Puolivuotias päivänpaiste

Heippahei. Kesäkuu sujahti ohi ihan huomaamatta, tuntuu että vastahan se alkoi ja nyt jo kohta loppuu..? Tämäkin postaus piti julkaista jo kolme viikkoa sitten, mutta koska elämäni nykyään harvemmin menee silleen kuin sen etukäteen suunnittelen, pääsin syventymään hommaan vasta nyt. 

Vaan palataanpa ajassa kolmen viikon taakse kesäkuun kahdeksanteen päivään! Silloin nimittäin Ralla, tuo pieni musta riiviöni, täytti tasan kuusi kuukautta. Puoli vuotta jo. Mulla on ollut aina ajoittain keväällä sellainen olo, etten ole kirjoittanut Rallasta ns. "tarpeeksi" tänne, joten mielessä iti jo pidempään, että kun tuo puolen vuoden ikä saavutetaan, voisin kirjoitella vähän syvemmin tästä talvella elämäämme tupsahtaneesta pörröpallosta. Haltin treeneistä ja kisoista on jotenkin helpompi kirjoittaa, mutta nyt tahdon avata Rallan persoonallisuutta kun siitä jo tässä iässä pystyy vähän jotain kertomaan. 
Ihan ensiksi tahdon laittaa tähän videon, jonka tein myös varta vasten tätä ajatellen. Valmistuminen vaati useiden tuntien tappelun Movie Makerin kanssa mutta lopulta sain kuvan ja musat kohdilleen! Jouduin kyllä karsimaan hirveästi kaikkia ihania pätkiä, niin paljon muutakin olisin voinut tähän laittaa, mutta toivon että tästä silti välittyy oleellisin.
Sunshine After Rain. Nimensä veroinen. Se on päivänpaiste, ilopilleri, sen kasvoilla loistaa pieni aurinko. Ralla on joka päivä hyvällä tuulella, en muista oonko kertaakaan nähnyt pentuani apeassa mielentilassa. Se on auringonpaiste sateen jälkeen monellakin elämäni saralla. Se tuo meidän arkeen ihan käsittämättömän paljon iloa, valoa ja naurua joka ikinen päivä ja täydentää meidän kodin Haltin kanssa just eikä melkein. 

Se on tosin myös se sade. Pistävä, viimainen talvinen tuisku, raivoisa räntäsade, joka tuo perässään purevan pakkasen. On se välillä lempeäkin, kuin rauhallinen kesäsadekuuro jonka osuessa kohdalle voi vain sulkea silmänsä, hymyillä ja nauttia että saa elää sellaisen. Mutta se on myös ajoittain kesytön kuin Kaakkois-Aasian yli vyöryvä, vuoretkin ylittävä monsuuni (kyllä, sivuaineeni on maantiede). Mutta se hurja monsuunisadekin on kaivattu, ja herättää eloon. 

(c) Laura Oinas

Rallallaa, heipparallaa ja rati riti ralla. Oon viime aikoina sanonut aika monellekin, että hassua kuinka oon tykännyt Haltista niin paljon, ja vaikka Ralla on monin tavoin erilainen kuin Halti, tykkään siitäkin ihan hirveästi. Edelleen tässä kirjoittaessakin on kuitenkin vaikea löytää sanoja, en vaan tiedä mistä aloittaisin sen kuvailun :D Ralla vaan tuntui hyvin varhain kovin omalta, ja sitäkin itse asiassa aika selittämättömällä tavalla. Otin sen sattumalta ensimmäisenä syliini pentulaatikosta kolmeviikkoisena, se puri mun villasukkaa ja heilutti häntää kämmenessäni kun juttelin sille, ja se nukahti hymy naamallaan mun syliin. Tytöt olivat hyvin tasaisia, ainoa selkeästi erottuva ero oli että Ralla oli enemmän leluihin kuin ruokaan suuntautunut, "se pureva tyttö". Ja juuri se vain tuntui omalta, ja sen sain. 

Ja se muuten puree edelleen. Paljon ja kaikkea. Mitään isompaa ei ole tuhonnut, mutta takavarikoin sen etukäpälien välistä edelleen tasaisin väliajoin kenkiäni, ja saan vastaukseksi viattoman, kysyvän katseen. "Ai mikä kenkä? En minä tiennyt". (Ja pah, tiesitpäs ettet saa!) Tai nykyään se laskee kuononsa kengän päälle kun näkee että lähestyn. "Ei minulla täällä mitään ole". (Höpö höpö, kapea kuono ei kätke kenkää.) Ralla tykkää myös syödä kukkia, orvokit on erityinen suosikki. Lisäksi se syö tilaisuuden tullen keräämiäni linnun sulkia. Vasta hiljattain luovutin ja nostin jäljellä olevat, ne kauneimmat, alkuperäiseltä paikaltaan korkeammalle hyllylle.

