Hulluuksien vuosi

Jaahas, se olis taas uudenvuodenaatto ja ajattelin tehdä katsauksen kuluneeseen vuoteen. Uusillekin lukijoille tiedoksi että en harrasta tavoitepostauksia, mutta jonkunlainen pikakelaus tästä vuodesta on paikallaan! Kattelin että oon vuosi sitten kirjoittanut että vähän pelottaa tää vuos, kun mulla on tupannut menemään vähän niin että joka toinen vuosi on hyvä ja joka toinen huono. 2015 oli hieno, niin ajattelin että tuleekohan tästä sitten aivan surkea. No, ei tullut ja tajusin että enpä mä sen uudenvuoden jälkeen hirveästi etukäteen miettinyt tätä pelkoani huonosta vuodesta. Ja loppujen lopuksi tää vuosi ei ollut ollenkaan huono!

Intiaanisoturi Lentävä lassie/Laulava lanka kaivoi elokuussa aitan alta lapsuuden länkkärileikkien sotakirveen esiin.
Nää kuvat ei silloin mahtuneet blogiin!

2016 alkoi meillä uudessa agiryhmässä ja Poksin kontaktikurssilla, joka tuli murkkuilevan skottipojan kanssa enemmän kuin kohdalleen. Collieporukan tokotreeneissä käytiin aika epämääräisesti kun sieltä jäi hallivuoro pois. Kontaktikurssi oli ihan hyvä, mutta ei tarjonnut yksiselitteisiä ratkaisuja meidän ongelmiin. Ja suoraan sanottuna jotkut opit pääsi unohtumaan aika pian :D Onneks mulla on vielä kurssirunko tallessa niin voisi kerrata niitä taas uudestaan, siellä oli kuitenkin ihan hyviä juttuja.
Käytiin keväällä aika ahkerasti tokokokeissa, heti helmikuussa ääntely- ja hallintaongelma räjähti vielä pahemmin käsiin kuin loppuvuodesta 2015. Kevät oli melkoista taistelua ja ei-koiraelämässäkin meni lujaa: opiskelussa oli tiiviisti kursseja, hirveä kiire ja stressi. Sain elämäni ensimmäisen kesätyön sillä ehdolla, että tein jotain jo huhti-toukokuussa ja ajelin melkein joka viikko eestaas Jämsän ja Joensuun väliä. Suoritin työskentely tutkimusryhmässä -kurssin Luonnonvarakeskuksen ilvestutkimusryhmässä kahdella erillisellä viikolla huhti- ja toukokuussa, joten tieni vei ajoittain myös Helsinkiin. Totesinkin jossain vaiheessa, että tämä on kyllä yksi hulluuksien kevät! Toukokuussa myös startattiin Haltin kanssa virallinen kisaura ykköslajissamme agilityssä. Jat-tilassa, kuinkas muuten. Tunteellinen päivä, yksi vuoden kohokohdista.

Hulluuksien kevät jatkui hulluuksien kesänä. Paahdoin kesätöissä palvelutalolla reissurahat kasaan ja siinä sivussa treenailtiin kaikissa sopivissa väleissä. Kesään mahtui myös onneksi pari sukulointireissua ja erityisesti pari viikonloppua on jäänyt mieleen: heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna osallistuttiin Collieyhdistyksen 70-vuotisjuhliin ja tokomestaruuksiin, ja elettiin festarihenkeä koko viikonloppu muutenkin. Elokuun ensimmäisen viikonloppuna osallistuin sivuerkkarin järjestelyihin Kuopiossa ja Haltikin pyörähti kehässä, ja kisasin agilityssä ekaa kertaa kahden koiran kanssa yli kahteen vuoteen! Lainakoira-Raisan kanssa tekaistiin joka radalta tulos ja ensimmäinen nollakin :)

Kesän 2016 viimeiset värit.

