I am everything I've learned and more

Moikka vaan taas, ei ihan kuukautta sentään mennyt edellisestä postauksesta :D Blogin kirjoittamiseen ei oikein oo ollut inspiraatiota nyt huhtikuussa, ja oonkin itse asiassa miettinyt oman instagram-tili perustamista koirille. Voisi päivittää kuvia enemmän reaaliajassa kuin tänne, mutta tiedä häntä jaksaisinko sitten sitäkään päivittää :D Toisaalta mulla on myös yleisesti tyhjän paperin kammo eli aloittamisen ongelma, mutta heti kun saan vähänkin tekstiä -vaikka tällaista turhaa lätinää, ja vieläpä tällaista jolla ei kuulemma ikinä saisi aloittaa blogipostauksia-, kirjoittaminen lähtee rullaamaan ja tykkään kuitenkin kertoa koirien kuulumisia pidemmin. Toisaalta, nyt on oikeasti pahimmat kiireet helpottaneet joten kevään edetessä on paremmin aikaa blogillekin. Ja loppujen lopuksi, jos päivät täyttyy ystävien tapaamisesta ja harrastuksista, se on kuitenkin positiivinen "ongelma"/syy olla päivittämättä. Kun ei vaan kerkiä istua koneella niin pitkään kuin pidempi kirjoittelu vaatisi! :D 

No mutta, tarinoinpa sitten taas luonnoksissa roikkuvia juttuja eteenpäin. Maaliskuun 17. päivä käytiin viimeisimmissä agilitykisoissa, juostiin Kuopiossa Haltin kaa kaksi agilityrataa. Reissun toteutuminen oli viimeiseen asti vähän vaakalaudalla, mutta onneksi ihana Sari lainasi autoa ja otti Rallan hoitoon päiväksi, joten päästiin ajelemaan aurinkoisessa kevättalven säässä Josen ja Darwinin kanssa Hu-Pulle. Tuomarina oli Marja Lahikainen, jolla oon kisannut Nemon ja Nitan kanssa joskus ja muistelin, että tekee vaikeita ratoja. Eikä muistini pettänyt valitettavasti, haastavia juttuja oli! Joka radalla varsinkin aloitukset, esteillä 1-3 vaati miettimistä ja huolellista ohjaamista, ei voinut vaan juosta. 
Mua taas vähän jännitti koska viime kisoissa oli nolla ollut niin lähellä, mutta psyykkasin itseäni vain oikeaan mielentilaan, hauskanpitoon, rentouteen ja kiireettömyyteen. Halti kävi tosi kierroksilla lähtökarsinassa, ja sattumalta meitä ennen radalla oli vuorossa walesinspringeriuros. Muistot Nemon kanssa kisaamisesta tulvi mieleen, tuo koira hyppäsikin ihan samalla tyylillä. Mietin, millaista oli itse juosta punavalkoisen kanssa kisaradoilla, alkoi melkein itkettää, ja muistin taas miksi tätä teenkään. Haltin silmät loisti, oli meidän vuoro mennä radalle.
Rataantutustumisessa mietin tosi pitkään, mitä teen kolmoshypylle. Lopulta totesin, että pakko se on nyt yrittää valssia, ja nimenomaan sellaista valssia, mitä Niinan valkkaryhmässä ollaan nyt opeteltu. Ei sellaista, minkä opin Jämsässä ja minkä luulin olevan valssi, vaan sitä toista, minkä tekemisessä en todella ole mukavuusalueellani. Kutsu vastakkaisella kädellä, vaihda ja ole ajoissa. Vähän rosoinenhan tuokin oli, mutta selvästi oikea ratkaisu ja toimi toivotusti! Keppejä edeltävällä suoralla meinasi kaarrokset taas valua, mutta onneksi Haltero on kiltti ja tuli hyppyjen kautta. Kepeillä näytti siltä että jättää kesken, onneks tajusin/muistin tsempata ja kannustamalla Halti oikein kiihdytti loppuun puhtaasti, jee! Muistan ajatelleeni radalla, että eihän tässä mitään enää, loppu on helppoo ja nyt juoksen tosi pitkälle maaliin. Mutta voi, ei ollutkaan ihan niin helppoa kun keinulla hätäilin! Yleensä Halti ei sentään lentokeinuja ota, mutta nyt olisi ollut paikallaan karjaista se "paina" astetta kovempaa.. Ja kyllä mä sille sanoin, vaan en näköjään tarpeeksi lujaa. 