Ralla puree mielellään myös makkarin pikkutuolin kulmaa, Haltin kauluria ja korvia, mun käsiä (sillein nätisti, koko suun puruotteella mutta niin ettei satu :D) ja kaikkia mahdollisia leluja. Laaja-alainen leukojen käyttö on ominaisuus, mistä tykkään koirassa. Rallasta näki jo hyvin nuorena, ettei sille tarvitse hirveästi leikkimistä opettaa tai viritellä leluille. Se on alusta asti leikkinyt älyttömän hienosti, mun ei oo tarvinnut tehdä esim. kahden lelun leikkiä kuin muutaman kerran, mikä on ihmeellisen hienoa. Ollaan me sitä toki leikitty ihan vain oppimismielessä, mutta ei oo hirveästi varsinaisesti tarvinnut - Ralla hoksasi jo pikkuisena ihan itse, että mulle kannattaa palauttaa. Isoin kehityksenkohde leikissä on ehkä se, että pikku raptori vaihtaa mielellään lelun mun ranteeseen jos vaan saa tilaisuuden :D 

(c) Laura Oinas

Kyllä se nameillakin palkkautuu ja nykyään suhtautuu ruokaan oikein innolla. Heti tultuaan Ralla oli vähän huono syömään ja kummastelin, miksi siltä jäi omat ruuat tai vähintäänkin osa siitä helposti kuppiin, vaikka Haltin ruokia se olisi kyllä mielellään syönyt. Kävikin ilmi, että kasvattajalta mukaan saatu ruoka ei ollutkaan oikein sopiva Rallan masulle, ja merkkiä vaihdettuani nappulat alkoivat maistua siten kuin pennulta odotinkin. Edelleen se ryöstäisi Haltinkin ruuat, välillä saakin jämät koska Halti on edelleen todella hidas syömään, vaikkei se ole koskaan nirppien syönytkään :D Ralla vain tekee asiat elämässään nopeasti, niin myös syömisen. Vaikka saa ruokansa Haltin jälkeen ja eri huoneeseen, silti se ehtii isoveikan viereen katsomaan, uskaltaisiko mennä osingoille. Kun koirat saavat luita tai muita herkkuja, Ralla nousee takajaloilleen mua vasten, pomppii ja kurottelee Haltinkin kuonosta. Se tahtoo niin kovasti, ja sille kelpaa ihan minkälaiset luut tahansa. 

Treeneissä palkkaan sitä siis oikeastaan molemmilla. Jotkut tehtävät vaan on helpompi itselle palkata ruualla kädestä, joissakin taas vahvistetaan sitä lelupalkkaa. Varsinaista patoamista palkalle en ole vielä juurikaan tehnyt sen kaa, ellei nyt ruokakupille luvan odottamista lasketa. Välillä musta tuntuu, etten ole muutenkaan tehnyt sen kanssa mitään. Yhdessä vaiheessa koin jopa suoranaista morkkista siitä, etten ole panostanut Rallan treeneihin niin paljon kuin odotin tai kuin olisin halunnut. Omien opiskelukiireiden, sairasteluiden ja uupumuksen takia pennun "lajikoulutus" on jäänyt paljon vähemmälle kuin vaikka Haltin kanssa tähän ikään mennessä. Viime aikoina olen kuitenkin oppinut olemaan itselleni armollinen, ja ajatellut että ei se mitään. Tuleepahan kokeiltua tämäkin tyyli koirankoulutuksessa, ettei heti pikkupennusta tee hirmuisia suunnitelmia, aikatauluja tai listoja. Rallan kanssa asiat on menneet rauhassa omalla painollaan, eikä se vielä ennusta yhtään mitään sen tulevasta "urasta". Ja silloin kun ollaan treenattu, niin ollaan tehty ne treenit huolella ja suunnitellusti, eli toden totta panostettu enemmän laatuun kuin määrään. 

