Collieiden pk-leiri

Kesäreissu #1 eli puolentoista viikon koirailu-roadtrip päättyi collieiden palveluskoiraleiriin Keski-Suomessa, Surkeejärven matkailutilalla Korpilahdella. Olin tosi innoissani, koska oon ollu viimeks vastaavanlaisella koiraleirillä vuonna 2012! Silloin Nemon kanssa nukuttiin teltassa ja treenailtiin spanieleiden taipumuskokeen osa-alueita ja tokoa. Monta kertaa on tehnyt mieli nyt collien omistamisaikanakin lähteä leirille, mutta ei vain ole aikaisemmin päässyt syystä tai toisesta. Nyt sitten vihdoin päästiin!
Tämä leiri kun keskittyi pk-lajeihin, oli tarjolla niin tottista kuin kolmea eri maastolajia. Valkkailin sieltä niin päin, että Ralla pääsi lauantaina jäljelle ja Halti sunnuntaina hakuun. Järkeilin, että pennulle jo pelkkä leiritilanne ja -ympäristö on sen verran kuluttava kokemus, että on parempi jos se pääsee treenaamaan jo ekana päivänä ja voi sitten sunnuntaina huilailla, kuin että lauantaina odottelisi autossa ja olisi sitten sunnuntaina ihan väsynyt. Halti taas saisi kasvattaa kateuskierroksia intoa ekan päivän niin olisi sitten toisena iskussa!

Haltin hakukuvista kiitos Tiina Paanaselle! :)

Ajelin leiripaikalle perjantaina iltapäivällä vanhempieni luota Valkeakoskelta ja olin melkeinpä ensimmäisten joukossa paikalla. Majoitus oli järjestetty isoissa "mökeissä" (jotka oli ihan valmistaloja) ja alunperin meidän piti majoittua Kiiran ja Annin kanssa samassa huoneessa, mutta majoitusjärjestelyt menivät juoksunarttujen ja odotettua pienemmän osanottajamäärän vuoksi sen verran uusiksi ja tiiviisti, että saatiinkin Kiiran kanssa kämppäkaveriksi muuan vanhempi herrasmies jolla oli 5-vuotias pehkouros. Oon kyllä aika hitsin ylpeä Haltista ja Rallasta, että niille ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia nukkua kokonaista viikonloppua tai välillä jopa odottaa yksinään huoneessa täysin ennestään tuntemattoman ihmisen ja uroskoiran kanssa! Huone sijaitsi vieläpä yläkerrassa ja vaikka Rallalla ei ole juuri kokemusta aukollisten portaiden kiipeämisestä, se oppi kerrasta kipittämään portaat ylös ja alas. 

Illalla tulikin jo tupa täyteen ja nukkumaanmeno venyi myöhään saunoessa, syödessä ja jutellessa niin uusien kuin vanhojen tuttavuuksien kanssa. Unet jäi vähiin myös ulkoa autossa nukkuvien koirien välillä metelöidessä, mutta ihan suht pirteinä herättiin superhelteiseen päivään aamiaiselle. Sisällä tuli niin kuuma, että jätin koirat aamiaisen (joka syötiin eri rakennuksessa) ajaksi kevythäkkiin auton viereen jossa niiden oli kivempi odotella. Aamupalan jälkeen leirin kouluttajat esittelivät itsensä ja kokosivat omat ryhmäläisensä, ja käytiin pieni esittelykierros koirien tasosta, minkä jälkeen lähdettiin maastoihin. Jälkeä leirillä koulutti Jenni Laaksonen, joka opetti jäljen keppien sheippaamisen kautta, ei perinteisellä makkararuutu/namiaskel-tyylillä. Kun oltiin saatu autot parkkiin pienen metsäautotien päähän, käytiin jokaisen koiran suunnitelma ja treenijärjestys läpi. Lisäksi Jenni näytti alkuun omilla koirillaan, miten keppien sheippaamisen idea ja jäljelle siirtäminen toimii. 

