkavalmistelujen kannalta hyvä. Aloitin uuden harrastuksen, korealaisen kamppailulajin taekwondon yhdessä Joonan kanssa ja oon tykännyt kovasti. Näin Tähtien sodat ekaa kertaa elämässäni (ja rakastuin). Loka-marraskuussa toteutin yhden suurimmista unelmistani koskaan ja matkustin Afrikkaan! Loppuvuosi menikin treenatessa ja kouluhommista stressatessa, mutta nyt lomalla on onneksi saanut ottaa rennommin. 

Jos katson tätä vuotta koiraharrastuksen näkökulmasta, niin se ei ole ehkä tulostasolla kovin hohdokas. Yksi ykköstulos tokosta, 10 vp paras tulos agilitystä. Enemmän on varmaan saanut vääntää auktoriteettiasioista kuin rallatella huolettomasti kiltin lassiepojan kanssa kuten viime vuonna. Voisin surkutella epäonnistumisia ja pisteen päähän halutusta jääneitä suorituksia, mutta miksi ihmeessä tekisin niin? Vaikka ne epäonnistumiset on tuntuneet siinä tilanteessa heti kokeen jälkeen valtavan suurilta, tällä hetkellä ne lähinnä hymyilyttää. Joku koiraharrastus on tämän maailmankaikkeuden mittakaavassa niin säälittävän pieni osanen kaikkea tärkeämpää. Miksi ihmeessä jäisin murehtimaan menneitä, varsinkin kun tämä vuosi oli muuten ihan huikea?
Sitä koiraharrastuksen tärkeämpää puolta nimittäin saatiin elää todellakin täysillä: käytiin kimppalenkeillä, kaverisuhteet vanhoihin ystäviin vain tiivistyivät ja saatiin uusia treeni- ja lenkkikavereita, kuten Kreeta ja Laura. Käytiin Irokon kennelpäivässä ja niin siellä kuin kesällä 70-vuotisjuhlissa vietettiin aikaa tärkeiden ihmisten ja koirien kanssa. Tähänkin vuoteen mahtui monta koiramaista roadtrippiä ja hulvattomia lenkkiseikkailuja, talvisen tähtitaivaan alla ja kesäsateiden kastelemassa lähimetsässä. Ollaan opittu ihan hurjasti uusia juttuja Haltin kanssa, ja vaikka niitä takapakkeja on tullut paljon, ollaan menty myös paljon eteenpäin.

Tää vuosi on ollut erilainen, ristiriitainen, hullu. Mutta positiiviset asiat ylittää kyllä huimasti kaikki takaiskut! Tänä vuonna oon epäonnistunut ja oppinut että saan niin tehdä. Oon tehnyt valtavasti virheitä, toistanut samojakin joita ei kai enää pitäis mutta hei, se on elämää ja niistä oppii. Tänä vuonna en oo pelännyt virheitä tai epäonnistumisia. Tänä vuonna on palanut rahaa niin paljon ettei uskois opiskelija olevansakaan, mutta ai luoja oon elänyt! Oon jälleen kasvanut henkisesti, toipunut koirien kuolemasta paremmin ja hakenut apua kun oon sitä tarvinnut. Toivon, että kasvan ensi vuonna entistä enemmän ihmisenä. Että stressaan vähemmän ja oon huolettomampi. Elämä kantaa kyllä. 

Halti on hirmuisen kiva koira ja toivottavasti sellaisena pysyykin. Vanhenee ja viisastuu koko ajan. Vähän myös haaveilen, että ensi vuonna Halti lopultakin saisi kaverin itselleen, pentukuume on kova! Minä itse asiassa vähän niin kuin jo varasin viime keväänä pennun, mutta valitettavasti synnytyksessä ei kaikki mennyt putkeen ja suurin osa pennuista menehtyi. Onneksi en ollut ehtinyt odottaa sitä pitkään, muuten olisi itkettänyt vielä enemmän kuin silloin. Mutta se on elämää, ja on otettava mitä elämä antaa. Toivottavasti ensi kerralla parempi onni! Toivon myös, että päästäisiin hakuryhmään ja että saisin lopultakin aikaiseksi käydä kasvattajakurssin ensi vuonna. Teen myös nyt jotain poikkeuksellista: uudenvuodenlupauksen! Se aiemminkin mainittu, että käyn treenaamassa myös tokoa hallilla ainakin kerran viikkoon. Se onkin nyt ainakin alkuvuodesta helppoa, kun saatiin taas collieporukalle oma hallivuoro :D Ja ehkä yritän edelleen tehdä sen unirytmin eteen jotain. Jos maltan.  

Tää oli sittenkin hyvä vuosi ja teen kaiken minkä pystyn, jotta ensi vuosikin olisi mahdollisimman hyvä! Loppuun jälleen kerran aiheeseen liittyvä biisi, tällä kertaa ihan videon kanssa koska se on vaan niin hyvä. Kuin myös sanat. Aina yhtä voimaannuttava. 
Koska elämä. Tää vuosi on näyttänyt mulle elämän monet kasvot, niin lähipiirissä kuin konkreettisesti Afrikan taivaan alla. Elämä ei läheskään aina mene suunnitellusti tai helposti, mutta se on ainoa mitä on. Ja se on tässä ja nyt. Hyvää uutta vuotta!!