There's no mountain too great, hear the words and have faith

Päätin etten kirjoita mitään ennen kuin saan kamerasta kuvat käsiteltyä ja treenivideot muokattua, koska ei mulla ole oikein ollut mitään erikoisempaa kirjoitettavaa treeneistä, ja ne videot tois ehkä ees jotain analysoitavaa. No hupsista vaan se videoiden editointi vähän jäi :D Mutta niin ne asiat vain aina tulee loppujen lopuksi tehdyksi ja nyt on jotain sisältöäkin tänne.Marraskuussa ollaan reissattu, ilman koiraa kuin myös koiran kanssa, pistetty itseä epämukavuusalueelle, harrastettu, koulutettu sekä omistajaa että koiraa. 

 

Agilityn osalta ei ole tosiaan kummempaa. On ollut hyviä treenejä, sopivia ratoja, onnistumisia ja oppimista ja eilen toki myös ihan todella lannistava rata josta jäi sellainen olo etten osaa mitäääään :DD Tein kuun alussa ihan listan ohjauksista, joihin pitäisi panostaa omatoimitreeneissä. Ja onnistuin jo jemmaamaan sen listan johonkin tosi järkevään paikkaan niin ei pysty tänne laittamaan xD Mutta oli siinä monta juttua! Eksyin myös katsomaan meidän juoksarivideon pitkästä aikaa ja haikeana muistelin kuinka hyvältä se joskus näytti, mutta jatketaan nyt niiden pysärien (tai himmauskontaktien..) vääntämistä. Mutta ainakin oon saanut puristaa ittestäni tosi paljon irti, ja Halti on ihana ja reipas. Sen silmät loistaa ja jaksaa älyttömän hienosti toistoja toiston perään.  
Alla sitten todisteita, että ollaan tehty tänä syksynä muutakin kuin agilityä! Ollaan siis työstetty tokon avoimen luokan liikkeitä eteenpäin jopa suhteellisen säännöllisesti, ja alettu opetella myös BH-kokeen paikkista eli minä selin ja toinen koira treenaa samaan aikaan. Ja se on mennyt kyllä hyvin! 
Seuraamisessa on viissataa asiaa viilattavaksi, mutta mä oon tällä hetkellä vaan tosi onnellinen siitä että Halti on hiljaa ja kontakti pitää :D Kasvattajalta saatiin neuvo, että pitää muistaa palkkailla perusasentoon tuloista lisää ja saada saalisärsykkeelle patoaminen + tekemään lähtö vielä ehjemmäksi, ettei palkan piiloon meno ole kuollut hetki, koska paineistaa --> ääntä kisoissa. Tää onkin ollut tosi vaikea mulle, kun aina tulee se pieni särö tuohon kuplaan. Ruudun ja merkin kierron Halti oppi jo kesällä ihan hyvin, mutta pitkän tauon jälkeen on päässeet unohtumaan. Ruutu ei aina meinaa ekalla yrittämällä löytyä, mutta senkin suhteen ollaan tässä kuukauden sisään jo edistytty kyllä :) Merkillä Halti palaa vieläkin vanhaan käytösmalliin eli pysähtyy herkästi, en tiedä vaikuttaako se että palkkaan molemmissa liikkeissä pallolla? Mutta nyt vaan sit paljon tota karkuun juoksemista niin hyvä tulee :) 
Jäävät liikkeet on kans olleet taas viime aikoina hankalia niiden erottelun suhteen. Seisomisessa mun kävely koiran taakse on vaikeaa Haltille, se meinaa stepata tai kääntyä tosi herkästi. Tällä viikolla kyllä sitten onneks keksin siihenkin hyvän tavan harjoitella, eli kävelin viemään etupalkan jonka kyttäämisestä saa vapautuksen (koska silloin ei ala tuijotella mua ja käänny perään). Siitäkin pitäis olla video, mutta en oo ehtinyt vielä siirtää koneelle. 
Noudot on hyviä mutta palautukset vähän vinoja, ja samaa ongelmaa on nyt ollut myös luoksetuloissa ja hypyissä; mutta uskon että ne saa äkkiä muistuteltua takaisin kun on oikeat korjauspalikat :) Mulle itselle huomioksi jatkoon, että ei pitäis toistaa niin paljon jotain sellaista minkä Halti jo osaa. Onhan se kiva kattoa kun se kerta toisensa jälkeen noutaa reippaasti ja hienosti, mutta turhaan mä sitä siltä pyydän noinkin monta kertaa.. :D Mutta tosiaan, lisää videoita tulossa kunhan taas jaksan latailla ja leikellä. 
Oon itse asiassa positiivisesti yllättynyt että oon treenaillut tässä kuussa näinkin paljon, kun ei oo ollut mikään helpoin syksy ja tän kuun joka ikinen viikonloppu oli jotain menoa. Ja koska tää blogi on ainut järkevä paikka, vuodatan taas ei-koira-asioita :D Aloitettiin tää kuukausi pienellä irtiotolla arjesta, kun lähdettiin siskoni kanssa Lontooseen pariksi päiväksi. Tämä on taas sarjassamme Botswana: yksi kohta elämäni bucket listiltä ruksittu. Kuten suurin osa varmaan jo tietää, olen suuri Disney-leffojen fani ja yksi on ylitse muiden: Leijonakuningas. Ikiaikainen lempparileffani, jonka katsoin lapsena VHS-kasetilta niin moneen kertaan että se piti takavarikoida ja laittaa lepoon kaappiin :D Ensimmäinen ilmiö jota fanitin, elokuva joka muokkasi minua minuksi. Elokuva jonka myötä kiinnostuin kielistä, jonka osaan edelleen ulkoa sekä suomeksi että englanniksi, ja jonka maailmasta tiedän melkoisen paljon, jos rohkenen sanoa. Ja miten tämä liittyy siihen, miksi mun piti päästä Lontooseen: Leijonakuningas-musikaali West Endin Lyceum Theatressa. 
Oon haaveillut näkeväni kyseisen esityksen siitä saakka, kun ensi kertaa sain kuulla, että tällainen on. Lontoossa kävin ekaa kertaa kesällä 2014, mutta silloin ei teatterissa käynti onnistunut, ja ajattelin että no, pääseehän tänne uudestaankin. En ois ikinä uskonut, että ennen musikaalin näkemistä ehdin käydä Afrikassa saakka katsomassa ihan oikeita leijonia, mutta sen unelman toteuttamisen jälkeen aloin suunnitella tosissani, että haluan toteuttaa tämänkin mahdollisimman pian. Ja kun sain tänäkin vuonna kesätöitä, päätin että nyt loppuu haaveilu ja oikeasti menen. Tarvitsin kuitenkin matkaseuraa ja päädyin luonnollisesti siskon puoleen, jonka kanssa ollaan ennenkin reissattu ja harrastettu kulttuuria. Torstaina 2.11. lennettiin Norskilla Gatwickiin ja perjantaina 3. päivä koitti se suuri päivä!