Kuva Jenni Laaksonen

Kuten oon varmaan maininnut, jälki on mulle käytännössä aivan vieras ja uusi laj. Ralla on sen yhden tosi lyhyen namipätkän joskus toukokuussa tehnyt, mutta se oli niin onneton räpellys mun osalta ettei sitä oikeastaan kyllä lasketa :D Keppien kautta opettaminen käy mulle tosi hyvin järkeen ja nyt saatiin niin hyvät alkuopit ja ohjeet jatkoon siihen, että sillä tyylillä tätä kyllä Rallan kanssa lähdetään tekemään! Aloittelevammat koirat pääsivät kahdelle kierrokselle, kokeneemmille tehtiin yksi pidempi jälki vanhenemaan. Rallan kanssa lähdettiin ensin siis sheippaamaan keppiä (kiitos Annille sellaisen lainaamisesta! :D) ihan vaan siinä autojen edessä. Minä istuin kyykyssä ja pidin keppiä passiivisena kädessä, ja kouluttaja naksutteli, kun Ralla osoitti aktiivisuutta sitä kohtaan minkä jälkeen tietysti kehuin ja palkkasin. Olin ihan superylpeä pennustani - en edes muistanut, milloin viimeksi olisin naksutellut/sheippaillut sille jotain ennen leiriä, mutta niin se vaan hienosti keskittyi ja oikeasti tarjosi käytöstä! Hetken alkuun mietin, oliko se väsynyt tai helteestä uupunut, kun ei ollut mitenkään hyrrä, mutta ei, se vain keskittyi. Jenni ja muut ryhmäläiset nauroivat, että oikein kuulee kuinka päässä raksuttaa :D Ralla teki hyvin eikä sillä kierroksella edetty kepin laittamiseen maahan tai heinikkoon piilottamiseen. 

Käytiin välillä lounaalla ja iltapäivällä oli toisen kierroksen aika. Jenni pyysi Annia tekemään Rallalle nyt jo ihan oikean, muutaman metrin mittaisen jäljen jonka varrelle jäi täydet kuusi keppiä. Jälki ei juuri vanhentunut ja se oli aika vaikeassa maastossa, suopursuisessa mustikkavarvikossa. Jenni antoi mulle ohjeeksi, että älä odota pennulta mitään (no siitä ei ollut pelkoa :D) ja että luottaisin vain siihen. Olin itse taas mahdollisimman passiivinen ja Jenni kulki perässä naksauttaen aina kepeistä, ei haittaisi mikäli joku ei löytyisi. Huh heijaa millainen taikatekniikka tämä keppimetodi! Ralla löysi viisi keppiä kuudesta (muistaakseni käveli yli yhdestä siksi koska kulki siinä lujempaa ja keppi oli jotenkin "kuopassa" mättään juuressa), ja tämä oli käytännössä sen ensimmäinen jälki ikinä! Niin hieno, taitava pentu <3 Kouluttajakin kehui hurjasti, Ralla oli kuulemma aivan super! Kuulin itse asiassa, että oli vielä seuraavanakin päivänä toiselle ryhmälle esimerkkiä kertoessaan sanonut että ihan tähtipentu :D <3 Hän on!
^Iso kiitos Annille joka otti videonpätkän jäljestä!
Kun kaikki koirat olivat ajaneet jälkensä, tallattiin vielä esineruutu. Ralla oli tehnyt niin paljon töitä sille päivälle ikäänsä nähden että kouluttajakin oli sitä mieltä, ettei se saisi tulla enää, mikä olikin sinänsä hyvä koska siten Haltikin pääsi tekemään edes jotain. Se oli aivan intopinkeänä tulossa pitkän häkissä vietetyn päivän jälkeen, ja olikin hyvällä fiiliksellä lähdössä tekemään. Alku meni hyvin, Halti ampui takareunaan, juoksenteli siellä aikansa ja takaisin tullessaan nosti ruudun keskikohdilta sukan. Toi sitä hienosti mun luokse, kunnes ohitti kuusen johon pari edellistä urosta oli nostanut jalkansa, ja nosti tietysti itsekin :)) Sen jälkeen menikin hillerillä pasmat aivan sekaisin, hyvä että muisti edes nostaa uudestaan sen esineen mitä oli tuomassa ja tuoda sen mulle... Lähetin vielä uudestaan ja Halti juoksi hyvin takarajalle, muttei millään löytänyt takaesinettä. Tyhjäsi itsensä ihan loppuun siellä takaruudussa juoksennellessaan jolloin pyysin pois ja lähetin etsimään lähiesinettä. Virhe! Lähiesineet on muutenkin Haltille kaikkein vaikeimpia, ja tämä oli ensinnäkin muovinen lompakko (täysin uudenlainen esine Haltille ja kovin vähän haiseva), joka oli vieläpä kannon päällä, miten ei olla ikinä ennen tehty, vaan esineet on olleet aina maassa. Halti raukka vain pyöri ja pyöri vieressä, sillä oli haju selvästi mutta yritti etsiä sen lähdettä vain maasta. Lopulta jouduin menemään ihan viereen ja näyttämään lompakon kannon päältä että hei kyllä, tämä on esine. Hilleripolo oli ihan hämmentynyt ja puhki, joten ei kovin paljoa kehumista ollut tässä esineruudussa, mutta ihan hyvä opetus taas itselle että älä vaadi koiralta kohtuuttomia.. Mutta tuo esine kannon päällä oli hyvä vinkki ja pitää opetella siis sellainenkin mahdollisuus!