Anni R. otti treenikuvat

Ja nyt jos rupean tätä asiaa enemmän miettimään ja ihan listaa tekemään, niin osaahan Ralla jo aika paljon. Se osaa tulla kutsusta luokse, niin suullisesta kuin vihellyksestä. Se osaa odottaa suullista lupaa ennen kuin vapautan sen lenkillä kulkemaan ilman hihnaa, ja pitää itsekin ahkerasti huolta, missä menen ja tulee ajoittain katsomaan. Se osaa kulkea reippaasti rappukäytävässä ja portaissa, se osaa olla kiltisti tassupesulla ja antaa suhteellisen nätisti hoitaa turkkinsa ja kyntensä. Se hakee aktiivisesti katsekontaktia minuun niin sisällä kuin ulkona rinnalla kävellessä, ja osaa seurata ohjaavaa kättä. Se osaa odottaa lupaa ruveta syömään. Se osaa istua käskystä, odottaa pieniä aikoja kerrallaan ja mennä käsimerkistä maahan. Se osaa pysyä paikallaan esim. seisottaessa, ne pari hassua kertaa kun siitä on otettu poseerauskuvia. Se tietää naksuttimen merkityksen ja osaa tarjota asioita, vaikken ole kovinkaan paljoa sheippaillut. Se uskoo kun sitä tarvitsee kieltää tai komentaa, ja vaikka se onkin villi riiviö, se haluaa tehdä oikein. Se kuuntelee tarkasti mitä haluan siltä ja keskittyy treenatessa älyttömän hyvin. Se osaa olla yksin työpäivän mittaisen ajan ja se osaa matkustaa autossa, junassa ja bussissa. Se osaa odottaa treeneissä nätisti häkissä, takakontissa tai hihnalla sidottuna auton vetokoukussa. Ei ihan vielä silloin kun näkee Haltin treenaavan, mutta eihän kaikkea vielä tässä iässä tarvitsekaan, kun ei sillä vain vielä ole malttia siihen. Ja kuten tuli jo aiemmin mainittua, se osaa leikkiä, palauttaa tai tuoda mulle asioita ja tavoitella niin namia kuin lelua. Onhan siinä sittenkin jo aika paljon asioita puolivuotiaan osattavaksi.

Kiira nappasi Rallasta puolivuotiskuvat toukokuun lopussa, suurkiitos näistä!

Ja vaikkei Ralla olekaan treenannut tähän ikään mennessä niin paljon kuin halusin ja meinasin, niin ainakin se on saanut paljon aikaa, yhdessäoloa ja rakkautta. Ai että miten paljon sitä on rakastettu ja rakastetaan. Se on saanut ja saa joka päivä silityksiä, suukkoja, suuresti rakastamiaan masurapsutuksia ja haleja. Se on vain niin käsittämättömän suloinen, söpö ja pörröinen, niin yksinkertaisen ihana, ettei sitä voi olla silittämättä ja lässyttämättä sille, kun se kellii selällään lattialla, katsoo mustilla nappisilmillään ja näyttää hymyilevän. Sille on juteltu kaikenlaista eri äänensävyillä, se on oppinut kuuntelemaan ihmistä ja se pitää kehuista kovasti. Siitä voi joskus olla hyötyä sosiaalisen palkan syvemmässä opettelussa. 

Ralla on saanut toisaalta paljon aikaa, mutta toisaalta se on myös saanut oppia eri tavalla itsenäiseksi kuin Halti. Oon ollut tänä keväänä paljon kotona, koska ei oo enää läsnäolopakkoja yliopistolla ja saan työskenneltyä kotona rauhassa paremmin. Mutta, koska mulla on ollut niitä kotona tehtäviä hommia, en oo samalla lailla voinut olla jatkuvasti pennun saatavilla kuten Haltin tullessa aikoinaan kesäloman aluksi. Rallan on ollut pakko oppia hyvin nuoresta, että aamulenkin jälkeen koirat rauhoittuvat lepäämään ja Iipun täytyy saada työrauha. Pikkupentuna se väsyi niin helposti että nukkuikin helposti tuntikaudet aamupäivällä, mutta isompana piti jo malttaa sietää tylsyyttä hereillä. Ihan kivasti se sitä sietääkin, mutta toisaalta se on saanut myös oppia itsenäistä puuhastelua. Se on alusta lähtien tutkaillut maailmaa myös yksikseen (pentuturvallisessa kodissa toki), ja siten oppinut keksimään itse tekemistä. Rallan ongelmanratkaisukyky onkin mielestäni aika hyvä, ainakin Haltiin verrattuna. Jos Haltilta menee pallo tms. kirjahyllyn alle, se tuijottaa sitä todeten, että sinne meni. Ehkä kerran pari yrittää tassulla lääppiä, mutta jos ei ylety, kääntyy puoleeni että auta. Ralla sen sijaan heittäytyy kyljelleen ylettyäkseen paremmin kaivamaan pallon tassullaan, vähän ehkä ärisee ja kiroilee jos ei onnistu ja vasta sitten napittaa minua. Jos jääkaapin alla on koirannappula, se kaivaa sen esiin keinolla millä hyvänsä ja onnistuukin. Halti oppi vasta Rallan esimerkistä, että raollaan olevasta koiraportista tai ovesta voi kulkea vaikkei se olisi lähtökohtaisesti koiran leveydeltä auki, ja että se voi kuonollaan siirtää makkarin verhoa jotta näkee ikkunasta :D

