Sometimes the world seems against you

Paukutellaanpas tekstejä luonnos-osiosta julkaistujen puolelle! Käytiin nimittäin vuoden toiset agilitykisat Haltin kanssa muutama viikko sitten. Kisat oli kotihallissa, ja meidän seuran ensimmäiset hallikisat ikinä. Haltin kisavuoron jälkeen jäin luonnollisesti taas talkoilemaan, ja kivaa oli jälleen, hyvin onnistui hallissakin järjestelyt. Tuomarina kisoissa oli Markku Kaukinen ja tarjolla kaksi agilityrataa kaikille luokille.
Mulla oli tosi hyvä fiilis ennen kisoja - edellisten kisojen ekan nollan huuma oli edelleen päällä, ja treenitkin oli menneet hyvin tauon jälkeen. Kisoja edeltävänä torstaina meillä oli itsenäinen treenikerta, jossa testailtiin meidän seuran uudet kontaktiesteet ja tehtiin kivoja irtoamisjuttuja. Halti oli kiltti ja teki tosi hyvin, joten entistä paremmalla mielellä lähdettiin kisaamaan. Varsinkin kun lahjakortteja oli kertynyt sen verran, että maksoin starteista huimat kolme euroa :D Aamulla herätessä paistoi aurinko, Jose oli laittanut meidänkin häkin jo paikoilleen ja pakkasesta huolimatta saatiin hyvin lämmiteltyä :) Radat oli kivoja ja juostavia, varsinkin tämä ensimmäinen.
Mentiin vaan ja tehtiin, juuri kuten olin suunnitellutkin. Alkusuora, putki, A:lta jäi yksi laukka välistä. Kuulin yleisöstä pienen kohahduksen, olihan se aika hurja mutta osui kuitenkin, en jäänyt kauhistelemaan. Putkeen, lähetys kepeille, maltoin! Vähän vinosta tosin näin videolta katsoen, mutta Halti kuitenkin meni, kiltti poika <3 Nurkan putkelle olin ajatellut joutuvani saattelemaan pidemmälle, mutta lähetinkin vaan ja sinnehän Halti irtosi. Seuraavatkin ohjaukset ihan suunnitellusti, keinu, muuri. Hymyilin sisäisesti, ihan uskomaton flow päällä, eihän tässä ole enää mitään. Takaaleikkauksen Halti osaa, se on tehty kisoissakin, vain kolme hyppyä enää ja me ollaan tehty nolla. Ohjasin maaliin, kuulin seurakavereiden "mene"-huudot, sekä yhtenäisen hurrauksen, joka muuttui kohahdukseksi, samalla kun näin silmäkulmastani viimeisen hypyn riman putoavan. 

Mulle ei kuitenkaan tullut pieneen mieleenkään harmistua siinä hetkessä. Maalissa kehutaan koiraa suureen ääneen, poistutaan hymyillen. (Myöhemmin samana päivänä kolmosluokassa jonkun bortsu meni nollaradan jälkeen viimeisen hypyn ohi, ja ohjaaja kiroili maalissa kovaan ääneen eikä kehunut yhtään koiraansa. En tajua sellaisia agilityihmisiä yhtään.) Jose tuli halaamaan, ja moni muukin kehui että superhieno rata! Ja olihan se. Haltilla oli huikee vauhti kuten tuloslistakuvasta näkyy, ja ennen kaikkea kepit <3 Ihan mieletön koira. Makseissa ei tullut yhtään nollaa, joten tällä vitosella voitettiin!

Juokseva Lassie juoksee yhtä lujaa kuin bortsu!

Toka rata olikin vähän vaikeampi, eikä oma ohjaus ollut enää niin keskittynyttä kuin ekalla. Heti alku oli typerä, otin koiran pakkovalssiin väärällä kädellä ja liikuin liian myöhään, joten taas putosi rima. Tajusin jo samana päivänä illalla, että persjättö olis ollut paljon järkevämpi ohjaus tuohon, mutta eipä tullut rataantutustumisessa mieleen :D Sitten olinkin ihan myöhässä suoralla, vastakäsi pelasti pussin jälkeisen hypyn. Mutta hei, taas kerran kepit kerrasta oikein joten henkinen työvoitto jälleen! Loppurata oli vähän sekoilua, A:n jälkeiseltä hypyltä meinasi hakea kepit (! sinänsä positiivista), puomin kontaktilta hyppäsi yli. Halti irtosi loppusuoralla hyvin, mutta maalissa pomppasi taas ilmaan ja tikkasi hauikseen pienen mustelman :D Ei ollut niin paha kuin syyskuussa, mutta aika hurja koira silti. Hupsista. 
Tokalta agiradalta siis tulokseksi kymppi, jolla sijoituttiin kolmanneksi. Ja olipa ihanaa olla ystävän kanssa palkintojenjaossa, kun Jose ja Darwin tekivät ekan nollansa tältä radalta <3 Jäähkälenkki, jonka jälkeen vein Haltin kotiin nukkumaan ja jatkoin kisapäivää talkoolaisena. 

