Hill by hill, mile by mile

Meillä on tänä kesänä tiedossa paljon reissaamista eri puolella Suomea, ja pieni varaslähtö kesäreissuihin otettiinkin jo viime viikolla toukokuun puolella! Mulla on ollut hirmuinen pohjoisen vaelluskuume viime kuukausina taas, mutta Joonan työkuvioiden vuoksi ei voi olla varma, päästäänkö tänäkään kesänä Lappiin. Kysyin sitten joskus alkuvuodesta Kiiralta, lähtisivätkö meidän kanssa taas kesällä. Keväällä sitten selvisikin, että Kiiralla olisi sopivasti lomaa toukokuun vikalla viikolla ja kun olivat muutenkin tulossa Kodan kanssa Joensuuhun silloin, alettiin suunnitella reissua kivasti viime kesän Patvinsuon retken jatkumoksi. Itäisessä Suomessa vaihtoehtoja onneksi löytyy inhimillisen ajomatkan päässä Joensuusta; mietittiin alunperin Kuusamon Karhunkierrosta, mutta todettiin sen olevan turhan kaukana ja epäiltiin, sulaisiko paksu lumikerros edes toukokuun lopulle :D Toiseksi vaihtoehdoksi päätettiin Hossa ja mikäli siellä ei lumitilanne sallisi, olisi varasuunnitelmana Hiidenportin kansallispuisto.

Kesäisen lämmin toukokuu kuitenkin sulatti lumet Suomussalmenkin korkeuksiltan ja niinpä päästiin suuntaamaan Hossan kansallispuistoon. Kun niin kauas lähdettiin, oltiin päätetty olla kaksi yötä ja Kiira olikin selvittänyt meille oikein sopivan mittaisen reitin: auto Julma-Ölkyn ja Ala-Ölkyn kanjonijärvien väliselle opaste-/parkkipaikalle, josta kierrettäisiin kymmenen kilometrin mittainen Julma-Ölkyn kiertävä Ölkyn ähkäisy (joskin kahdeksikon mallisena, jotta voitaisiin ylittää silta järven yli), palattaisiin auton ohi tokana päivänä ja käveltäisiin yhdysreitteineen 12 kilometrin pituinen Värikallion kaarros. Kiira ja Koda saapuivat meille sunnuntaina iltapäivällä ja käytiin koirien kanssa lenkillä sekä yhdessä kaupassa ostamassa vaellukselle tarvittavat ruuat jne. Illalla ehdittiin vielä collieporukan grillausiltaan, josta Ralla jatkoi Sarin luo hoitoon, pikkulikka kun on vielä aivan liian pieni pitkille retkille! Suurkiitos Sari taas <3 

Julma-Ölkky, Suomen suurin kanjonijärvi

Maanantaiaamuna 28. päivä pakkauduimme colliepoikien, rinkkojen, ruokien ja itsemme kanssa meidän pikkuiseen punaiseen autoon ja otimme suunnaksi Kainuun ja Hossan. Viiden tunnin ajomatka meni yllättävän nopeasti parilla pysähdyksellä ja oon aika ylpeä että jaksoin ajaa koko matkan! Aika hullua, että Joensuusta pääsee poronhoitoalueelle asti vain tunnin pidemmällä ajamisella kuin vanhempien luokse mennessä :D Oltiin perillä Hossan luontokeskuksessa kolmen aikoihin, joten ehdittiin hyvin käydä luontokeskuksessa ostamassa kartta ja täyttämässä vesipullot. Asiakaspalvelu oli suoraan sanottuna surkeaa mutta onneksi päästiin pian korpeen :D Sinne päästääkseen piti tosin ajaa useampi kilsa järkyttävää perunapeltokivikkotietä, mutta lopulta oltiin kuitenkin jo lähtöpisteessä ja päästiin laittamaan rinkat lähtökuntoon. Heti parkkiksella nähtiin eka poro - se jolkotteli metsästä tielle ja oli aika rohkea, jäi ihan katselemaan meitä! Mua vähän jännitti Haltin reaktio, se on ekalla Lapin-vaelluksella nähnyt poroja ja silloin se ainakin urahteli niille. Poron tullessa Halti oli sidottuna puuhun kiinni kun pakkasin tavaroita ja Koda lauleskeli sille kovasti. Halti vilkaisi, ei päästänyt ääntäkään ja kävi makuulle. Voi mun viisas koira! Voiko se todella muistaa, että on kolme vuotta sitten nähnyt tuollaisia ja ne on ihan ok, ei sen kummempaa?