Syksyllä palattiin kotiin Joensuuhun ja totesin että oh well, yhtä hyvin voin kutsua koko vuotta hulluuksien vuodeksi. Syksy oli opiskelujuttujen suhteen aika rento, mikä oli matkavalmistelujen kannalta hyvä. Aloitin uuden harrastuksen, korealaisen kamppailulajin taekwondon yhdessä Joonan kanssa ja oon tykännyt kovasti. Näin Tähtien sodat ekaa kertaa elämässäni (ja rakastuin). Loka-marraskuussa toteutin yhden suurimmista unelmistani koskaan ja matkustin Afrikkaan! Loppuvuosi menikin treenatessa ja kouluhommista stressatessa, mutta nyt lomalla on onneksi saanut ottaa rennommin. 

Jos katson tätä vuotta koiraharrastuksen näkökulmasta, niin se ei ole ehkä tulostasolla kovin hohdokas. Yksi ykköstulos tokosta, 10 vp paras tulos agilitystä. Enemmän on varmaan saanut vääntää auktoriteettiasioista kuin rallatella huolettomasti kiltin lassiepojan kanssa kuten viime vuonna. Voisin surkutella epäonnistumisia ja pisteen päähän halutusta jääneitä suorituksia, mutta miksi ihmeessä tekisin niin? Vaikka ne epäonnistumiset on tuntuneet siinä tilanteessa heti kokeen jälkeen valtavan suurilta, tällä hetkellä ne lähinnä hymyilyttää. Joku koiraharrastus on tämän maailmankaikkeuden mittakaavassa niin säälittävän pieni osanen kaikkea tärkeämpää. Miksi ihmeessä jäisin murehtimaan menneitä, varsinkin kun tämä vuosi oli muuten ihan huikea?
Sitä koiraharrastuksen tärkeämpää puolta nimittäin saatiin elää todellakin täysillä: käytiin kimppalenkeillä, kaverisuhteet vanhoihin ystäviin vain tiivistyivät ja saatiin uusia treeni- ja lenkkikavereita, kuten Kreeta ja Laura. Käytiin Irokon kennelpäivässä ja niin siellä kuin kesällä 70-vuotisjuhlissa vietettiin aikaa tärkeiden ihmisten ja koirien kanssa. Tähänkin vuoteen mahtui monta koiramaista roadtrippiä ja hulvattomia lenkkiseikkailuja, talvisen tähtitaivaan alla ja kesäsateiden kastelemassa lähimetsässä. Ollaan opittu ihan hurjasti uusia juttuja Haltin kanssa, ja vaikka niitä takapakkeja on tullut paljon, ollaan menty myös paljon eteenpäin.

Tää vuosi on ollut erilainen, ristiriitainen, hullu. Mutta positiiviset asiat ylittää kyllä huimasti kaikki takaiskut! Tänä vuonna oon epäonnistunut ja oppinut että saan niin tehdä. Oon tehnyt valtavasti virheitä, toistanut samojakin joita ei kai enää pitäis mutta hei, se on elämää ja niistä oppii. Tänä vuonna en oo pelännyt virheitä tai epäonnistumisia. Tänä vuonna on palanut rahaa niin paljon ettei uskois opiskelija olevansakaan, mutta ai luoja oon elänyt! Oon jälleen kasvanut henkisesti, toipunut koirien kuolemasta paremmin ja hakenut apua kun oon sitä tarvinnut. Toivon, että kasvan ensi vuonna entistä enemmän ihmisenä. Että stressaan vähemmän ja oon huolettomampi. Elämä kantaa kyllä. 

