From a feinting to a slip, and a kicking from the hip

Venähti taas tää blogihiljaisuus pidemmäksi kuin suunnittelin, ja tuntuu että en ees muista mitä kaikkea ollaan tässä viimeisen kolmen viikon aikana puuhailtu :D Toisaalta tää oli ihan odotettavissa, kun mullahan alkoi 20. helmikuuta opeharkka - niiden aikana on vapaa-aika vähän kortilla. Sattumoisin myös Joonalla alkoi samaan aikaan harkka teho-osastolla, joten koti on todellakin sen näköinen että siellä käydään vain syömässä ja nukkumassa ja siivotaan ehkä viikonloppuna jos silloinkaan :D Toistaiseksi mulla on ollut vasta pari sellaista tappopäivää joina vietän Norssilla parhaimmillaan 8-9 tuntia, mutta niitäkin on vielä jatkossa luvassa varmasti. Onneksi ihana Sari on ottanut Haltia hoitoon, kiitos vielä  <3 

Mutta mitäs Halteron kuulumisiin. Viimeksi jäätiin siihen että oltiin viettämässä ekaa kertaa tänä vuonna viikonloppua Keski-Suomessa vanhempien nurkissa. Tuolloin pääsin lopultakin aloittamaan operaation nimeltä Lassiesta rekikoira! Meiltähän siis löytyy kaunis, 60-luvulta peräisin oleva puinen ahkio jolla Nemo ahkerasti veti siskontyttöjäni jokunen vuosi sitten. Haltin tulosta lähtien mua on poltellut opettaa sekin samaan hommaan, mutta aloitus on aina venynyt - Haltin ensimmäisenä talvena se oli vielä liian nuori (ahkio on aika painava), toisena ei ollut oikein lunta eikä vetovaljaitakaan, ja viime joululomalla ei taaskaan lunta. Nemon valjaat on aivan liian pienet Haltille, ja sain vasta nyt viime joulukuussa lopultakin aikaiseksi ostaa hillerille omat! Sellaiset löytyi onneksi ihan kotoa Joensuusta, paikalliselta huskyharrastajalta joka myy vetotarvikkeita. (Halti olisi ostosreissulla tahtonut ystävystyä huskyjen kanssa, mutta ne sanoi tarhasta että räyhväyh jolloin Haltero meni hyvin hiljaiseksi. Sitten se meni vielä hiljasemmaksi, kun huskysetä sovitti varsin reippaalla otteella valjaita sen päälle. Why the long face :DD) 

Haltin ensikosketus vetohommiin oli hyvin erilainen kuin Nemon kanssa aikoinaan. Siinä missä Nemo vallan riemastui että jes, nyt todellakin saa vetää täysillä ja se pysähtyessä pyöri ja hyöri jalkojaan aisojen yli milloin mitenkin, Halti ei innostunut ihan yhtä paljon :D Sanotaanko vaikka niin että jos katse voisi tappaa, en ehkä olisi tässä kirjoittamassa tätä tekstiä. Ihan hyväntuulisena Halti meni ahkion eteen aisojen väliin ja yhdessä kävellen (koska toki autoin sitä alkuun) liikkui reippaasti, mutta heti jos irrotin otteeni längistä, se löi liinat kiinni, että ei käy. Hillerin puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että olosuhteet oli ensikertalaiselle vähän haastavat: edellisiltana oli satanut lunta ja vetopäivänä vallinnut suojasää teki lumesta kovin luistamattoman. Halti ei ihan vielä siis hoksannut, että nykäisemällä kunnolla ahkio olisi lähtenyt luistamaan paremmin, mutta ei se mitään, opetellaan :) Käytiin pieni lenkki pururadalla ja alamäessä Halti itse asiassa veti jo muutamankin hyvänmittaisen pätkän ilman että pidin längistä kiinni! Vielä siitä siis vetokoira tulee, josko ens talvena sais kyytiläisiäkin :) Pakko myös sanoa, että Halti kesti todella hienosti (ei kääntyillyt/vilkuillut) mun siirtymisen sen taakse ahkiota käännettäessä ja muutenkin, Nemolle noi oli tosi haastavia. Kyl se siitä! 