Tämä ja seuraavat (c) Kiira Käyhkö

Kauniskin Ralla on. Sillä on hieno runko, kaunis pää ja ilme sekä oikein hyvä purenta; kaikki maitohampaat vaihtuivat ongelmitta itsekseen eikä tarvinnut pelätä liian kapeaa alaleukaa. Sillä on sievät luonnonkorvat ja upea paksu puuhkahäntä, jossa on paimenkoukku. Sen turkki on kiiltävän sinisenmusta ja kunhan laineikas pentuhöttö vaihtuu, se on varmasti entistä hienompi. Ja vaikka Ralla on kooltaan pikkuinen, keskimääräisen kokoista ikäistään collienpentua pienempi, se ei kuitenkaan ole mikään linnunluinen himpula, vaan jäntevä, lihaksikas pentu joka liikkuu tehokkaasti ja etenee voimalla. 

Liikuntaa Ralla onkin saanut paljon pikkuisesta asti. Mulla on paremmat edellytykset liikuttaa koiria nyt auton myötä, ja pääsääntöisesti edelleen ajellaankin lenkille johonkin kauemmas, jossa ne saavat juosta vapaana. Ralla onneksi juokseekin mielellään täysillä, niin itsekseen kuin Haltinkin tai muiden koirakavereiden kanssa. Se saa hirmuisia hepuleita ja painaa menemään niin täysillä, että nyt todellakin ymmärrän entistä paremmin kasvattajan sloganin Juoksevasta Lassiesta. Ollaan tehty myös kropanhallintaa, niin sisällä murskauslautojen ja tasapainolaudan avulla, kuin lenkillä. Hirmuisesti Ralla ei ole tosin tarvinnut kannustusta lumikasojen, kivien tai kallioiden päällä kiipeilemiseen - se tykkää luonnostaan käyttää kroppaansa. Ennemmin mua on itse asiassa välillä hirvittänyt, kuinka korkealle se kiipeilee ja kuinka korkealta se loikkii alas, mutta kuten Hennu taisi pari viikkoa sitten kimppalenkillä sanoa, enemmän pitäisi huolestua jos se ei liikkuisi :D Nyt kesällä Ralla innostui myös uimisesta, siitä kuoriutui varsinainen vesipeto!

Vaikka vauhti välillä huimaa omistajan päätä, on ihanaa kun se on vähän rämäpää. Ei silleen päättömästi, ainakaan toistaiseksi ei ole sattunut mitään. Ei se ole tyhmä eikä juokse pahki kiviä tai puita. Ralla vaan ei epäile itseään yhtään. Se kiipeää, hyppii, loikkii, pomppii ja ui ihan vaan siksi koska voi. Siksi sen hashtag Instagramissa on #rallarajaton. Koska se sai nimensä Rajaton-yhtyeen laulun mukaan, koska se on vähän tuhma eikä sitä vielä ehkä ihan kaikki rajat koske kuten aikuista koiraa. Koska se elää joka päivä täysillä, rajattomalla riemulla. Koska se ainakin vielä tässä vaiheessa elämäänsä uskoo, että se pystyy mihin vaan, jos vain sinnikkäästi yrittää ja tekee. Koska se uskoo, että sen elämä ja maailma ovat rajattomia. Ja niin uskon minäkin, ja aion tehdä kaikkeni että Ralla Rajaton säilyttää asenteensa tällaisena. 

Me jatketaan yhteistä eloa kohti seuraavaa merkkipäiväikää. Jatketaan uusien juttujen opettelua ja ihmettelyä, vahvistetaan jo saavutettua osaamista. Pentuaika on ihan parasta.  

Kipinän elämän sain vahvan ja sielun kiihkeän

Vapaus ja kaipaus sen on piirretty pintaan sydämein

Uusi aamu mua kantaa, uusi tie jonka kerran vain saan alkaa

Ja se kantaa jos sen antaa, mua kohti rantaa elämän