 

Lontoossa oli aurinkoista ja lämmintä, ihan kuin syyskuun alku Suomessa. Siskon aikataulut ei antaneet kahta yötä pidemmälle reissulle myöten, mutta ihan hyvin sen yhdenkin päivän aikana ehti käppäillä ympäri Covent Gardenia ja Oxford Streetiä ja shoppailla. Haettiin liput jo päivällä Lyceum Theatresta (vitsit se oli hieno!), vaikka itse näytös oli tietenkin illalla. Olin tosi innoissani, mutta vähän myös jännitti - kun on kymmenen vuotta kuunnellut soundtrackia, ja tietää jotain (vaikka oonkin vältellyt spoilereita itse näytöksestä hyvin ahkerasti, en ollut esim. katsonut mitään trailereita etukäteen), niin olisiko se todella niin hieno kuin on kuvitellut?

 
















Typerä blogger väittää ettei molemmat mahdu oikean kokoisina vierekkäin >:(

No oli. Äääääääää en tiedä toivunko tästä ikinä koska se oli niin hieno!! Meinasin alkaa itkeä heti alussa kun Nants ingonyama bagithi Baba ja Circle of Lifen alkusoinnut kajahtivat, mutta silmälasit päässä ei voinut, joten pidin parhaani mukaan kyyneleet kurissa :D Niin intensiivinen, visuaalisesti upea, hullun hienot koreografiat, muistot Botswanasta, kaikki. Sanaton. Oikeasti, jos ikinä saatte mahdollisuuden nähdä Leijonakuningas-musikaalin niin suosittelen kympillä, ihan käsittämättömän hieno <3 Oikeasti, aika huikea vuosi kun toukokuussa olin Hans Zimmerin konsertissa jossa kuulin soundtrackia livenä ja näin Lebo M:n, ja nyt sitten vielä tämä <3

Messy hair don't care

Tapasin myös R2:n Disney-kaupassa!