Iltakuuden jälkeen päästiin lopulta takaisin leiripaikalle ja söin vähäsen, minkä jälkeen lähdettiin Annin ja Katjan kanssa järvenrantaan uimaan. Haltilla meni enemmän juoksuisen Lumo-nahkan perässä juoksemiseksi, mutta pulahti sekin sen verran että viileni kuuman päivän jälkeen, ja ainakin sai liikuntaa :D Ralla, joka oli saman viikon maanantaina pulahtanut ensimmäistä kertaa kunnolla järveen anoppilan kotirannassa, sen sijaan polski innolla meidän ihmisten perässä ja veti myös rannalla rallia Lumoa karkuun. Illalla tyypit olivatkin aivan puhki, ja jäivät tyytyväisinä nukkumaan huoneeseemme kun itse suuntasin saunaan ja grillailemaan muiden kanssa. 

Söpöliinit Lumo ja Ralla.

Sunnuntaiaamu valkeni paremmin nukuttujen unien jälkeen yhtä lämpimänä kuin edellinenkin, ja aamu eteni samalla tavalla. Nyt lähdettiin siis hakumetsään kouluttaja Anni Rytkösen johdolla, ja oli Rallan vuoro odotella päivä häkissä auton vieressä. Hakukouluttajakin oli mukava, ja käytiin päivän aluksi jälleen esittelykierros ja Anni teki jokaiselle koirakolle suunnitelman oikein paperille jonka sai päivän päätteeksi mukaan kommentein. Kerroin tasomme ja isoimmat ongelmakohtamme, eli oman vinon lähetystavan sekä sen, että Halti kuuntelee piilolla ollessaan keskilinjalta seuraavaan piiloon menevän maalimiehen sijainnin. Kouluttaja ei ihan uskonut tätä vaan halusi nähdä, joten tehtiin sitten kuitenkin niin, että kaksi ekaa olivat valmiina piiloissa ja kolmas ja neljäs menivät myöhemmin. Hakumaasto oli tosi erilainen kuin missä normaalisti Joensuussa treenataan: metsä oli tosi vaihtelevaa, kuivasta mäntyjäkäliköstä kosteisiin ojanpohjiin, ikivanha metsäautotien ylitys ja ylä-ja alamäkeä, ja ~50 metrin paikkeilla maasto nousi korkean, harvapuustoisen kallion päälle minkä jälkeen se laski taas alas metsään. Haltin kanssa ei toki koko radan laajuudella tehty.