Kaikki kuvat joissa esiintyy minä Haltin kanssa, otti Kiira

Saatiin itselaukaisimella yhteiskuviakin!

Vähän ennen neljää oltiin saatu rinkat ja itsemme valmiiksi -jätettiin osa ruoista autoon koska tiistaina käveltiin sen ohi taas- ja päästiin matkaan. Oli kuuma keli ja reitti lähti heti alussa nousemaan ylöspäin, kohti kanjonin reunaa. Vaativaksi sen toki tiesimme, mutta ilman sekä meidän että koirien hyvää peruskuntoa ei ois ehkä ihan tosta vaan rykäisty heti kevään ekaksi vaellukseksi! Onneksi tahti pysyi luonnostaan sopivana kun sää helli ja maisemat oli upeat, joten pysähdeltiin paljon ottamaan kuvia ja ihailemaan näköaloja. Pidettiin pieni välipalataukokin yhdellä näköalapaikalla, ja silloin nähtiin ekan päivän ainoat ihmiset järven toisella puolella. Muuten saatiin kulkea tosi rauhassa ja hienosti Halti ja Koda jaksoivat, vaikka meiltä ihmisiltä ehkä meinas loppua usko kun jatkuvissa nousuissa ja laskuissa oli hankalaa arvioida kuljettua matkaa. Reitin varrella oli siis ihan hyvin opasteita risteyksissä, mutta kilometrejä ei lukenut ollenkaan ja niinpä tuolloin ekana iltana arvioitiin omaa etenemistä turhan optimistisesti; pariinkin kertaan oltiin varmoja, että Julma-Ölkyn ylittävä silta tulisi vastaan ihan kohta mutta eipä tullutkaan :D

Pohdin että onko sattumaa että juuri sillan kohdalla oli ilmoitettu koordinaatit ja hätänumero? :D

Halti tsekkailee siltaa ja Mordoria sen takana

Lopulta sitten oltiin perillä sillan kohdilla ja pienen valokuvaussession jälkeen lähdettiin ylittämään sitä. Silta oli ihan uusi ja hieno ja vaikkei sellaista oo aiemmin ikinä tullutkaan vastaan, Halti ylitti sen reippaasti. Meitä ihmisiä "kauhistutti" enemmän sillan takana odottava valtava rakkakivikko, joka näytti aivan Mordorilta :D Sinne kuitenkin tie jatkui ja varmajalkaiset lassiet johdatti kierreportaikolle, jota pitkin kiivettiin jyrkin nousu. Ritiläportaatkin oli kyllä yhdenlainen alustatesti, ihan joka koira ei sellaisia välttämättä kiipeäisi, mutta niin vaan mentiin ja hieno Halti kipusi kyselemättä <3 Lopussa tosin kiersi kalliota pitkin heti kun vaan rinne sen salli, onhan nuo tosi inhottavat koirien tassuille.