Halti on hirmuisen kiva koira ja toivottavasti sellaisena pysyykin. Vanhenee ja viisastuu koko ajan. Vähän myös haaveilen, että ensi vuonna Halti lopultakin saisi kaverin itselleen, pentukuume on kova! Minä itse asiassa vähän niin kuin jo varasin viime keväänä pennun, mutta valitettavasti synnytyksessä ei kaikki mennyt putkeen ja suurin osa pennuista menehtyi. Onneksi en ollut ehtinyt odottaa sitä pitkään, muuten olisi itkettänyt vielä enemmän kuin silloin. Mutta se on elämää, ja on otettava mitä elämä antaa. Toivottavasti ensi kerralla parempi onni! Toivon myös, että päästäisiin hakuryhmään ja että saisin lopultakin aikaiseksi käydä kasvattajakurssin ensi vuonna. Teen myös nyt jotain poikkeuksellista: uudenvuodenlupauksen! Se aiemminkin mainittu, että käyn treenaamassa myös tokoa hallilla ainakin kerran viikkoon. Se onkin nyt ainakin alkuvuodesta helppoa, kun saatiin taas collieporukalle oma hallivuoro :D Ja ehkä yritän edelleen tehdä sen unirytmin eteen jotain. Jos maltan.  

Tää oli sittenkin hyvä vuosi ja teen kaiken minkä pystyn, jotta ensi vuosikin olisi mahdollisimman hyvä! Loppuun jälleen kerran aiheeseen liittyvä biisi, tällä kertaa ihan videon kanssa koska se on vaan niin hyvä. Kuin myös sanat. Aina yhtä voimaannuttava. 
Koska elämä. Tää vuosi on näyttänyt mulle elämän monet kasvot, niin lähipiirissä kuin konkreettisesti Afrikan taivaan alla. Elämä ei läheskään aina mene suunnitellusti tai helposti, mutta se on ainoa mitä on. Ja se on tässä ja nyt. Hyvää uutta vuotta!!

Projekti nimeltä puomi

Näin lomalla mulla oli lopultakin aikaa tehdä video, joka on ollut to do -listalla jo muutaman kuukauden! Tämän postauksen aiheena siis lopultakin avata vähän meidän juoksukontaktiprojektia. (Ja onneks jätin sen videon vasta lomalle, nimim. tappelin Movie Makerin kanssa kaks päivää ja meinas mennä hermo. Mut osasin!!1!)
No niin, Haltillahan on siis alusta asti ollut juoksarit. Edellisilläkin koirilla oli (joskin mallia näytä kädellä), ja joskus kun pysäytyskontaktit tuli muotiin, muistan miettineeni että opettaisin tulevalle koirallenikin toki ne. Sitten kattelin muutaman vuoden kuinka maksikoirat rysäytteli A-esteeltä täydestä vauhdista pysähdyksiin ja mietin että ai kamala mitä toi mahtaa tehdä kyynärpäille ja ranteille. En taho. Haltin tultua tiesin jo, että haluaisin ainakin yrittää sille juoksareita; A:lle ehdottomasti, puomillekin mikäli se ei osoittautuisi ihan mahdottomaksi. A:n kontaktialue on isompi, siihen on helpompi osua ja opettaa rytmitys. Puomin kontakti on isolaukkaiselle maksikoiralle onnettoman pieni ja kulma niin loiva, että siihen oon alusta asti varautunut jossain vaiheessa muuttamaan suunnitelmaa ja opettamaan pysähdyksen tarvittaessa. Ja koska puomin kulma on loivempi, sillä pysäytyskontakti ei oo niin rasittavakaan.

Postauksen ekat kolme kuvaa on ottanut Anni R., kiitos!