 

Sitten meidän vakituisten harrastusten kuulumisia. Helmikuun lopulla käytiin vielä tuttuun tapaan kerta viikkoon agilityvapareilla treenailemassa keppejä ja puomin kontaktia. Kepit on lähteneet sujumaan varsin kivasti, Halti ei oo enää varastellut vikaa väliä ja ollaan saatu niitä kaivattuja onnistumisia ylipäätään. Puomin uusi suoritustapa on myös alkanut jäädä yllättävän nopeasti Halteron mieleen. Se alkoi jo itse asiassa kytätä apupalkkaajaa eikä meinannut aina malttaa lähteä heti mun vapautuskäskystä pois, joten Virpi sanoi että häivytetään apparikin nyt pikimmiten pois. Tehtiin siis niin, että laitettiin alasmenolle maahan vain valmiiksi muutamia nameja (alustaa ei olla käytetty ollenkaan ettei tarvi sitäkään häivyttää) ja muuten appari oli täysin passiivinen.
Meillä alkoi myös nyt vähän pidempi tauko agilityn ryhmätreeneistä hiihtoloman ja opiskelurientojen takia, kun kaikki osuu harmittavasti keskiviikolle. Viimeisimmät treenit oli parisen viikkoa sitten, 22.2. jossa oli alla oleva, aika haastava rata. 4-hypyn takaakiertoa + persjättöä piti vähän palkkailla kun Halti lähti helposti kiertämään koko esteen. Pituuden jälkeiseltä hypyltä valui yllättävän vähän, sain käännettyä kivasti putkeen! Kepeille vaati haltuunoton kun muuten ampui aina putkeen, mutta siitä lähettämällä sujui hyvin. Tokalla kierroksella kepeille niisto (minä 10/18-putken puolella), oli tosi tarkkaa että käskytin ja vedin juuri oikealla hetkellä mutta kun onnistui, niin Halti sekä aloitti että pujotteli tosi hienosti loppuun asti! Vika putki osoittautui yllättävän haasteelliseksi, kun Haldir lähti mieluummin kaarrattamaan puomille tai sen taakse... :D Jouduin ottamaan sen tosi tiukasti haltuun ennen putkea, mutta siitä se sitten meni nätisti! Kivat treenit ja vaikka haasteita riitti, vaikeiden juttujen onnistumiset valoi kyllä taas uskoa tähän tekemiseen.  

Tokon osalta helmikuussa tosiaan testailtiin pitkästä aikaa kisamaisia suorituksia; vieläpä tehostetusti lyhyillä aikaväleillä. 15.2. tehtiin vielä yksi tällainen, ja tuolloin Haltin tekemisessä alkoi näkyä, että ihmetteli kun ei taaskaan kuulunut palkkaa. Tuntui kamalammalta kuin miltä sit videolta näytti, en tiiä onko se hyvä vai huono asia :D Tämän jälkeen treeneissä onkin sitten ollut ajatuksena jatkaa edelleen liikkeiden tekemistä peräkkäin, mutta palkaten suhteellisen runsaasti liikkeiden aikana. Lisäksi oon yrittänyt myös palkata mahdollisimman yllättävästi. Halti on tehnyt oikein kivasti! Lisäksi ollaan tehty paikkamakuuta lyhyellä matkalla ja oon naksutellut häiriöstä luopumista.

24.2. meillä oli viimeiset alaosaston hallitreenit ja voi vitsi en voi taas kuin hehkuttaa tätä koiraa ja porukkaa. Mulla oli tuona iltapäivänä paha mieli, oli suunnilleen itku kurkussa kun menin hallille enkä tiennyt, mitä treenaisin vai jaksaisinko treenata mitään. No, jaksoin, tehtiin alkuun seuraamistreeniä keskittyen vireeseen sekä muutamat luoksetulot ja Halti oli super! Lopuksi otettiin vielä muutamat merkin kierrot, jälleen niin että oli rallitokokylttejä häiriönä. Muutaman kerran alkuun Halti lähti kiertämään kylttejä, mutta varsin nopeasti hoksasi kartion ja sen jälkeen kiersi vain sen monta kertaa, myös pidemmältä matkalta ja ennen kaikkea jälleen täysin hiljaa! Enemmän aikaa treeneissä kuitenkin taisi mennä siihen kuuluisaan maailman- ja olon parantamiseen. Meitä oli paikalla viisi ahkerinta kävijää ja Sari ja Anni oli tuoneet kaikenlaisia herkkuja ja ai että oli mukavaa. Haltikin hengaili muiden kanssa siinä vieressä piippaamatta yhtään. Treenivuoron päätyttyä kävelin hallista ulos sillein jee, sittenkin hyvillä fiiliksillä viikonloppuun. Ihan uskomatonta, Joensuun collieporukka on vaan paras ikinä. Tähän sydän.

Halti yrittää pakoilla mummin paijausta
(huonolla menestyksellä)

PS. Kun ei tolle koiralle oo vielä sertejä kertynyt, niin piti käydä ite hakemassa sellainen reilu viikko sitten Kuopiosta :DD En ois vielä joku aika sitten uskonut että joskus tollasen saan mutta sainpa vain! Olen ylpeä. Tykkään mun harrastuksista kovasti.