 

Mordorin huipulla huilattiin hetki, minkä jälkeen käveltiin melkein pysähtymättä Julma-Ölkyn toista puolta aivan kanjonijärven päätyyn Ölkynperän laavulle, jossa oli eka yöpymispaikkamme. Aurinko alkoi jo laskea mutta valoisaa oli pitkään, ainoastaan hyttyset vähän kiusasivat ja nälkä oli, joten kuusien välistä pilkottava laavun katto oli erittäin tervetullut näky. Oltiin perillä vähän kahdeksan jälkeen, jokseenkin hassua että viiden kilometrin matkaan oli kulunut neljä tuntia :D Mutta maasto oli oikeasti rankkaa ja oltiin pysähdelty paljon kuvaamaan. Ölkynperä oli todellakin nimensä veroinen, aivan piilossa mahtavien kallioseinien reunustamana eikä edes puhelimissa ollut kenttää :D Saatiin olla ihan yksin leiripaikalla mikä oli tosi hyvä, koska laavun ympäristö oli täynnä isoja kiviä joiden välissä oli juuri ja juuri tilaa yhdelle teltalle. Laitettiin heti trangiat ja illallinen tulille, ruokittiin koirat ja pystytettiin teltta. Keskiosan tukiriman kuminauha oli vähän löysä, kiva ylläri, mutta saatiin pienellä näpertämisellä kaikki sisäkkäin ja teltta nätisti pystyyn :D Jälkeenpäin kotona onneksi selvisi myös, miten nauhan sai kiristettyä. Ruoka oli valmista kymmenen maissa, ei tuntunut yhtään niin myöhäiseltä kun oli niin valoisaa. Iltatoimien jälkeen kömmittiin puolenyön aikoihin telttaan, Koda sisään jalkopäähän ja Halti absidiin että oli molemmilla oma nukkumisrauha. Nukahdettiin kaikki aika nopeasti ja uni maittoi kyllä hyvin, enkä edes palellut!

Herättiin aamulla 7-8 aikoihin ja Halti lähti mun seuraksi purolle aamupesulle. Aurinko paistoi lämpimästi kun keiteltiin aamupuurot ja -kahvit sekä pistettiin leiri kasaan. Kymmenen maissa lähdettiin taas liikkelle, matka jatkui Julma-Ölkyn toista puolta ja pian piti vaihtaa jo shortsit jalkaan. Nousuja ja laskuja riitti taas, mutta järveltä puhaltava tuuli viilensi ihanasti. Ylitettiin jälleen silta ja noustiin Mordor, ja siinä oli taas sopiva tauon paikka. Viimeinen pätkä kahdeksikon muotoisesta reitistä oli varmaan helpoin, ja sillä kohdattiin useampia vastaantulijoitakin, joista valtaosa oli kyllä ihan päiväretkellä.

Oltiin kahden aikaan perillä lähtöpisteessä ja syötiin lounas kioskin eväskatoksessa. Saatiinpa juttuseuraakin kioskia pitävästä ukkelista joka rapsutteli koiria ja tarjosipa kahvitkin :D Ruuan ja tiskaamisen jälkeen jätettiin autoon roskia ja otettiin loppuretken ruoat mukaan. Trangian polttoaineen riittävyys oli alkanut sittenkin vähän huolettaa, joten skipattiin illan lettujen paisto ja jätettiin taikina ja muut tarvikkeet autoon. Toisaalta meillä oli muutenkin joka ruuasta vatsat niin täynnä etten tiedä millä ilveellä oltaisiin jaksettu lettujakin siihen päälle vetää :D 
Olisin jotenkin kuvitellut että koirat on ihan jes, ohi on ja kotiin mennään -meiningillä kun palattiin autolle mutta mitä vielä, ne oli pikemmin vaan innoissaan että jee täähän jatkuu vielä! Halti kun ei yleisesti oikein tykkää autoilusta, jopa katseli vähän huolissaan että joko pitää mennä ja oli ihan pähkinöinä kun saikin repun uudestaan selkään ja matka jatkui uudelle reitille :D Liikkis. Tää oli muuten Rallan tulon jälkeen ensimmäinen yksittäistä kisapäivää pidempi reissu, jonka Halti sai olla kahdestaan kanssani joten varmaan silläkin oli tavallista onnellisempi. 

<3 Maailman paras vaelluskoira, ihan luottokaveri näillä reissuilla!