Mutta, olin optimistinen ja juoksareita lähdettiin opettamaan kun aloitettiin viikkotreenit tammikuussa 2015. Alunperin olin suunnitellut Haltille Trkmanin lankunjuoksutustekniikkaa, mutta kuulin että se on maksikoiralle hankalampaa kuin medeille joilla sitä yleensä näkee. Niinpä lähdettiin opettelemaan juoksareita boksitekniikalla: kontaktialueen kokoinen kehikko, johon koira hyppää yhdellä sisään ja se laukan vaihe, jossa kaikki tassut koskevat maahan, osuu kehikon/kontaktialueen keskikohtaan tai ylemmäs. Opetettiin ensin A:n kontakti/kehikko. Se kesti pitkään ja tuntui välillä ihan epätoivoiselta, mutta kun edettiin rohkeasti maasta esteelle niin hyvin lähti sujumaan ja nykyisin Halti osaa hienosti juuri niin kuin tavoitteena olikin: se rytmittää laukka-askeleensa alastulolla niin, että sekä etu- että takatassut osuvat kontaktin keskikohtaan tai vähän ylemmäs. Jonkun verran on tullut yliloikkia esim. jos takana on pitkä tauko ja koira käy kierroksilla, mutta hirveästi ei oo boksin pois jättämisen jälkeen tarvinnut enää muistutella sillä tai palkalla. Vaikeammissa jutuissa ja räiskimisten jälkeen toki. 
Sitten se puomiii... Oi voi. Tein silloin agilityuramme alkutaipaleella boksikehikon myös puomille, mutta hyvin pian huomasin ettei se oikein toimi; kontakti/kehikko on niin lyhyt, ettei Haltin kokoinen koira yksinkertaisesti voi mahduttaa luonnollista laukka-askeltaan siihen. Kokeiltiin seuraavaksi pallonheittotekniikkaa, jota alettiin tehdä viime vuoden marraskuussa. Siinä on siis ideana, että koira juoksee liikkuvan palkan perässä täysiä, koko lankun mitalta. Koira saa siis lelupalkan aina, mutta jos loikkaa yli, ei tule mitään kehua tms. vaan otetaan eleettömästi lelu pois ja uudestaan. Ainoastaan oikeanlaisesta juoksemisesta sitten superit suulliset kehut ja bileet. Se näytti siis tältä ja toimi alkuun hyvin: Haltilla oli ajatus juoksemisesta, ei loikkimisesta. Alku hyvä, mutta vauhdin kasvaessa alkoivat ongelmat.
Vajaa vuosi sitten Halti alkoi siis saada lisää vauhtia puomilla, eikä enää juostessaan osunutkaan kontaktille. Lisäksi se joskus tammikuussa tipahti alastulolta, minkä jälkeen hetken varoi täysiä juoksemista. Pehmeä koira, ja toisaalta fiksua ettei paahda menemään ihan aivottomasti kun viimeksi on sattunut vahinko. Talvikuukaudet jatkettiin pallonheittotekniikalla, mutta Halti ei valitettavasti oppinut sillä oikeaa suoritustapaa, vaan päinvastoin iloisen loikan alastulon puolestavälistä pallon perään. Kokeiltiin heittää palloa vasta koiran ollessa alastulolla tai tasaisen osan keskellä, kokeiltiin avuksi putkea puomin jälkeen (jotta joutuisi "sukeltamaan" alas ja juoksemaan matalana), mutta ei auttanut. Halti katsoi vain lentävää palloa eikä yhtään sitä, millä ja mihin suuntaan juoksi ja jokainen yliloikka pallon perään oli pomppivaiselle koiralle iso palkka jo itsessään. Tän vuoden huhtikuussa sitten päätin että nyt luovutetaan tämän homman suhteen.