Tuloksena siis 5 vp ja sija 2. Taas, yksi vaivainen, pieni, tälle koiralle täysin epätyypillinen virhe. Niin lähellä ja silti niin kaukana, taas! Totesin jo kisoissa, että nyt kun kepit sujuu, me sit varmaan otetaan virheet kaikilta mahdollisilta muilta esteiltä niin tulee kerättyä koko sarja. No ei vaan, ei tietenkään voi sanoa noin. Tietääpähän treenata taas tehostetummin keinua korkeammassa vireessä ja itsenäisemmäksi, ja siis ratanahan tuo oli tosi hyvä! Oon hirmu tyytyväinen siihen alun valssiin, se oli monelle kisaajalle vaikea kohta, ja ne kepit oli jälleen iso henkinen voitto <3 Lisäksi radalla oli hyvä flow, siihen keinua edeltävälle hypylle saakka jolla sit rupesin kiirehtimään, ihan turhaan. 

Kisajätkät

No mutta, sit oli vielä toinen rata jäljellä! Olis ollut hyppärikin, mutta sille en ilmoittanut kun tosiaan sieltä se yksi nolla on. Toka rata oli myös ykkösluokkaan vaikea, alku oli jälleen hirmu kinkkinen ja valtaosalla kosahtikin siihen. Myös keppien jälkeistä hyppysokkeloa mietin pitkään, ja päädyin ohjaamaan takaaleikkauksilla. Nyt en saanut lähtöön samanlaista, yhtä hyvää mielentilaa kuin ekalle radalle. Halti kävi edelleen aika kierroksilla, yritin ajatella lautaa (ks. edellinen postaus), mutta lähtöön mennessä mieli kuitenkin valui vähän tyhjäks. 
Sekoiluksihan tuo sitten meni, mutta tosi paljon hyvää oli tässäkin radassa! Alun valssi onnistui jälleen, kolmoshypyn persjätössä tuli vähän kiire mutta Halti kokosi kuitenkin A:lle hienosti. Lisäks keppien jälkeiset takaaleikkaukset onnistui hyvin, joskin oisin kerennyt tekemään persjätön viimeisen tilalle. Mut ei se mitään, nää oli suurimmalle osalle ne ansakohdat ja oon ylpeä että selvittiin niistä! Vaan nyt katkesi meidän tän vuoden hienot onnistumiset kepeille, vanha moka tuli sieltä. Ei ollut onneks Haltista johtuva virhe, vaan itse taas kiirehdin ja sähläsin lähetyksen. Puomilta loikattiin niin railakkaasti että repesin, vois kai sitä käskyttää hiukkasen enemmän ajoissa :DD Loppu oli ihan jees, joskin rataa kritisoin siltä osin että aika veemäinen koiralle tuo 90 asteen käännös renkaalta keinulle. Nyt otettiin muuten keinu huolellisesti.

