Helter-skelter when you pelter, troubles always seem to scatter

Palattiin tässä agilitytauolta reilu viikko sitten. Eikä muuten mitenkään rauhallisesti, vaan heti täysillä hommiin kun Sanni Kariniemi saapui kouluttamaan Poksille :D Ilmoittauduin mukaan vähän katotaan nyt kuinka käy -mentaliteetilla, koska oon aina ollut vähän arka lähtemään ulkopuolisten valmentajien koulutukseen. Haltin kanssa ollaan kyllä käyty pari kertaa tuuraamassa Julia Kärnän treeneissä (mutta en tykännyt niistä yhtään), mutta mua jotenkin aina jännittää lähteä, kun radat on varmasti vaikeita ja mitä jos tunaroidaan totaalisesti ja mitä muutkin ajattelee jne jne. Mutta nyt uskalsin lähteä kokeilemaan kun kaveritkin lähti ja koska olin tienannut kurssikoulutuspisteillä ilmaisen koulutuksen, niin ei ainakaan menettäisi mitään. 

Odotukset eivät olleet korkealla myöskään siksi, koska takana oli tosiaan se reilun kuukauden tauko ja pelkäsin että Halti olisi ihan jumissakin. Fiilikset lajin suhteen oli yhä vähän alamaissa ja mietin jopa vielä edellisiltana, peruisinko koko valkan. Mutta en sitten perunut ja onneksi en! Vaikka meidän ryhmän ajan myös satoikin kaatamalla :D Vaan eipä haitannut meitä. Rata oli tällainen ja jokaisella koirakolla oli kaksi 10 minuutin pätkää treeniaikaa. Paperilla rata tuntui vaikealta ja kovin pyörivältä, mutta olikin oikeasti yllättävän menevä ja koiran kannalta kivasti edettävä! Olin skeptinen muistaisinko rataa ja välillä unohdinkin, mutta eihän se haitannut. Treeniaika oli tosi pitkä, hiki tuli sekä ohjaajalle että koiralle kun molemmat kymppiminuuttiset tehtiin koko ajan ja ihan täysillä. 

Jose kuvasi meidän treenit videolle, kiitos siitä! En sen kummemmin lähde analysoimaan kirjallisesti, mutta tiivistettynä oli tosi kiva valkka ja tykkäsin Sannista kouluttajana hirmuisesti! Oli tosi mukava ja kannustava ja itse treenikin sujui oikein hyvin. Paria vaikeampaa kohtaa hinkattiin ja palkattiin mutta muuten päästiin mukavasti eteenpäin, ekalla vuorolla kepeille ja tokalla sitten ihan loppuun asti. Yllätyin positiivisesti moneen kertaan, että ai me osataan tällaisiakin vaikeita juttuja! Haltin silmät loisti ja sillä oli niin kivaa. Sanni kommentoi meidän yleisvaikutelmaa samaan tapaan kuin muutkin, eli luota koiraan ja anna mennä, se osaa kyllä. Ja kappas vaan, osattiin. Kyllä kannatti lähteä <3

Ilohilleri <3

Viikkoa myöhemmin eli viime lauantaina palattiin myös kisoihin, kun kotikilpailut oli. Mietin viime hetkeen saakka, ilmoitanko - toisaalta ei huvittanut, mutta kun olin kuitenkin menossa talkoisiin, mietin että harmittaisiko jos en sitten olisi ilmoittanut. Jätin myös vähän sen varaan, miten valkassa menee - ja kun meni hyvin, päätin ilmoittaa. Tarjolla oli kaksi agirataa ja ne tuomaroi Timo Teileri, uusi tuttavuus meille. Oli oikein mukava, mutta radat oli ykkösiin aika vaikeita. A-radalla useampi kohta aiheutti päänvaivaa ja sinne ei ollut mitään odotuksia, vaan lähdettiin vaan tekemään parhaamme :D
Kepit oli hillerillä taas vaihteeksi hieman hakusessa, mutta onneksi kuitenkin meni sinne vaikka ehti välissä kysyäkin että niin missä kepit :D Rima taisi pudota omasta töksähtävästä liikkeestä ja siitä meni hetkellisesti pasmat sekaisin, mutta oon ylpeä että uskalsin tehdä A:lle persjätön ja Halti teki sen hienosti! :) Muurille ei ollut mitään mahiksia ehtiä, ja jäähkälenkillä mietinkin että miten sitä ei vain rataantutustumisessa tajunnut, että olisi pitänyt jäädä radan sisäpuolelle ja ohjata muurin jälkeinen hyppy sylkkärillä..? Mutta ehkä näistä aina viisastuu jatkoa varten. Sijoituttiin toiseksi, yhtään nollaa ei tullut makseissa. 

Toka rata tuntui sitten enemmän siltä, että osataan sillä vaadittavat asiat, vaikka pari kohtaa mietityttikin, varsinkin ansaputkelle ohjaavalta pituudelta kääntyminen puomille (mikä tuntui ykkösluokkaan aika kettuilulta..).
Ja osattiinhan me, mutta kun kaikki muut osataan, niin sitten taas tulee kepeiltä virhe... Voihan keppikirous, taas niin lähellä mutta niin kaukana. Muuten olin tosi tyytyväinen rataan, paitsi olin kolmosputkella ja puomilla vähän myöhässä. Pituuden käännös sujui paremmin kuin odotin ja muutenkin kaikki, mutta voi miksi, miksi en taaskaan malttanut kepeillä. Pohdin rataantutustumisessa, rauhoitanko ja lähetän kepeille vai luotanko koiraan ja annan sen mennä ja hakea itsenäisesti. Päädyin luottamaan koska niin se oli Ylöjärvelläkin kesäkuussa osannut ja hakihan Halti nytkin, mutta se vain tuli muurilta niin kovaa vauhtia ettei millään taipunut toiseen väliin. Vakiovitonen suorastaan jo, ja tälläkin sijoituttiin toisiksi. 