Mä en varmaan koskaan saa Lontoosta tarpeekseni. Aina jää niin paljon nähtävää ja koettavaa, että kyllä sinne on joskus lähivuosina päästävä taas uudestaan! Ja ilomielin näkisin musikaalinkin toiseen kertaan.. :D joskus!
Viikkoa myöhemmin eli 10.-12. päivä ajeltiin taas pitkästä aikaa Jämsään. Osallistuttiin nimittäin la 11.11. meidän ekoihin taekwon-do -kisoihin Vaajakoskella! Oon ihan valtavan ylpeä itsestäni, että uskalsin lähteä. Silloin kun reilu vuosi sitten aloitin, halusin vain uuden harrastuksen enkä uskonut että ikinä tulisin kilpailemaan. Oon mä lapsena kisannut alppihiihdossa/pujottelussa ja lukiolaisena tanssiryhmällä kisattiin ja esiinnyttiin, mutta en mä jotenkin vain ajatellut. Meidän tkd-opettaja kuitenkin vähän kannusti jo heti mun ekan vyökokeen jälkeen lähtemään joskus, kun kerran koirankin kanssa kisaan. Vänkäsin että se on eri asia kun arvostellaan koiraa, mutta tässä vuoden mittaan pikkuhiljaa kuitenkin kypsyttelin asiaa mielessäni. Syksyn alussa alettiin miettiä, että marraskuussa olisi värivöiden kisat jotka olis hyvä paikka aloittaa ja vielä sopivan välimatkankin päässä.

Kävin koko syksyn päässäni juupas-eipäs -kamppailua. Kisasin siis liikesarjoissa, joita on taekwon-dossa yhteensä 24 ja vihreällä vyöllä pitää osata neljä. Chon-Ji:n ja Dan-Gunin opin jo keväällä tähän vihreän kokeeseen, mutta Doo-San ja Won-Hyo tuotti käsittämätöntä tuskaa. Kesällä harjoiteltiin vähän mutta keskityttiin enemmän fysiikkatreeneihin, eikä mulla töiden takia ollut yhtään ylimääräistä aikaa tai energiaa opetella. Tänä syksynäkin on saatu opetella aika lailla keskenään koska peruskurssilaisten vyökoe oli tärkeämpi, mutta ihme kyllä, lokakuussa ne alkoi jäädä päähän. Harjoittelin ahkerasti kotona ja opin Doo-Sanin ja Won-Hyon käytännössä kahdessa viikossa ennen kisoja :DD Totesin, että oon varmaan päästäni vialla, mutta minä ostin kilpailulisenssin ja ilmoittauduin liikesarjoihin. 

Kisat oli varsin mielenkiintoinen kokemus näin koirakisoihin verrattuna :D Aamupäivällä ei vielä jännittänyt, mutta kisapaikalla kyllä. Ilmoittautuessa kävi yksi ikävähkö juttu, mutta oon tosi ylpeä itestäni, että pääsin yli siitä eikä mennyt pasmat sekaisin. Joskus Nemon ja Nitan kanssa kisatessa saattoi jostain vastaavasta mennä koko kisapäivä pilalle. Oli hyvä olla omalla tutulla porukalla, ja käytiin vielä treenikaverien kanssa kaikki sarjat läpi lämmittelyalueella. Mulla oli kaksi tavoitetta päivälle: asettaa itseni epämukavuusalueelle ja muistaa kaikki liikkeet oikein, tekniikasta viis koska tosiaan olin oppinut kaksi viimeistä niin myöhään. Epämukavuusalueella todellakin olin.

Eniten jännitti etukäteen, että teen jonkun etikettimokan kumarruksissa tms., tai etten kuule, minkä liikesarjan tuomari käskee tehdä. Mutta en mokannut ja tuomarit oli oikein kivoja, ne kertoi kyllä hyvin että mihin suuntaan piti kumartaa ja kuulin, mikä annettiin :D Liikesarjakisoissa tehdään siis kaksi sarjaa joista toinen ilmoitetaan ja toinen voi olla vapaavalintainen, mutta nyt tuomarit ilmoitti  molemmat. Kilpaillaan pareittain ja sitten karsitaan kolme parasta. Mun piti ensin tehdä Doo-San joka tuntuu vaikeimmalta, mutta muistin! Ja toisena mulla oli Dan-Gun joka on mun lemppari. En sijoittunut (se jota vastaan ekana olin, voitti sit koko sarjan), ja kuvista kyllä näkee että teknisesti on aika hirveännäköistä, mutta ei haitannut yhtään! Muistin liikkeet oikein ja pääsin omaan kuplaan, tein vaan. Tavoitteet täytetty siis! Ja olin niiin iloinen että potkin itseni ja uskalsin. Pakko se on varmaan uudestaankin lähteä, ettei ihan turhaan sitä kisalisenssiä maksanut :D Ehkä tää ilman koiraa kisaaminen auttaa myös koiran kanssa kisaamisen fiiliksiin :>