Mutta, sitten se itse treeni! Eka ukko oli vasemmalla etukulmassa, jonne maasto myös nousi ylös rinteeseen ja rinteen päällä oli kaatunut mänty, jonka päälle maalimiesten tuli kiivetä, niin ylös kuin uskalsi. Tää oli tosi hauska idea ja hyvä keino tehdä korkeita piiloja myös metsässä! Halti lähti hyvin ja eteni suoraan, valui aluksi vähän pitkälle ja pyöri kierroksen rinteen toisella puolella. Hienosti kuitenkin sitten paikallisti ukon ja vaikka ehkä vähän ihmetytti tämän sijainti korkealla yläpuolella, ei hämmentynyt vaan selvästi osoitti että haa löysin! Toinen oli sitten oikealla etukulmassa, ison siirtolohkareen juuressa ojan vieressä. Suora linja kulki suopursukosteikon läpi ja vaati loikan kaatuneen männyn yli, mutta Halti ei millään tahtonut mennä siitä, vaan kiersi puunrungon ja maaston kumpareet. Irtosi melkein nelospiilon paikkeille asti, joten sinänsä oli tosi hyvä ettei oltu laitettu kaikkia maalimiehiä valmiiksi. Lopulta Halti kyllä löysi ukon, mutta tosiaan mutkien kautta ja kouluttaja kommentoi, että välttelee vaikeampia maastonmuotoja. Tämä ei ole ollenkaan Haltille tyypillistä, ei sille yleensä ole mikään ongelma ampua läpi risukoiden tai loikkia yli puunrunkojen :o Leirin jälkeen Halti kävikin hierojalla ja oli aika lailla kauttaaltaan jumissa, mikä todennäköisesti selittää hyppyhaluttomuuden.

Kolmas ukko oli taas vasemmalla puolella keskilinjaa, noustiin jo mäen päälle ja piilo oli loiva kuoppa männikössä. Tämä löytyi siististi suoralla pistolla juosten, ei ongelmia siinä! Neljäs oli sitten tosi, tosi vaikea. Ojan pohjalla, jonne reitti vaati ensin laskun mäen päältä kalliorinnettä alas, sen vanhan metsäautotien ylityksen ja lopulta kosteikon poikki kulkemisen ja vähän matkaa ojaa pitkin. Halti sukelsi alamäkeen hyvin, mutta metsäautotie hämmensi sitä selvästi tosi paljon ja yritti hakeutua koko ajan liikaa keskilinjan suuntaisesti eteenpäin. Jouduin menemään tosi syvälle metsään itsekin ja auttamaan koiraa, mutta musta oli fiksua että näin toimin koska Halti sitä nyt tarvitsi, ja kouluttajakin rohkaisi että mene vaan vaikka viiden metrin päähän jos tarvii. Tosi lähelle tarvitsikin, mutta olin ylpeä siitä kuinka sitkeästi Halti aina lähti uudestaan etsimään, vaikka kuinka monennetta kertaa olisin lähettänyt ja vaikka selvästi näki, että se oli hyvin hämillään ja tosi haasteen edessä.

Lopulta kuitenkin se neljäskin sieltä ojanpohjalta löydettiin, ja noustiin takaisin mäen päälle keskilinjalle. Kouluttaja fiksusti laittoi meidät tekemään vielä yhden, superhelpon vauvajutun eli puolipakenevan toiselle puolelle. Sinne maasto taas avartui, mutta lähetin koiran vähän sisempää, aivan risuryteikön edestä jolloin Halti joutui ylittämään sen. Haltero pinkaisi "pupun" perään niin vauhdilla että pian jo oltiinkin keskilinjalla huilimassa, juomassa ja analysoimassa. Saatiin vielä päivän päätteeksikin koostavat kommentit: Anni kommentoi, että uusi ja vaikea maasto asetti selvästi kovat haasteet Haltille ja jatkossa täytyisi treenata mahdollisimman erilaisissa paikoissa, yrittää löytää juurikin esimerkiksi risukkoja ja kaatuneita puunrunkoja, joiden yli tai läpi koiran täytyisi mennä. Suoria pistoja pitäisi kuulemma vahvistaa vielä, mutta tähän suhtaudun vähän varauksella koska niitä me hinkattiin koko viime kesäkin ja oman nykyisen ryhmämme kouluttaja puolestaan on vähän eri mieltä tästä. Positiivista näissä treeneissä oli, että nyt kaikki lähetykseni olivat suoria, en ollut itse yhdelläkään pistolla koiran päällä tai vinossa! :) Lisäksi Anni kehui, että ohjaan ja autan koiraani tosi kauniisti ja se on ehdottomasti vahvuus, jota kannattaa hyödyntää; on hienoa etten turhaudu vaan autan kun Halti apua tarvitsee. (Voisin jatkossa muistaa muuten saman siellä esineruudussa, ei mua hakuradalla juuri ikinä turhauta samalla lailla).