Harmitti, mutta tulipahan taas opeteltua pettymyksensietoa. Vatvoin myös koko kisaviikon päässäni valkassa ohimennen mainittua kommenttia, kun Halti pujottelee laukalla pomppien ja sattuneesta syystä se mietitytti myös kisojen jälkeen. Miksi en tajunnut silloin aikoinaan keppejä opettaessa, että olisiko kannattanut opettaa se pujottelemaan kauhomalla, taipuisiko se sitten paremmin...? Tehokasta itsetunnon latistusta siis jälleen, mutta onneksi pettymys ei tällä kertaa onneksi jäänyt niin pitkäksi aikaa päälle kuin kesän kisojen jälkeen. Nyt on oikeastaan päinvastoin - treeni-intoa on ja vajaan kuukauden päästä olis taas tarkoitus kisata. Sitä ennen pitää harjoitella hermojen kylmänä pitämistä myös radalla ennen keppejä - se ei auta että rataantutustumisessa tietää mitä pitää tehdä, jos ei sitten itse radalla sitä tee. Halti osaa, mutta tällä hetkellä isoin korjauksenkohde taitaa olla oman pääni sisällä. Harmi, että siellä olevat jutut on niitä kaikkein vaikeimpia korjata.

Back to dog school

Yksi niistä asioista joita odotin kesältä kovasti, oli hakutreenit. Kun päästiin taas uuteen hakuryhmään, ajattelin, että tänä kesänä olisi useammat treenit kuin viime vuonna ja edistyttäisiin toden teolla. Heinäkuun aikana meinasikin sitten tulla vähän henkistä tuskaa, kun helteiden vuoksi ei juuri treenaamaan päästy. Pariinkiin otteeseen mietin, että onko mitään järkeä yrittää enää edes panostaa koko hakuun kun koko Haltin "ura" sen parissa on ollut valitettavan katkonainen; ja eihän se edes loppujen lopuksi ole meidän päälaji. Mutta toisaalta, kantti ei anna periksi jättää koko hommaa kun nyt lopultakin on ylipäätään treeniryhmä ja mahdollisuus tätä harrastaa. En tahtois heittää kaikkea sitä jo tehtyä työtä hukkaan, vaan edelleen haaveilen, että jonakin päivänä voitaisiin kuvitella ehkä kisaamista tässäkin lajissa. 

Ilokseni voin kuitenkin todeta, että vaikka tän kesän treenimäärä taatusti on vähäisempi kuin viime kesän, niin me ollaan, uskomatonta kyllä, päästy todellakin jo paljon eteenpäin :D Kesäkuussa ei päästy collieiden pk-leirin jälkeen treeneihin kertaakaan, joten seuraavat oli heti heinäkuun alussa. Leirillähän Haltilla oli todella vaikea treeni uudenlaisessa maastossa ja metsän pinnanmuodot ja kasvillisuus vaikuttivat sen liikkumiseen voimakkaasti. Leirin kouluttaja antoi ohjeeksi tehdä seuraavan treenin suhteellisen helpossa maastossa ja yksinkertaisilla suorilla pistoilla, jotta koiralle saataisiin onnistumisia. Sinänsä loogista, mutta kun nykyisessä ryhmässä aloitettiin, tehtiin yhdessä vetäjämme kanssa jo kesän alussa vähän niin kuin päätös, että ei päästetä Haltia enää turhan helpolla. Siispä toivoin maastoa, jossa olisi sitä vaihtelevuutta pinnanmuodoissa ja kasvillisuudessa, kerran ne oli Haltille kovin vaikeita leirillä. Mentiin tuolloin Liperiin ja tallattiin sadan metrin rata metsään jossa oli ojia, ryteikköjä, risukkoja, kaatuneita puita ja korkeaa heinikkoa, eli ihan loistavat mahdollisuudet harjoitella vaikeampia maastoja. 

Halti oli käynyt hierojalla muutamaa päivää aiemmin, eikä sillä nyt ollut mitään ongelmia juosta risukoissa tai loikkia puiden yli, joten jumit todennäköisesti selittivät leirin vahvan maaston mukaan liikkumisen. Kouluttajamme halusi pistää minutkin epämukavuusalueelle, ja pääsin nyt tekemään ensimmäistä kertaa rataa niin, etten tiennyt missä ukot olivat ja mihin lähettää koiraa. Olin avoin ehdotukselle ja jälkikäteenkin jäi päällimmäisenä positiivinen fiilis - olin siis aivan pihalla koko radan ajan mistä vetäjämmekin huomautti, mutta hauska kokemus silti :DD Jatkossa kuulemma tehdään aina näin, etten tiedä! Halti työskenteli kyllä hyvin ja sai taas kehuja siitä, kuinka kiltisti se tulee luokseni heti jos kutsun sen pois väärästä paikasta/jos lähtee vinoon. Siitä kuitenkin huomaa vahvasti, ettei se ilmaise vielä: maalimiehen löytäessään se pyöri piilon ympärillä vähän hämillään, että mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Lisäksi Halti on vähän epävarma, saako se edetä suorinta tietä piilolle - kun koko viime kesä on hinkattu vain suoraa etenemistä ja pistoa, Haldir ei tiedä, saako se tulla vauhdilla tyhjältä pois ja edetä sinne mistä haju tulee. Ei se ole tyhmä ja se tietää kyllä missä piilo on, mutta kun on epävarma, saako sinne mennä, jää välillä pyörimään piston aikana volttia. 
Kouluttajamme totesikin, että tehdään vielä ensi kerralla sellainen treeni, jossa vahvistetaan Haltin etenemistä ja itsevarmaa liikkumista radalla, mutta sen jälkeen otetaan jo ilmaisu mukaan. Jee!