Ei siis tuloksilla juhlittu, mutta oli kiva kun saatiin herkkuja palkinnoksi ja toki käytiin perinteiset Hesemätöt syömässä kisojen jälkeen, kiva reissu oli! Eikä nyt tässä vaiheessa enää osaa harmitella sitä lentokeinuakaan niin paljon. Tai no, harmittahaan se toki kun periaatteessa koiran moka ja miksen sit oo opettanut sitä kunnolla ja kun niin pieni tyhmä virhe ja aaargh ::D. No ei. Toki tässä on päässä pyöritellyt, että alle kuukauden päästä tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun aloitettiin Haltin kanssa agilityssä kisaaminen. Välillä sitä ehkä miettii liikaa vääriä asioita ja vertailee itseään muihin, mutta toisaalta, en mä oo ikinä ollut niitä ihmisiä joiden mielestä on normaalia/oletusarvo että koirat nousee ylempiin luokkiin parissa viikossa. Oon aloittanut agilityn aikana, jolloin oli ihan selvää että nollien keräilyyn menee useampia kuukausia, ja kieltämättä vähän häkellyin Haltin kanssa aloittaessani, kun tuntuu että nykyään vähän niin kuin oletetaan että alemmat luokat vain kävellään läpi niin vähillä kisoilla kuin mahdollista ja ainoa suola harrastuksessa on SM-nollat. En tajua, en ollenkaan, mutta silti on pakko myöntää, etten 2-3 vuotta sitten olisi myöskään uskonut tämän koiran kanssa ihan näin pitkään ykkösluokassa jankkaavani. Ei se vielä niin pitkä aika ole kuin Nemon kanssa, mutta Haltin starttien määrä on kyllä kohta tuplasti enemmän kuin Nemolla sen noustessa :D

Ja sitten toisaalta mulla on ollut näiden kisojen jälkeen jotenkin tosi levollinen olo. Ehkä siksi, että vaikka kahdessa viimeisimmässä nollat on ollut kamalan pienestä kiinni, niin ne nimenomaan on olleet kamalan pienestä kiinni. Käytännössä ikään kuin puhtaita, sujuvia, jopa flow:lla juostuja. Oon saanut huomata että ei, meidän kisaradat ei aivan jokaisella kerralla keskeydy keppien sisäänmenoon. Huomata, että kyllä, mekin pystytään ihan mainiosti tekemään nollarata, myös keppien ja kontaktien osalta, minä pystyn Haltinkin kanssa saavuttamaan sen mahtavan agilityflown tunteen, kunhan vain maltan tehdä. Tehdä siten kuin Haltin kanssa täytyy, yrittää unohtaa vanhat ohjaustyylit. Ehkä siksi mulla on jokseenkin levollinen olo, me pystytään kyllä, eikä ne nollat meitä ikuisesti voi vältellä, ei kai? Nyt vaan kisataan kun siltä tuntuu, tehdään ehjiä ratoja ja kai se siitä vielä joskus. Nyt alkuvuodesta meidän yhteisessä tekemisessä ylipäätään on kuitenkin tapahtunut selvästi iso kehittyminen ja palat alkaneet loksahdella kohdilleen. 

Seuraavia kisoja ei oo tiedossa. Viikon päästä olevat Varpsin kisat oli harkinnassa, mutta Joona tulee juuri silloin lomille, eikä oikeastaan muutenkaan innosta vain kahden radan takia lähteä niin kauas. Muuten tällä seudulla ei juuri keväälle olekaan tiedossa mitään, pitää kattella kun seuraavan kerran liikutaan taas etelämmässä. Eikä totta puhuen edes harmita ettei päästä taas pitkään aikaan. Niinan valkkatreenit on menneet meillä viime aikoina edelleen hienosti, joten loppukevät keskitytään treenaamiseen ja saamaan ohjauksiin varmuutta. Koska en mä tätä lajia kisojen takia tee - teen sitä siksi, että se on edelleen, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, mun kaikkien aikojen suosikkiharrastukseni. Siksi, että koirani silmät loistavat innosta sen päästessä agilitykentälle, eikä se malttaisi pysyä karvoissaan odottaessaan laulaen lähtölupaa ensimmäisen hypyn takana.

Agilityn lisäksi ollaan tokoiltu, siitäkin tekis mieli kirjoitella pikimmiten! Huomenna nimittäin "korkataan" kisamaisesti avoin luokka, kun osallistutaan meidän seuran koemaiseen treeniin :D kauheen jännää!