(c) Kiira

Puoli neljän aikoihin tiistaina lähdettiin kohti reitin loppuosaa. Varsinaiselle Värikallion kaarrokselle päästäksemme käveltiin vajaat 2,5 kilometriä Ala-Ölkyn rantaviivaa seuraillen. Oli muuten huomattavasti helpompaa maastoa joten matkakin taittui paljon nopeammin! Kumpuilevassa mäntymetsässä pääsi pitkät pätkät jopa rinnakkain leveää polkua. Loppumatka meni vähän tiheämmässä metsässä, luppoa ja naavaa kasvavien kuusien välissä. Viiden jälkeen tuuli nousi ja alkoi sataa, joten vetäistiin rinkkoihin sadesuojat ja päästiinkin sitten juuri sopivasti ennen kiivainta kuuroa toisen yöpymispaikan suojiin. Laavupaikan nimi oli Lihapyörre (mistä nääkin oikein on peräisin :D) ja se oli vähän leveämmän ja vuolaamman joen rannalla. Istuttiin laavussa siihen asti että sade loppui, minkä jälkeen alettiin laittaa taas illallista. Jonkin verran ihmisiä kohdattiin tässä, mutta kaikki menivät ohi eikä kukaan jäänyt meidän lisäksi yöksi. Ja onneksi niin, koska tälle paikalle ei saatu telttaa ollenkaan pystyyn :o Laavun viereen oli ajettu soraa koko matkalta sadan metrin päässä olevalta parkkipaikalta, mikä toki on esteettömyyttä ajatellen kiva juttu, mutta teltan kiilat ei siihen soraan uponneet edes halolla hakkaamalla. Koskemattomassa maassakaan ei ollut
yhtään riittävän isoa, tasaista kohtaa joten päädyttiin nukkumaan laavussa. Sade onneksi hellitti illaksi ja laskevan auringon valossa oli mukava jutella ja valokuvailla joen rantakivillä. 

Joskus yhdeksän aikoihin alettiin sitten viritellä laavua nukkumiskuntoon: teltan maakangas laavun lattialle, makuualustat ja mun kesämakuupussi levitettynä päälle, ja peitoksi Kiiran paksu kolmen vuodenajan makuupussi. Omassa pussissa ois voinut tulla kylmä! Viritettiin myös teltan päällyskangas laavun suuaukolle, onneksi laavussa oli paljon nauloja joihin sen sai kiinnitettyä. Laitettiin vielä rinkat sisäpuolella pitämään alareunaa paikoillaan, ja ihan suojaisa nukkumapaikka siitä tuli. Vähän kyllä illalla jännitin, pysyiskö teltta paikoillaan koko yön mutta hyvin pysyi! Vaan kylmä oli, varsinkin aamuyöstä niska ja hartiat paleli. 

Koska oltiin päästy aiemmin nukkumaan, herättiin keskiviikkoaamuna jo seitsemältä (en kyl tiiä oltaisko ees tarjettu nukkua paljon pidempään :D) ja aamupalaa syödessämme aurinkokin vähän kurkkaili, vaikka viileää oli edelleen. Tälle vikalle päivälle oli kävelyä jäljellä suunnileen 7 kilometriä ja päästiin matkaan jo vartin yli 9! Sää muuttui silloin taas pilviseksi ja tuuliseksi, joten takki oli paikallaan. Leveä polku kulki taas vaihtelevassa metsässä, mäntykankaasta vehreisiin kuusikkoihin. Vain noin tunnin kävelyn jälkeen oltiin Värikallion taukopaikalla, mutta ei todellakaan tehnyt mieli vielä lounasta silloin joten syötiin vain leipää ja välipalakeksiä. Sitten käväistiin sadan metrin päässä katsomassa Värikallion kivikautisia kalliomaalauksia. Maalaukset on tehty jäältä tai veneestä suoraan järveen laskevaan kallioon, joten sinne oli tehty veden päälle katselusilta - ritilästä, kuinkas muutenkaan :D Oltiin blondeja eikä tajuttu että oltais voitu ihan hyvin jättää koirat rannalle odottamaan, mutta kun ei tajuttu, niin mukaanhan ne tuli taas, reippaat pojat. Maalaukset oli hieno nähdä, ei tuollaisia kuitenkaan Suomessa kovinkaan monia ole!