Sitten koittikin monen viikon pakkotauko treeneistä helteiden ja autottomuuden vuoksi, mutta nyt elokuussa päästiin lopultakin palaamaan hakumetsiin! Ja tehokkaasti palattiinkin, kun pidettiin samassa maastossa treenit kolmena iltana peräkkäin (su-ti 12.-14.8.) Tässäkin metsässä oli ihanasti vaihtelua, toisella puolella keskilinjaa kuivaa mäntykangasta joka nousi pienen harjun päälle, ja toisella sitten heinikkoisempaa ja kosteampaa metsää jossa oli hyviä isoja kuusia piiloiksi. Pitäydyttiin alkuperäisessä suunnitelmassa joten session ekana iltana, sunnuntaina, tehtiin Haltille taas perustreeniä suoralla palkalla. Neljä maalimiestä, joiden paikkoja en tiennyt, joten vähän jouduin muistelemaan että mitäs mun nyt taas pitikään ajatella niiden lähettämisten ja etenemisten suhteen.. :D Koko illan ajan myös satoi kaatamalla joten oltiin aivan litimärkiä, mutta Halti oli viileästä säästä lähinnä innoissaan, mitä nyt välillä joutui ravistelemaan vedet turkistaan ja halusi heittäytyä piehtaroimaan märässä sammaleessa. Oli tosi hyvät treenit, Halti työskenteli etukulmat hyvin ja kouluttaja neuvoi aina, milloin mun kannatti liikkua. Vähän Haltero kuulemma edelleen kuuntelee keskilinjalla liikkumista, ja meinasi monesti lähteä vinoon. Mutta aina se tuli heti takaisin uuteen lähetykseen kun kutsuin jos lähti väärään, ja teki muuten sairaan hienon laatikon tyhjällä pistolla(!!). Ja vaikka siinä vikalla pistolla piti lähettää aika sisältä keskilinjaan nähden ja todellakin vääntää rautalangasta, että lähde käteni osoittamaan suuntaan, niin saatiin ihan hullun hyvä treeni hillerille juurikin siitä, että kyllä se ukko löytyy juuri siitä mihin lähdet. Ai vitsi, olipa kivaa olla pitkästä aikaa vaikka oltiinkin illalla ihan läpimärkiä ja jäässä :D

Seuraavana päivänä sitten otettiin se ilmaisu ensimmäistä kertaa metsässä, huii! :o Edellinen kerta olikin joskus kesäkuussa kentällä, hups.. Mutta koska rullakuvio on kuitenkin aikoinaan Haltille huolellisesti opetettu, sen pitäisi kyllä olla selkärangassa sillä enkä ollut huolissani. Tehtiin kuten kentälläkin, lyhyellä matkalla ja niin että Halti näki maalimiehet. Kyllä oli muuten skottipojan pää pyörällä kun aiemmin on päässyt niin helpolla! Kysymysmerkit Halteron pään päällä saattoi melkein nähdä, kun se ihmetteli, miksi ei saakaan suoraan palkkaa vaan olisi pitänyt rulla ottaa suuhun. Otti kuitenkin ekan ihan hyvin, toi mutta luovutti vähän kauas. Tokalla ukolla oli uusi, litteämpi rulla joka ei meinannut kelvata Haltille ollenkaan - se lähti juoksentelemaan kauemmas katsomaan, olisiko muita maalimiehiä joilta saisi suoraan ruokaa. Ei ollut, teki sijaistoimintoja (haisteli, merkkaili), mutta palasi taas ukolle. Kysyin jo, annanko uuden käskyn tms. mutta vetäjä sanoi että paras olisi jos Halti nyt itse ratkaisisi tämän. Ja ratkaisihan se lopultakin! Yritti tosin vielä luovuttaa rullaa suoraan maalimiehellekin, mutta toi lopulta mulle. 

Kolmas meni jo vielä vähemmällä kyselemisellä, ja neljännen rullan otti suoraan ensiyrittämällä kädestä! Sen Halti toikin mulle ihan naamaan asti, hyppäsi vasten mikä kirvoitti treenikavereissa hyvät naurut :D Kerroinkin sitten, että esineruudussa Halti edelleen saa palauttaa esineet kuten lelutkin, eli hyppäämällä mua vasten. Kentällä oon kuitenkin opettanut luovuttamaan rullat edessä istuen, joten mietin, voisiko sitä hämmentää tämäkin? Kun nyt oli ekaa kertaa rullat metsässä, eikä olisi halunnut nähdä niiden tuomisen vaivaa, ja pitäisi muistaa vielä nätti luovutusasentokin. Voi olla, että Halti yhdistää metsässä tuomisen esineruutuun ja moni sanoikin, ettei kannata/tarvitsekaan vaatia rullien luovutusta istuen - jatkossahan kiintorulla on kuitenkin pannassa kiinni eikä putoa maahan kun koira sen irrottaa, joten voin hyvin löysätä kriteeriä tämän suhteen. Ainakin alkuun teenkin nyt niin, kun tässä ilmaisun siirtämisessä metsään on muutenkin paljon liikkuvia osia muistettavaksi Haltille. 

Tiistaina jatkettiin samalla mallilla, kun meni kuulemma edellisenä päivänä niin hyvin :D Nyt laitettiin maalimiehet vähän kauemmaksi, ja Haltero taas epämukavuusalueelle. Aika samanlaista kuin maanantainakin: "Ei perhana, taas se tyrkyttää tota rullaa, etkö voi vaan antaa suoraan sitä ruokaa? Ai et, no minäpä juoksen vähän eteenpäin, olisko täällä ketään muita piilossa. No höh ei, vai olet sinä ainoa mahis, no okei otan sit, kiitti. -- Ai sullakin on rulla, no voi pahus! No, jos otan sen suuhun ja luovutan sulle niin eikö se oo ihan okei? Miksi mun pitää se tuonne Iipulle viedä? Aargh no hyvä on, juostaan sitten!" Että semmosta, kyllä naurettiin että sori vaan Halti, enää et pääsekään helpolla :D Näytä-käsky on muuten ilmeisesti vähän epäselvä vielä. Kun piilolla ei saakaan suoraa palkkaa, Haltero odottaa rullan tuomisesta palkkaa minulta (vaikken sitä tietenkään anna, vaan kehun vain suullisesti kytkiessäni) ja monesti jäi vain paikalleen istumaan, kun kehoitin näyttämään. Jatkossa pitää kuulemma kokeilla sellaista, että jos ei lähde näytölle, juoksen itse kilpaa ja vien Haltin palkat, mutta luulen että ehdotan ensi treeneissä myös sitä, että maalimies kutsuisi Haltia jos ei lähde ekalla käskyllä. Musta tuntuu, että se on nyt ehkä enemmän vielä kiinni siitä, ettei hilleri ihan osaa yhdistää sitä tähän kokonaiskuvioon, kuin sitä, ettei sitä kiinnostaisi mennä hakemaan palkkaansa. 