Illalla kotiin palatessa oli aika ristiriitaiset fiilikset - kuinka monia tunteita voikaan kokea yhden päivän aikana! Oon tosi tyytyväinen Haltin työskentelyyn, ennen kaikkea keppeihin ja siihen kuinka meidän yhteistyö alkaa pikkuhiljaa hioutua toimivaksi ja tekeminen sulavaksi. Mutta vähän kyllä oli myös pettynyt olo, kuinka lähellä meidän toinen ykkösluokan nollarata oli. Se oli niin hyvä rata, yksi niitä harvoja joilla olen tämän koiran kanssa kokenut sellaisen flown mitä Nemon ja Nitan kanssa silloin joskus, joten totta kai olisin paljon mieluummin vastaanottanut sen voiton puhtaalla radalla. Varsinkin, kun se mistä se jäi kiinni, oli niin typerä, turha ja epätyypillinen virhe, enkä oikein tarkalleen tiedä, mistä se johtui. Hidastinko itse vauhtia jo liikaa, laskinko käden, kiilasinko koiran tielle, vai oliko vikan hypyn jälkeen vain yksinkertaisesti liian ahdasta väliaidan vuoksi, ettei Halti nähnyt tarpeeksi tilaa hypätä pitkälle. Ehkä nää kaikki yhdessä.

Lisäksi mua vähän huolettaa nää rimat nyt, koska niiden pudottelu ei ole Haltille ollenkaan tyypillistä. Se pudotti yhden riman kisoissa viime vuoden maaliskuussa kun käänsin liian myöhään (koira juuri hypyn päällä), ja syyskuussa ehkä toisen samasta syystä. Nyt siltä putosi Tampereella tammikuussa yksi, ja näissä molemmilla radoilla yksi. Jumissa Halti ei ole, käytin sen juuri kisaviikolla hierottavana ja kaikki oli kunnossa. Nää kisojen pudotukset on siis omasta mielestäni kaikki omista mokista johtuvaa, mutta tähän mennessä Halti on niitä ohjaajamokia paikkaillut hyvin kun on kiltti ja ohjautuu kyllä kun oon ajoissa. Siinähän se avainsana siis tulikin, mutta alanko nyt stressata kisoissa sitten näissäkin? Kun on kaksi vuotta jännittänyt keppien onnistumista ja vieläkin on vaikea luottaa siihen esteeseen, on puomi joka saattaa olla epävarma, niin pitääkö nyt alkaa jännittää vielä rimojenkin puolesta? Varsinkin, kun tähän asti niissä ei ole ollut mitään ongelmia, ja Halti on iso maksi ja hyppää hyvin. Ja jos alan vaikka alitajuisestikin jännittää rimoja, niin tuleeko ne sitten ainakin alas kun jännittää... 

No, turhapa sitä on jossitella ja murehtia etukäteen. Näissä kisoissa oli kuitenkin tosiaan niin paljon enemmän hyvää kuin huonoa. Halti teki ihan tosi hyvin ja sai valtavasti kehuja ja haleja kotona illalla <3 Se on niin kiltti, ja osaa kyllä kun vaan annan sille tilaa tehdä ja luotan itseeni ja siihen. Oli ihanaa näyttää kotikentällä että me ollaan oikeasti menty talven aikana ihan huimasti eteenpäin, niin keppien kuin ylipäätään yhteistyön osalta. Keppien aloituksen onnistumisprosentti on tämän vuoden kisoissa täydet sata! Ja melkein koko keppien ylipäätään, Tampereellahan Halti tuli kerran lopussa kesken pois. Puomia pitää vahvistella vielä korkeassa vireessä, ja vaikka tyhmä rimamoka harmittaa, niin eipähän toivottavasti tuu tehtyä samaa virhettä enää ikinä - jatkossa juoksen täysiä vaikka väliaitaan pahki jos sillä estän koiran eteen menemisen! Minähän en luovuta. Siispä ylihuomenna me kisataan taas.