Palattiin takaisin taukopaikalle päin ja nolotti taas Haltin vaellusvahtiminen, kun taukopaikalle tuli iso ryhmä partiolaisia/leirikoululaisia tms. ja Halti sanoi että vuh. Kierrettiin ohi ja jatkettiin matkaa takaisin päin, eikä loppumatkasta oikeastaan ole kummempaa kerrottavaa tai kuvia - sää oli edelleen satunnaista auringon kurkkimista lukuun ottamatta sateinen, joten kamerat pysyi suojassa rinkoissa. Päästiin perille parkkipaikalle jo puolenpäivän aikoihin ja naurettiin taas kontrasti ekan ja vikan päivän maastoon, kun nyt tosiaan käveltiin 7 kilsaa about kolmessa tunnissa :D Meillä ei kyllä vielä reissun päätteeksikään ollut nälkä, joten päätettiin jättää viimeinen trangialounas väliin ja lähteä vaan ajamaan takaisin ja ostaa matkalla jotain pientä ruokaa. 

(c) Kiira

Ekan päivän poro oli tainnut varoittaa kaikkia kavereitaan meistä, kun koko reitin varrella ei nähty toiveistamme huolimatta enää yhtään :D Kotimatkan alussa kuitenkin oli yksi kesy lauma jonkun talon vieressä pellolla makoilemassa ja osa ylitti tien auton edestä. Jälleen Halti vain vilkaisi ikkunasta ja totesi sitten että joo ei kiinnosta. Koirat nukkuikin melkein koko matkan takaisin Joensuuhun ja väsytti meitä ihmisiäkin. Onneksi lounastauko matkalla piristi ja jaksoin ajaa koko pitkän matkan loppuun. Kotona purettiin tavarat ja jätettiin Halti ja Koda lepäilemään kun mentiin hakemaan Ralla hoidosta sekä pizzat! Jääkaapissa odotti myös erittäin ansaitut siiderit ja ilta menikin mukavasti syödessä ja reissukuvia karsiessa ja muokatessa. 

Aina kuvista ei tuu ihan sitä mitä odotti :D

Erittäin onnistunut reissu siis takana, mikäs on vaeltaessa kun on upeita maisemia ja mahtavaa seuraa! Kolmen päivän aikana kuljettuihin 22 kilometriin mahtui paljon kaikkea hienoa ja sisäinen Lapinhulluni oli kyllä innoissaan kun välillä tosiaan tuntui ihan siltä kuin Lapissa olisi :D Ja vaikka säätiedote lupasi etukäteen koko ajalle +20:tä, ei loppureitin viileämpi ja sateinen ilma oikeastaan haitannut, kun laavun suojiin saapuminen oli täydellisesti ajoitettu ja varusteet oli asialliset. Voin siis suositella Hossaa retkikohteena, tosin pienellä varauksella yöpymisten suhteen - kuulin jälkeen päin että Suomen uusimpana kansallispuistona Hossa on ollut viime aikoina jopa niin suosittu, että nuotiopaikoille joutuu jonottamaan. Koiran kanssa retkeillessä ei mielestäni ikinä voi laskea sen varaan että laavuun pääsee, joten telttapaikkojen vähäisyys ainakin meidän käyttämillä yöpymispaikoilla oli aika riski, mutta onneksi oltiin ainoita yöpyjiä silloin. Oli siis hyvä, että oltiin näin toukokuussa ja arkena liikkeellä. Superkiitokset vielä Kiiralle ja Kodalle upeasta reissusta, loistavasta seurasta, leteistä, kuvista ja videosta! Näinköhän tästä tehdään jokakesäinen perinne?
Kiira taiteili reissusta jälleen videonkin! (No kuvasin mäkin pari pätkää ja valkkasin biisin, LotRin hengesssä osuvasti :D)