Tästä on siis hyvä jatkaa ja oon kyllä tosi tyytyväinen tähän kolmen päivän tehotreeniputkeen! Mun kesän tavoitteena haun suhteen oli saada Haltille ilmaisu metsään ja se on nyt saavutettu, jee! Vaikka pienin askelin ja ihan alussa ollaankin, niin se on kuitenkin aika iso, konkreettinen juttu meidän edistymisen suhteen. Niin hyvä, että saatiin rullat jo nyt metsään, kun on vielä koko syksy lumien tuloon asti aikaa treenata, ja talvella toivottavasti toki myös jatketaan pelkkiä ilmaisuharkkoja :) Seuraavia treenejä odotellessa!

Toko-/tottistreeni-into on muuten myös viime aikoina osoittanut ilahduttavasti palaamisen merkkejä. Kesälläkin itse asiassa muuten treenattiin vieraalla kentällä häiriössä! En saanut edelliseen postaukseen mahdutettua tätä, mutta heinäkuun vikana viikonloppuna meidän SCY:n Savo-Karjalan alaosasto järjesti ekaa kertaa virallisen MH-luonnekuvauksen Maaningalla, jossa olin muutaman muun hallituslaisen kanssa talkoilemassa. Meinasin eka mennä Rallan juoksujen takia telttaan pihalle nukkumaan, mutta Haukkumajalla olikin niin runsaasti majoitustiloja että mahduttiin samaan mökkiin testinohjaajan kanssa, jolla ei ollut koiria mukana. Katselin valtaosan kuvattavista collieista ja auttelin keittiössä, joten Haltilla ja Rallalla oli ehkä tylsin viikonloppu ikinä. Ihan kiltisti ne kyllä odottelivat viileässä mökissä päivät, eivät ottaneet räminöistä tai laukauksista mitään stressiä. Ralla tosin pureskeli upouuden retkikuppinsa ja Halti oli lauantaina aika levoton aina kun kävin mökissä, mutta sillä oli vaan hirveästi energiaa ja olisi halunnut mun mukaan mestoille mökissä odottelun sijasta. Lisäksi sunnuntaina hoksasin, että etäleikkijän "koira, koira leikkimään" -huudot kuuluivat meidän mökkiin todella hyvin, joten ei mikään ihme että Halti oli vähän kierroksilla kun vähän väliä huudellaan että tule leikkimään :D 

 























Iltaisin koirat pääsivät onneksi toki metsälenkille ja uimaan ja kahlailemaan rantaan. Lauantai-iltana treenattiinkin porukalla tottista. Mulla ei ollut todellakaan mitään treenikamoja mukana, vähän kuivia lihalastuja lenkkinameina ja pari lelua Rallaa varten, mutta kun muutkin treenasivat, innostuin lähtemään. Ja koska olin Sarin autolla liikkeellä kun oma oli rikki, sieltä löytyi ketjupantaa ja noutokapulaa ja leluakin lainattavaksi :D Meidän tuomarit olivat kentän laidalla katsomassa ja mulla tietty perus iiik-vanhat/kokeneet-pk-ihmiset-kattoo-menen-tonne-kentän-toiseen-laitaan-treenaamaan-näiden-collieiden-kaa -paineet taas, mutta Halti ja Ralla olivat kyllä oikein edukseen! Vaikken kyllä ollut suunnitellut mitään etukäteen koska treenimotivaatio on ollut koko kesän ihan alamaissa; mutta höntsäiltiin vaan. 

Ralla sai harjoitella taas hihnalla puuhun sidottuna odottamista, kun Halti teki. Patosin lelulle ja tottista-vihjesanalle, pyysin sivulle ja tehtiin vähän seuraamispätkiä. Halti keuli ja edisti tosi paljon (koska niin siistii päästä tekeen pitkästä aikaa!), mutta nauroin vaan koska asenne oli loistava! Sit tehtiin luoksetuloja ja noutoja, kapulaa hakiessa Halti otti häiriötä toisesta uroksesta ja unohti, mitä oli tekemässä. Käskin uudestaan ja vaadin, jolloin palautti. Nouto-ote vähän laiska, onkohan unohtunut tai vaikuttiko kuumuus? Tehtiin pari kertaa uudestaan, mun moka ottaa niin lähellä toista koiraa. Tärkeintä kuitenkin että Halti ei mennyt haistelemaan tms., vaan tuli luo kun sanoin, että et todellakaan ole menossa sinne vaan tule tänne sivu. Tietää siis kyllä nykyään hyvin mitä saa ja ei saa tehdä, joten tyytyväinen saa olla :) Rallan kanssa leikittiin ja tehtiin muutaman askeleen odottamisia/paikallaoloja joista luoksetulo. Lisäksi tehtiin yksi vauhtiluoksari, pyysin kaveria pitämään kiinni. Höntsäiltiin myös vähän alkeellista seuruuta, typy teki hienolla asenteella ja oli oikein täysillä mukana! Ärisi ja puri lelua hienosti, sukkapallosta sai hyvän otteen. Lopuksi tehtiin vielä Haltin, Lennun ja Epun kanssa paikallaistuminen. Halti oli hieno, vilkaisi ehkä pari kertaa toista koiraa mutta muuten napitti tiukasti mua eikä vikissyt yhtään, hienoa! Ja mukava oli kuulla sitten jälkeenpäin toiselta tuomarilta, että meidän colliet on oikein kivoja :D

Ovathan he <3

Kesän ydin

Tänä kesänä ollaan sinkoiltu tosi paljon paikasta toiseen. Varsinkin kesäkuu oli yhtä reissaamista/reissuun lähtemistä/reissusta palaamista, ja heinäkuun alussa tajusin että mulla on muuten tänä kesänä tasan yksi viikonloppu sellainen, jolloin ei ole mitään. Se siitä rauhallisemmasta vuodesta :D Mutta mikäs on ollut reissatessa, ilman kesätöitä rajoittamassa, koirien kanssa tai ilman. 