Nöyrryin ja tein jotain mitä olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin ennen kuin pallotekniikalla opittu väärä käytösmalli pääsi niin pahaksi: otin paremmin selvää asioista. Lueskelin fb:n juoksukonktaktiryhmää, googlettelin ja etsin eri suoritustapoja. Opin, että pallonheittotekniikkaa käytetään yleensä sellaisille koirille joilla on aiemmin ollut pysärit, jotta niille saataisiin ajatus juoksemisesta vauhdilla eikä hidastamisesta päähän. Haltilla ei ollut mitään huolta siitä, en oo koskaan naksutellut sille 2on2off -asentoa. Sillä oli jo ajatus juoksemisesta, ennen kuin sitten sillä pallonviskomisella rikottiin se. Tarvittaisiin jotain uutta. Mietin uudestaan lankunjuoksutusta, mutta totesin että minä en saa isoa maksikoiraa juoksemaan sillä onnettoman kapealla lankulla matalaa kiitolaukkaa, kuten ideaali olisi. Se olisi vaarallistakin. Mietin maton päältä juoksemisen opettamista, mutta ei jotenkin tuntunut hyvältä Haltin kanssa. Sitten aloin miettiä uudelleen sitä boksiasiaa ja eräässä suosikkiblogissani löysin vastaavan idean: bumperit.
Tässä vaiheessa tekstiä siis suurkiitos Jannille, joka ystävällisesti vastaili sähköpostilla keväällä laittamiini kysymyksiin. Lähdin siis opettamaan Haltille puomin juoksaria alusta uudestaan, siten että se rytmittäisi laukkansa niiden väliin kontaktille samoin kuin A:llakin Ajattelin, että se on Haltille luontevampi kun boksitekniikka on sille tuttu asia, ja myös ison koon ja laukka-askeleen kanssa järkevämpi. Huhtikuussa lähdettiin siis tätä tekemään mutta en vielä silloin tänne kirjoitellut projektista, kun en yhtään tiennyt tuleeko siitä mitään. Aloitettiin matalalla puomilla kun sellainen oli käytössä, ja tehdäkseni Haltille vähän eroa täyskorkeaan jolla loikki. Kuollut palkka, ettei tulisi samanlaista kyttäämistä kuin heitettävään. Lisäksi otin opikseni googletteluista ja oon systemaattisesti kuvannut mahdollisimman paljon meidän puomitreenejä. Ja tässäpä ne! (Huom. mun biisineditointitaidot ei oo vielä sitäkään vähää mitä videoklippien :D)

Enimmäkseen videolla on onnistumisia ja se on realistinen tilanne, me saatiin kesän aikana hyvin paljon onnistuneita suorituksia. Epäonnistuneitakin kyllä, Halti ei esim. vielä heinäkuussa kestänyt palkan siirtoa paljoa kauemmas tai seuraavan esteen taakse (paitsi apparin kanssa kuten videollakin näkyy). Ja osassa klipeissä palkka on jopa liian lähellä, kun joutuu sieppaamaan sen "kääntyen". Alkuvaiheessa tuli myös mokia palkkauksessa, kun koira ei osunutkaan kontaktille ja sai silti palkan. Toisaalta, silloin vasta opeteltiin miten bumpereiden väliin pitää osua joten se suotakoon. Kisojen alla oon tehnyt muistutuksia bumpereiden ja valmiin lelun kanssa ja onnistumisprosentti kisoissa on ollut about 50. Ollaan juostu 13 virallista agirataa ja niistä kontaktivirheettömiä puomeja on 8. Pari on sellaisia juuri rajapinnalta loikkia, joissa Halti ei periaatteessa ole tehnyt mitään väärää (lue: räiskäissyt törkeästi kontaktin yläpuolelta). Muutama sitten sellaisia, ettei ole saanut puomille tarpeeksi vauhtia jolloin laukka ei rytmity oikein. Puomillisia mölliratoja on tehty 3 joista yks oikea suoritus. Eli jos tehdään kompromissi niiden rajatapausten kanssa, niin onnistuneita puomeja kisamaisilla radoilla 10/16. 