Pitkän päivän jälkeen ajelin leiripaikalle pakkaamaan tavarat autoon, ja juotiin vielä lähtökahvit ennen kuin otin Haltin ja Rallan kanssa suunnan kohti Joensuuta pitkän reissaamisen jälkeen. Leiristä jäi kivat fiilikset ja kyllä kannatti lähteä, mutta luulen että näistä sais paremman hyödyn jos treenaisi molempina päivinä samaa lajia. Se taas toki asettaa vähän priorisointipulmaa näin kahden koiran omistajana, kumpaa sitä sitten treenaisi ja kumman jättää kotiin tai pitää mukana vaan statistina. Tai pitäis käydä vähintään se kaksi leiriä kesässä että molemmat pääsee :D Lisäksi mietin, olisko koiralle kuitenkin vähemmän stressaavaa yöpyä vaikka teltassa (ideaalistihan varmaan ois ihan omassa huoneessa tai tosi tutun koiran kanssa). Nemon kanssa oltiin Springerileireillä teltassa siksi koska sen kanssa ei olisi voinut tuntemattoman kanssa samassa huoneessa yöpyä, enkä silloin tuntenut sprinkkupiireistä ketään jota olis voinut huonekaveriksi toivoa ilman pelkoa rähinöistä. Saati että kaikkien kahlekuninkaiden kruunaamaton kuningasspanieli olisi pysynyt jossain asuntolahuoneessa :D

 



















 
 Eikä siis Halti ja Rallakaan mitenkään erityisen stressaantuneita tästä leiristä olleet, mutta kyllähän se henkisesti kuluttaa majoittua ihan uusissa olosuhteissa, täysin vieraassa paikassa, vieraiden ihmisten ja koirien kanssa, kun melkein jatkuvasti oven takana kulkee porukkaa ja osa koirista tosiaan harmittavasti metelöi ulkona ja valitettavasti sisälläkin. Mutta sitten taas toisaalta, ainakin nää omat on niin helppoja ja sopeutuvaisia reissulassieita, että uudenlainen tilanne näkyi vain hyvin väsyneinä lassienraatoina jälkeenpäin :D Ja ainakin tuli todettua, että osaavat käyttää tauot hyödyksi vieraissakin paikoissa ja tilanteissa ja levätä myös leiriolosuhteissa! Kokonaisuudessaan siis tosi mukava viikonloppu, oli kiva tutustua uusiin ihmisiin ja erityisesti se, kun leirillä oli mukana myös Rallan isän Toivon ja veljen Tarmon omistaja Anne. Ralla näki veikan nyt ekaa kertaa luovutuksen jälkeen ja ihan suorilta aloittivat leikit niin kuin Vosinkin kanssa aina :D Aikataulut oli sen verran kiireiset etteivät pennut päässeet vapaana leikkimään missään välissä (oltiin eri koulutusryhmissä), mutta onneksi sunnuntain lounastauolla ehdittiin napata sentään pari kuvaa:

Toivo, Tarmo ja Ralla

Sisko ja sen veli

Ai miten niin sukua ja vieläpä Airi Aurinkoisen sukua?