Oon treenannut koiraa/koiria ennätyksellisen vähän tänä kesänä. Agilityssä parit hassut treenit kunnes Agiråkin jälkeen jäätiin Haltin kanssa totaalitauolle. Tokoa piti tehdä sen myötä kun agi jäi tauolle, mutta hups vaan, ei tehty. Hirmuiset helteet yllättivät meidätkin - jos ei pysty/jaksa liikkua edes lenkille mittarin näyttäessä yli kolmeakymmentä, miten sitten kuumalle hiekkakentälle? Hakutreenejä on ollut tosi huonosti. Alkukesästä ei vaan ollut, sitten tuli ne helteet joilla olis ollut aika epäreilua juoksuttaa koiria polttavassa metsässä. Ja sitten meidän pieni punainen auto hajosi - mikä myös osaltaan vaikutti siihen tokon jäämiseen. Halli on ihanan viileä kesällä, mutta oon ollut sen verran mukavuudenhaluinen ettei bussisompailu ole innostanut yhtään. Ei sitten treenattu, ja se oli ihan fine. Ralla on saanut kasvaa tämän kesän ihan pellossa. Mutta arkitottelevaisuus on sillä niin kivalla mallilla, ettei oo haitannut että muu treenaus on jäänyt vähälle. Tai ainakaan en oo ottanut siitä stressiä.
Mutta nyt pois tylsistä treenilätinöistä! Kiva oli päästä kesällä koiraleirille ja kisoihin, mutta kesän ydin ei oo siinä. Se on pitkissä kimppalenkeissä kavereiden ja niiden koirien kanssa, yli 20-asteisessa järvivedessä kahlailussa aamulenkin varrella, uimareissuissa koirien kanssa ja ilman, rannalla makoilussa, ystävien ja perheen tapaamisissa, mökillä rentoutuessa. 

Kuvan otti Jose, kiitos :>

Lähdettiin juhannukseksi mökille, niin kuin aina. Olin vasta edellisenä sunnuntaina palannnut pk-leiriltä joten kotona ehdittiin olla vain muutama päivä, mutta en halunnut viettää viikonloppua yksin kotona. Toki juhannuksena satoi ja oli kylmä, mutta se ei haitannut yhtään. Sai vaan olla ja rentoutua, viettää aikaa vanhempien, siskon ja sen lasten sekä tietysti koirien kanssa. Oli mulla konekin mukana koska ajattelin kirjoittavani silloin blogia, mutta en sitten avannutkaan sitä koko aikana. Eikä se haitannut. Annoin itselleni luvan vaan olla ja rentoutua Päijänteen rannalla. Jossa keskikesän auringonlaskut on voimakkaita ja punaisia, jossa haavat ja koivut humisevat lempeästi pihan yllä. Jossa rantasipi sanoo vi-vi-vi, kun se lentää joka ilta eestaas rantakalliolta toiselle veden yli. Jossa silkkiuikku joka kesä tuo poikasensa uimaan laiturin editse, jossa kaakkuri joka ilta lentää mökin yli kaakattaen ja huutaa lajitovereidensa kanssa haikeasti vastarannalla. Jossa Halti nukahtaa iltaisin laiturille saunojia valvoessaan, on viileää ja tuuli tuo suuren selän hajut suippokuonoon. 

Koirien mielestä mökki on yksi parhaista paikoista maailmassa. Rallalla se nyt on vielä ihan yleistä innokkuutta ja iloisuutta, mutta Halti on aina liikuttavan onnellinen päästessään autosta mökkipihaan. Sen mielestä on parasta, kun saa olla ulkona niin paljon kuin tahtoo. Halti kaivaa kuopan pihapöydän viereen ja katselee alas rantaan, Ralla taas juoksentelee hepulissa ympäriinsä. Iltaisin kun saunotaan, Halti makoilee laiturilla ja valvoo kun ihmiset menee uimaan, muttei koskaan vingu tai hauku huolestuneena. Ralla seikkailee rantakallioilla ja pulahtaa veteen välillä. 

Niin, Rallasta tosiaan kuoriutui alkukesästä oikea vesipeto! Se meni ensi kertaa kunnolla uimaan anoppilan kotirannasta, kun uitin Haltia heittämällä sille keppiä. Ralla uskaltautui perään varsin vähällä rohkaisulla, ja ui saman tien pienen kierroksen vähän kauempana. Ehkä se ajatteli, että se on se juttu, joskin Haltin kauemmat kierrokset johtuivat ihan siitä kepin noutamisesta :D Ja siitä se lähti! Pk-leirillä Ralla ui paljonkin kanssani, ja pakko on mainita että sillä on alusta asti ollut erinomainen tekniikka - Rallis ui kuin saukko, täysin vaakasuorassa ja voimakkaasti edeten. Juhannuksena kuvasin koiria kallioilla ja heitin kiven järveen saadakseni Rallan katsomaan sinne, mutta sepä hyppäsi perään, hups! Kävi sitten haukkaamassa lumpeenlehdestä palasen ja toi sen rantaan :D Seuraavana aamuna istuttiin laiturin päässä aamiaisella, ja pentu kurotteli tikkailta veteen. Sitten se vain pulahti sinne, ui pienen kierroksen ja kiipesi tikkailta takaisin. Vaikken edes kannustanut yhtään! Ralla kävi uimassa vain koska voi, niin söpö :D  

Mitähän muuta. Kesään kuului myös tosiaan pari viikonloppureissua ilman koiria, minkä mahdollistamisesta ei voi kuin olla kiitollinen ystäville, jotka Haltia ja Rallaa ottavat hoitoon! Kesäkuun vikana viikonloppuna oli isoveljen ihanat kesähäät ja heinäkuun puolivälissä kävin Turussa yläastekaverini luona. Olin sillä viikolla taas vaihteeksi polttanut itseni gradun kanssa niin loppuun, että kunnon irtiotto arjesta oli siihen väliin enemmän kuin paikallaan. Aurinkoisessa Turussa ehdittiin vaikka mitä, melkein kuin olis ollut ulkomailla turistina! :D