Tuo video kattaa siis meidän treenit huhtikuulta syyskuulle. Missä mennään nyt? No, siinä että oon vaihtanut ylemmän bumperin ohuempaan, tällä hetkellä se on käytännössä vain ohut suiru tuota viemäriputkea. Tarkoituksena olis häivyttää niitä tuollein ohentamalla pikkuhiljaa, mutta toistaiseksi en oo vielä edennyt ton enempää koska haluan että asia jää varmasti lihasmuistiin. Palkka on vaihtelevasti maassa valmiina tai apparilla, nyt joulukuussa ollaan kokeiltu myös ruokapalkkaa rasiassa lelun asemesta. Halti saa palkan vain oikeista suorituksista; valmiina maassa uskallan pitää koska ei oikeastaan silloin tee kuin oikein.  Palkan pystyy sijoittamaan puomia seuraavan hypyn tai jopa mutkaputken jälkeen. Joskus joudun pitämään sen itselläni, mutta silloin pitää olla tarkkana ettei Halti tiiä lelun olevan mulla, koska saattaa edelleen alkaa kyttäillä mua. Kaikki tassut/laukan keskiosa on ideaali mulle mutta myös pelkkien takatassujen osuminen kontaktille on ok, tuomari näkee joka tapauksessa takatassut paremmin. Halti kestää tällä hetkellä aika hyvin mun jäämistä taakse ja sillä alkaa olla jo fokus puomilta seuraavalle esteelle. Ollaan tehty tosi vähän käännöksiä vielä, lähinnä loivia U-käännöksiä ja ne on sujuneet ihan hyvin. Noin kuukausi sitten kokeiltiin ekaa kertaa, miten kestää mun sivuittaisirtoamista juostessaan puomilla, ja kesti yllättävän hyvin!

Nyt syksyllä ollaan kuitenkin menty myös alaspäin: mä en suoraan sanottuna kaiken tän tarkkailun ja videoinnin jälkeenkään vieläkään tiedä, ottaako Halti puomin alastulolla kaksi vai kolme laukka-askelta, tai kumpi olis parempi, kun se edelleen vaihtelevasti tulee kahdella tai kolmella. Oon joutunut nyt syksyllä fiksaamaan bumpereiden paikkaa ja etäisyyttä uudestaan, kun Halti alkoi joskus lokakuussa loikkia yli molemmista; tällä hetkellä alempi on reilun puolen metrin päässä puomista. Lisäksi parit marraskuiset treenit jätti todella ison kummastuksen: Halti juoksi 23.11. kymmenen toistoa puomilla peräjälkeen täysin oikein, joka ikinen kerta. Viikkoa myöhemmin se loikki joka ikinen kerta bumperien yli vaikka ne oli täsmälleen samalla välillä kuin edellisellä, joskin eri suuntaan. Enkä kykene käsittämään tätä. Miksi et tee sitä mistä saat palkan??
No, Haltihan kävi myös joulukuun alussa hierojalla ja oli aika jumissa. Nyt noita kesän videoita katsellessa huomasinkin, että se liikkuu niissä paljon elastisemmin kuin loppuvuodesta kuvatuissa joten voi olla kyse siitäkin. Jos on jumissa, on varmasti vaikeampaa saavuttaa ulottuvampi askel. Toivottavasti saataisiin se yksi mahdollinen syy nyt pois, kun lomalla hieron sitä ja tammikuun alussa on uusi aika Niinalle. 
Oon myös huomannut että jos Halti ei alusta asti saa itseään laukkaan oikeassa vauhdissa ja varsinkin jos jostain syystä ravaa keskiosan, ei se rytmity alastulolle oikein. Varsinkin tiukoissa käännöksissä lähestyttäessä on vaikeaa kiihdyttää ylämäkeen, mikä on ihan ymmärrettävää. Loivista käännöksistä tulevat lähestymiset sujuu aika hyvin.

