To see the wonder in all we've been given

Talvinen auringonpaiste. Selkeä, pilvetön, häikäisevän kirkkaansininen taivas. Ensimmäistä kertaa viikkoihin otan innoissani kameran mukaan ja painelen koirani kanssa pelloille. Hengitän syvään kirpeää pakkasilmaa. Halti piehtaroi, juoksee hepuloi, pomppii, tuo keppiä. Hymyilen. Elämä tuntuu niin valoisalta myös silmieni takana. 

Pilvinen talvitaivas. Kaikki on harmaata, ja kuitenkin niin värikästä ja erilaista. Valkoista, vaaleanharmaata, hopeanharmaata, harmaalla huurteella kuorrutettua vihreää, kaukana horisontissa siniharmaata ja tummaa sinistä havumetsien peittämien mäkien rinteillä. 

Aurinko laskee värjäten taivaan vaaleanpunaiseksi, oranssiksi, purppuraksi. Sininen hämärä laskeutuu hiljakseen tummuen syvänsiniseksi talvitaivaaksi. Halti syö uutta lunta, tuhahtelee, pomppii hangessa.

Kävelen pimeällä pellolla hengitys kylmässä höyryten. Sammutan otsalampun, sitä ei tarvitse kuun valaisemassa maisemassa. Halti näkyy valopannan pomppivana sinisenä valona vähän matkan päässä. Nostan katseen ylös ja kävelen eteenpäin suunnatonta kaunista tähtitaivasta ihaillen (minkä vuoksi en huomaa jäätynyttä lätäkköä johon liukastun ja lennän kaaressa nurin lonkan päälle :D).

Joskus otsalampun valokeilaan osuu yllättäviä kohtaamisia.

Kylmä aamu. Punainen talviaurinko nousee niemen takaa, virtaavan joen vesi höyryää ilmassa sen valossa. Puut ovat pukeutuneet kuuraan ja henkeä salpaa, kuinka kaunis talvi voikaan olla. Halti nostelee käpäliään, pakko kääntyä takaisin vaikka sekin tahtoisi jäädä vielä ulos. 

 

Sininen hetki. Talvi-ilta hämärtyy, kun potkuttelen potkukelkalla kylätietä eteenpäin Haltin ravatessa rinnalla. Hanki kimaltelee.

 

Pääosin tällainen on meidän tammikuu ollut. Viime päivät ovat olleet harmaita ja vetisiä, mutta kauniiden talvipäivien muisto lämmittää ja toivon, että oikea talvi vielä palaa. Säästä huolimatta Halti on yhtä iloinen joka päivä, yhtä innoissaan joka päivä lähdössä pihalle touhuilemaan Joonan isän tai meidän kanssa. 

Vuoden ekat päivät ei olleet oikein viime vuoden loppua kummemmat - mua ahdisti jostain syystä etukäteen harjoittelun alku ihan sairaasti ja edellisten opeharkkojen traumat ja huonot kokemukset meinasi puskea taas mieleen. Varsinkaan sitä vasten en oikein itsekään tiedä, mitä ennen koulujen alkua sitten oikein tapahtui. Loppiaisena vaan istuin alas, sain jonkun hillittömän inspiraatioboostin ja tein kurssien jaksosuunnitelmat näppis sauhuten ja ihan liekeissä. 

 

Harkka sitten alkoi, ja meni hyvin. Olin kyllä jo syksyllä päättänyt, että teen tästä parhaan opeharkan ikinä. Jännitti, tulisiko taas joku epäonnistuminen tai jotain vaikka mulla oli nyt parhaat mahdolliset lähtökohdat tähän - tuttu henkilökunta, mukava ohjaaja (joka ei kuitenkaan ole opettanut mua), jonka seurassa pystyin jo rentoutumaan ja nauramaan, runsaasti seurattuja tunteja alla eli pehmeä alku, vain kivoja ja helppoja kursseja opetettavana. Mietin, että jos nyt tämän mokaan niin ei mee vahvasti :D Mutta en mokannut! Alussa toki ehkä vähän jännitti, mutta ei läheskään niin pahasti kuin Norssin harkoissa. Olin rennosti oma itseni, oli mukavaa opettaa juuri kuten halusin ja sain ohjaajalta jokaisen tunnin jälkeen pelkkää positiivista palautetta. Niin kivaa, koska joskus on ollut sellaisiakin harjoitteluja joissa palaute on ollut lähes pelkästään negatiivista. 

Kaikkien Norssiharkkojen aikana on tuntunut siltä, että se vain jatkuu ja jatkuu eikä lopu koskaan. Tää työelämäharjoittelu sen sijaan tuntui sujahtavan ohi todella nopeasti, ja yhtäkkiä kaikki parisenkymmentä tuntia olikin jo pidetty. Sain onnistumisia, ammatillista kasvua tapahtui ja sain tähän mennessä parhainta rutiinia tuntien suunnitteluun ja pitämiseen. Eikä huonosti mennyt opiskelijoiden palautteenkaan perusteella! >:) Vielä on tosin perjantaina alkanut koeviikko jäljellä, joten pari kertaustuntia ja itse kokeiden pito vielä edessä. Ja itse asiassa meidän Jämsässä olo venyykin vielä viikolla, koska sainpa vielä pienen sijaisuuspätkänkin heti koeviikon jälkeen! :D On mulla jo vähän ikävä Joensuuhun, mutta työkokemus ja raha ei todellakaan ole pahitteeksi. 

Vaikka ihmiset aina vähän naurahtaa kysyessään, missä asun harkan ajan ja kuullessaan "anoppilassa" -vastauksen, on kuitenkin sekin osio sujunut mukavasti. Kuten postauksen alusta ja kuvista käy ilmi, ollaan nautittu maaseudun rauhasta ja luonnosta. Joonan työkuviot muuttui ennen joulua parempaan suuntaan ja sekin on ollut pitkälti täällä meidän kanssa. Haltikin on -tapansa mukaan- sopeutunut hyvin uuteen tilanteeseen. (Vaikka vähän kauhulla odotan, kuinka se käyttäytyy taas sitten kaupunkikoiran arjessa, kun ei oo juuri ihmisten ilmoille päässyt ja välillä voi mennä parikin päivää niin ettei sillä käy edes panta kaulassa :D)
Mä aloitin sellaisen Year in pixels-taulukon pitämisen, jossa väritetään ruutuja vuoden jokaiselle päivälle sen mukaan, millaisia tuntemuksia päivän mittaan on ollut. Ja mulla on oikeesti varmaan enemmistö tammikuusta ollut sinistä, joka mulla kuvaa "Alive, active, energetic, motivated, productive" -tuntemuksia :D Enkä olis muuten uskonut, että voisin olla näin iloinen siitä, että mulla on päivissä näin paljon sisältöä. Kyllä, päivät on kiireisiä ja tuntien valmisteluun menee aikaa, lukiossa on hektistä tuntienkin välillä, mutta silti olen jotenkin tosi onnellinen tämänhetkisestä arjesta. Tykkään mun työstä, perheestä ja elämästä. Se elämä on hyvin just tässä ja nyt.