Jouduttiin nyt kesällä käymään eläinlääkärissäkin muutaman kerran. Rallalla vaihtui maitohampaat vaivatta jo toukokuuhun mennessä, mutta pääsiäisenä mökillä Rallan ollessa 16 viikkoa siltä katkesi vasen maitokulmuri ylhäältä. Seurailin sitä, koska mietitytti, tulisiko se itsekseen ulos. Jos juuri olisi kovin pitkä, katkenneessa osassa ei olisi paljoa vipuvartta vääntää koko maitokulmuria ulos, mutta loppujen lopuksi rautahammas puhkesi ongelmitta itsekseen eikä purennastakaan tarvinnut huolehtia. En nähnyt kun katkennut maitohammas irtosi, mutta kun rautahammas oli puhjennut kokonaan, oletin että oli pudonnut itsekseen. Vaan eipä ollut! Alkukesästä huomasin, että pysyvän hampaan vieressä oli sittenkin vielä osa siitä katkenneesta maitohampaasta - se oli vain työntynyt lähes poikittain ikeneen ja näytti vain roskalta tai tummemmalta reunalta hampaassa. Ihan pehmeä ja harmaa se oli, joten varmaan olisi lähtenyt, mutta vedin sen kuitenkin pois ja onneksi lähti. 2-3-viikkoa sitä seurailin, mutta ikenessä oli edelleen sillä kohdalla punoittava kohouma, joten epäilin sinne kuitenkin jääneen maitohampaan juurta. Pelkäsin sen aiheuttavan tulehduksen, joten varasin varmuuden vuoksi ajan eläinlääkäriin ja käytiin juhannusviikolla näyttämässä sitä. Lääkärinkin mielestä näytti siltä, että voisi olla jämä juuresta; saattaisi tulla itsekseen pois, mutta olisi nopea poistaakin ja siihen sitten päätyi. Ralla siis nukutettiin ja ientasku avattiin, mutta hakiessani pentua operaation jälkeen selvisikin, ettei siellä ollutkaan ollut juurta enää! Joku fisteli siis vain, eli sinänsä turhaan nukutettiin sittenkin. Harmitti, että olin hätiköinyt turhan tähden, mutta toisaalta tulipa sitten tsekattua. Ralla sai parin päivän kipulääkekuurin ja oli tikkien takia pitkään arka suustaan, mutta hienosti ientasku parani ja nyt neidin suu on oikein siisti :) 

Seuraavalla [juhannuksen jälkeen] viikolla käytiin taas lääkärissä, koska epäilin pennulla virtsatietulehdusta. Ralla nuoli itseään juhannuksen jälkeen epätavallisen paljon ja sen jäljiltä jäi päiväpeitolle tummaa eritettä, minkä lisäksi se pissasi paljon tavallista harvemmin. Säikähdin jo ekojen juoksujenkin mahdollisuutta, koska pennulla oli ikää kuitenkin vasta reilu puoli vuotta enkä todellakaan odottanut niitä vielä silloin. Soitin lääkäriin ja käytiin näyttämässä (jouduttiin menemään yksityiselle, koska sillä varoajalla ei olisi luultavasti saanut kunnalliselle aikoja), mutta sekin oli turha reissu. Lääkäripäivänä Ralla oli jo oikeastaan normaali, eikä sen oirekuva kuulemma vastannutkaan virtsatietulehdusta. Pissanäytettä ei saatu (onneks niin pääs halvemmalla kun ei tullu labralaskua xD), ja loppujen lopuksi parani ihan sillä kun pesin ja kuivasin sen takapäätä huolellisesti, ettei kosteus jäänyt hautumaan. Luultavasti siis oli vain hieman ärtynyt juhannusviikonlopun runsaasta uimisesta ja ulkona olosta. Sää oli kuitenkin kylmä ja märkä, ja Ralla oli istunut ja maannut paljon maassa ja kostealla laiturilla. Näiden lääkärikäyntien jälkeen päätin että jatkossa kyllä seuraan tilannetta vähän pidempään ennen kuin varaan ja maksan turhia käyntejä :D (Tosin puolustukseksi on sanottava, että jos kyseessä olisikin ollut pissatulehdus, se olisi ollut melkoisen ikävää, koska koirat olivat menossa viikonlopuksi hoitoon kun itse lähdin junalla veljeni häihin. Onneks ei ollut.)

Haltikin kävi heinäkuun lopulla lääkärissä hakemassa perusrokotukset kuntoon, kun olivat menossa vanhaksi. Kunnallisella on kyllä parasta käydä, vaikka vähän joskus joutuu jonottamaan - on halpaa, saan avun juuri siihen minkä takia sinne menen enkä maksa turhasta small talk -löpinästä. Nyt on hillerilläkin suojat kunnossa, toivottavasti ei tarvi mennä uudemman kerran kuin sitten taas kolmen vuoden päästä samoissa merkeissä.

Vaan kuinkas Rallan kanssa sitten kävikään... Se aloitti sittenkin ensimmäiset juoksunsa! Pari päivää Agiråkin jälkeen eli tasan seitsemän kuukauden ja kahden päivän iässä, mun vauva ;_; Olin odottanut niitä ehkä vasta 8-9-kuisena, kasvattajakin sanoi että on suvulleen tyypillisestä aloitusiästä aikaisessa, mutta ei kuulemma yleisesti ottaen erikoisen aikaisin tulleet. Ja nyt jälkeenpäin ajatellen ihan hyvä että olivat silloin alta pois - kun itse olin vain kotona heinäkuun ajan, ei tarvinnut alkaa säätää Haltia hoitoon niiden takia, vaan pystyin hyvin vahtimaan. 
Ainoa jännitys mikä juoksuista tuli, oli että niiden aloitusviikolla olin lähdössä sinne Turkuun ja koirat piti saada hoitoon. Alunperin mun oli tarkoitus viedä ne vanhemmilleni, mutta kun se auto oli rikki, ei onnistunut vaan lähdin junalla ja hoitaja piti löytää Joensuusta. Onneksi ihana Marikki otti molemmat superlyhyellä varoajalla, kiitos! <3 Koirilla oli mennyt hyvin, eikä Haltikaan ollut Rallan suhteen ollut mahdoton. Turusta palattuani otinkin sitten Nuttu-villakoiran meille mukaan ja saatiin reilun viikon ajan nauttia puudelin seurasta. Se on hauska tyyppi ja solahti lassieiden sekaan mukavasti, sillä ja Rallalla menee leikit superhyvin yksiin :D Käytiin paljon lenkillä Kuhasalossa sekä Josen kanssa, jolla puolestaan oli Riepu hoidossa. Saatiinpa yksi uimareissukin tehtyä vaikka auto reistaili.