Poistumisia ollaan tehty enimmäkseen suoraan, niitä muutamia U-käännöskokeiluja lukuun ottamatta. Nyt olis sit seuraava askel varmaan miettiä, että mites ne tiukat käännökset. Jo nyt kohdataan sellaisia treeniratoja, jotka vaatiin mun liikkeen pysähtymistä puomin keskivaiheille ja koiran kääntymistä puomilta tiukasti tulosuuntaan. Halti on ihan ketterä, mutta 60 senttiä ja 24 kiloa ei vaan fyysisesti käänny täydessä vauhdissa 180 astetta samoin kuin pienempi koira. Jotkut opettaa koiralle puomille sekä juosten että pysähtyen suorittamisen, eri käskyillä juuri näitä eri tilanteita varten, jotkut ei lainkaan vaan ajattelee että puomin suorittaminen on sama kuin hyppysuora. Mä en toistaiseksi tiedä varmaksi mitä tekisin. Oon miettinyt, että kokeilisin kahta tikkua (esim. pituuden), joiden välistä juosta ja kääntyä mutta en tiedä miten se toimisi Haltilla, kun tuota yleensä käytetään niillä lankkua juoksevilla koirilla. Haltihan loikkaa "bumperiboksin" sisään ja loikkaa laukan ponnistusvaiheella ulos, miten sen saisi siinä vaiheessa kääntymään yli 90 astetta ilmassa tikkua "nuollen"? Mietin sitä hidastusta/eri suoritustapaa eri käskyillä myös. Mutta koska vieläkin jumitetaan aika paljon tässä suorassa juoksutusvaiheessa, en tiedä menisikö Halti ihan sekaisin jos sen pitäisikin yhtäkkiä hidastaa kontaktille. Mut jos en parempaakaan keinoa keksi, niin ehkäpä yritän sitten sitä. Pitää vaan vielä miettiä kriteerit ja muut tarkemmin.

Mitä tästä vuodesta on siis jäänyt käteen? No, ainakin että videoi ihan kaikki mitä pystyt ja katso niitä myös hidastettuna. Se, että puomi on yhtä lailla paska este kuin keinukin, se on aivan liian kapea maksikoiralle. Se, että juuri kun luulet koiran oppineen lopultakin asian ja ens kerralla varmaan sujuu, niin ähähähä eipä vaan sujukaan vaan se tekee jotain ihan ihmeellistä. Oon tänä syksynä sanonut muutamankin kerran että kohta luovutan ja opetan 2on2offit, mutta sitten Halti seuraavissa treeneissä juoksee kaikki puomit täydellisen oikein ja oon kuin jossain nappikoukussa että hei vitsit siistii, en mä nyt voi vielä luovuttaa! Ja no, alusta asti oon sanonut että jos kisoissa jää nollat kiinni puomin alastuloista niin sitten nöyrryn ja teen ne pysärit. Mutta kun ei ne edes jää ::D Vaan kepeistä, mutta senhän kaikki tietää. Ja sitten toisaalta edelleen mietin, että pitäiskö vielä kokeilla jotain toista juoksaritekniikkaa... Mutta ei ainakaan Haltille vielä, ehkä seuraavalle koiralle sitten jollain eri tavalla :D

Tämä vuosi on ollut siis hyvin opettavainen. Musta on ollut mielenkiintoista tehdä tätä projektia ja nyt on jokseenkin helpottavaa että voin alkaa kirjoittaa siitä useammin täälläkin kun nyt osasin jotenkin selittää että mitä oikein säädän :D Mutta lähitulevaisuus on silti avoin. Pitää ajatella ja kokeilla niitä juttuja käännöksiin, ehkä koittaa kohta häivyttää alempaakin bumperia. Ei meillä oo mikään kiire, jos ei toimi niin sitten mietitään taas uudestaan asioita :) Voi olla että Haltilla on vuoden päästä pysäytyskontaktit puomilla, voi olla että ei (toivottavasti!). Voi olla että tuo video onkin muistovideo tälle juoksariprojektille, tai sitten ei. No ei, koska kyllä mä ajattelin editoida loppuvuodenkin puomitreenit koosteeksi. Joskus ensi vuoden puolella, kun jaksan taas kerätä kärsivällisyyttä siihen :DD