Muistan hämärästi Nitan ekat (ja ainoat ennen sterkkausta) juoksut. Ne oli ihan hirveät :D Nemo taisi joutua olemaan yksinolot häkissä ja se ulvoi ja vinkui, ja vähän jännityksellä odotin, millaista nyt Rallan kanssa tulisi.  Mulla on ollut ajatuksena alusta saakka laittaa Halti hoitoon kun koirillani on hyvät hoitoverkostot, mutta ei mun lopulta edes tarvinnut. Jos Ralla sattui kävelemään/makoilemaan ihan Haltin nenän edessä, se toki haisteli tavallista intensiivisemmin mutta lopetti kun käskin. Tärppipäivinä Halti ei olisi jättänyt Rallaa millään rauhaan (härkki ympärillä), joten pidin ne eri huoneissa. Halti asettuikin aina kiltisti aloilleen, eikä kertaakaan edes vinkunut saati ulvonut koko juoksujen aikana. Sitä paitsi Rallakaan ei missään vaiheessa ollut Haltille suostuvainen, vaan olisi halunnut astuttaa itsensä Riepu-seropilla :DD Koirat on myös edelleen yksinolot muutenkin erillään, Ralla makkarissa koiraportin takana, ja ainoa toimenpide minkä tein juoksujen takia varmuuden vuoksi, oli että laitoin pyykkitelineen tuplaesteeksi portin eteen. Rallan juoksut olivat myös kuin suoraan oppikirjasta: kestivät tarkalleen kolme viikkoa, tärpit olivat vuorokausilla 12-14 ja neiti piti itsensä erinomaisesti puhtaana, ei tarvinnut ainakaan vielä edes ostaa juoksuhousuja :)

Juhannuksen jälkeen alkoi tosiaan se auto reistailla. Kyllä se taajama-ajossa kulki siedettävästi, mutta kauemmaksi suuntautuvat uimareissut jäivät vähemmälle kuin olis toivonut. Harmillista etenkin kun heinäkuun pahimmilla helteillä todella olisi kaivannut mahdollisuutta lähteä, mutta kun ei uskaltanut ajaa niin ei auttanut kuin lojua parvekkeen lattialla varjossa; siellä oli aika siedettävää. Käytin autoa useamman kerran heinäkuun ajan korjaamolla, mutta ei se tullut kuntoon eikä edes vika selvinnyt! Siispä aloimme katsella uutta menopeliä vähän aiemmin kuin oli alunperin tarkoitus. Talvella oltaisi joka tapauksessa hankittu paremmin meidän tarpeisiin sopiva, mutta ei kyllä harmittanut yhtään että tämä oli ajankohtaista jo nyt aiemmin :D 

Viime viikon keskiviikkona junailtiin pikareissu Keski-Suomeen ja Pirkanmaalle autoa hakemaan. Joensuu-Pieksämäen tuskainen väli pienessä, ahtaassa kuumassa kiskobussissa oli toivottavasti viimeinen kärsimys laatuaan! Pendolinossa oli sit onneks ilmastointi ja kumpikin koira käyttäytyi fiksusti junassa vaikka viime kerrasta onkin aikaa. Oltiin yksi yö mökillä äidin kanssa ja toinen Koskissa, ja perjantaina ajeltiin Joensuuhun takaisin pariksi päiväksi. Sunnuntaina lähdin ihan yksin koirien kanssa mökille, koska se oli nyt kesän ainoa mahdollisuus käydä vielä. Koko heinäkuun olin kärvistellyt kotona kerrostalossa helteissä, samalla kun perheen wappiryhmään tulvi aurinkoisia kuvia ja videoita mökiltä. Surkuhupaisaa kyllä, kun sitten lopulta itse pääsen sinne, osuu tietysti kylmä ja sateinen sää :DD Maanantaina ei paljoa ulkoiltu kun sadekuuro toisensa jälkeen pyyhki yli, mutta illaksi onneksi tyyntyi. Tiistaina tietysti paistoi taas aurinko, kun piti lähteä ajamaan Vantaalle. Mutta ei haitannut, kun saatiin yksi perheenjäsen kauan odotetulle lomalle aikaisin keskiviikkoaamuna <3

Agiråkki

Miten voikaan olla vaikeaa saada kirjoitetuksi yks blogiteksti..! Toisaalta ehkä ihan hyvä etten heti perään ehtinyt, nyt kun on ehtinyt taas sulatella asioita mielessään niin omat mokat ei tunnu niin maailmaa kaatavilta. Sitten oiskin kesän tärkeimmät koiramaiset käännekohdat lopultakin täälläkin itselle muistoksi! Käännetään siis aikaa tasan kuukausi taaksepäin. Heinäkuun ekana viikonloppuna nimittäin täällä kotoisessa Joensuussa, oikein keskusurheilukentällä, järjestettiin Pohjois-Karjalan suurimmat agilitykisat ikinä! Kuten moni agi-ihminen varmaan tietää ja otsikkokin muille kertoo, nimeltään se oli Agiråkki ja tarjolla oli monen monta eri rataa kisata. 

Saatiin sairaan hienot talkoopaidat!

Paras kisakamutiimi!

Koska kotiseuramme Poks oli yksi järjestävä seura, piti kaikkien myös talkoilla tietty tuntimäärä tapahtumassa. Meidän kisoissa on muutenkin aina tosi kiva olla hommissa, joten erittäin mielelläni olin Råkissakin! Omat kisakuviot oli helppo päättää, kun lauantaina oli tarjolla kolme agilityrataa. Perjantain ja sunnuntain vietin siis töissä ja lauantaina sain keskittyä koko päivän kisaamiseen Haltin ja parhaiden kamujen kanssa. Kisoja edeltävällä viikolla ei ollut fiilis kovinkaan korkealla - huoletti, miten saisin itseni hyvään mielentilaan kun viime kisojen jälkeen oli jo niin kaikkensa antanut olo. Kävin kisaviikolla tekemässä kontakti- ja keppitreenin sekä yhden kisamaisen radan, mutta treenistä ei jäänyt hyvä mieli koska olin jo lähtökohtaisesti hallilla vähän silleen mennään nyt kun pakko kai se on ennen kisoja jotain tehdä. Olin päättänyt että Råkin jälkeen jäädään totaalitauolle agilitystä koko loppukesän ajaksi, ja mietin kisaviikollakin että kolme rataa enää, ja sitten saataisiin levätä sekä minä että koira. Tauko oli siinä vaiheessa enemmän kuin paikallaan!

Niin siistiä saada paljon hienoja kisakuvia! (c) Roosa Tykkyläinen

Tämä (c) Anne Kylmäoja. Ihan tosi outoa katsoa itteensä vihreässä paidassa
koska en omistanut yhtäkään tuon väristä paitaa ennen tuota :D

Omasta alavireisyydestä kisaamisen suhteen huolimatta olin päättänyt nauttia itse tapahtumasta täysillä. Ajattelin, että kunhan pääsen eka talkoillessa mukaan kisatunnelmaan, omakin fiilis nousisi. Olihan se nyt älyttömän siistiä saada olla mukana tekemässä tällaista tapahtumaa! Mun råkkiviikonloppu alkoi perjantaina iltapäivällä tuomarinsihteerin hommissa. Ekat tunnit meni ihan normiradalla, illalla taas pääsin tutustumaan Snooker-kisan pisteidenlaskuun. Vähän jännitti, kun peliluokat oli niin nopeatempoiset eikä mitään aiempaa tuntumaa koko lajiin, mutta hyvin selvisin! Siinä oli onneks toinenkin sihteeri mun lisäks ja oli hauskaa kyllä katella näitä.

Omia kisailmeitä ei aina oo niin hauskaa katella :'D (c) Roosa T.

No, sitten se lauantai ja omat kisaradat! Oltiin hyvissä ajoin paikalla ja mukaan lähti myös Ralla. Oltiin saatu Annilta lainaan pieni pop-up -näyttelyteltta, johon mahtui juuri sopivasti kaksi isoa häkkiä ja yksi pieni. Vähän jännitti, miten Ralla pysyisi yksin häkissä Haltin ratojen ajan varsinkin kun kentille oli matkaa teltta-alueelta, mutta turhaan jännitin. Jätin pennulle aina purutikun kun lähdin ja kiltisti se odotteli. Lämmittelin Haltin hyvin ja yritin psyykata itseäni samanlaiseen hyvään mielentilaan kuin Ylöjärvellä. Oli vaikeaa, en tiedä oliko taas jonkinlainen "kotikisojen paine" tms. mutta jännitti.
Päivän ekan radan tuomaroi Katarina Virkkala. Pakko mainita, että tämän samaisen tuomarin radalla kisasin tasan viisi vuotta sitten elämäni ensimmäisessä ja ainoassa Agirodussa, ja sijoituttiin silloin yliaikanollalla yli 50:stä koirasta toiseksi. Mikä sattuma että nyt Agiråkissa oli sama tuomari! Rata oli kiva, jotkut kohdat mietitytti mutta ei mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa. Keppikulma oli helppo, koiran voisi vetää pitkälle ottamaan tilaa ja lähettämään suoraan. Mietin rataantutustumisessa, että pitäisi muistaa malttaa. Muistaa rauhoittaa, antaa Haltille tilaa ja odottaa että se lähtee pujottelemaan ennen kuin itse liikun.
Muistan ajatelleeni sitä myös radalla muurin kohdalla. Annoin tilaa riittävästi, lähetin, mutta kiirehdin ja lähdin itse liikkumaan liian aikaisin. Voii miksiiiiiiii. Taas niin riipaisevan lähellä mutta silti niin kaukana, kun muita virheitä ei radalla tullut vaan meno oli aika sujuvaa (joskin omasta mielestäni A:n ylösmeno on vähän kyseenalainen). Harmittelin, miksi kiirehdin, mutta toisaalta, Haltin pitäisi myös osata pujotella tuollaisessa tilanteessa koska semmosia ollaan kuitenkin paljon treenattu. 

(c) Roosa T.

Harmitti myös siksi, koska tuntui, etten mitenkään saisi itseäni enää tsempattua päivän seuraaville radoille edes sille tasolle, mille olin saanut tuolla ekalla. Ja enhän mä saanut. Toka rata oli Vesa Sivosen käsialaa ja sekin profiililtaan sellainen mistä tykkäsin, ja ihan hyvin juostiin, siitä huolimatta että Halti pitkästä aikaa varasti lähdössä!
Olin ihan tarpeeks lähellä lähettämään keppejä koska Halti kyllä osaa tällaisenkin tilanteen, mutta olis näköjään pitänyt olla vielä lähempänä tai niistämässä sisään tai jotain. Taisi tulla hylly, ja puomilla Halti oli outo; jostain syystä luuli sitä keinuksi?

Tiukkaa käskytystä.. (c) Anne K.

Päivän viimeisellä radalla otin tavoitteeksi, että tehtäisiin edes nyt ne kepit kerrasta oikein. Ei onnistunut tälläkään, ja tämä meni kyllä niin sekoiluksi että huhhuh :D A:n ylösmenolta ihan törkeä loikka ja turasi vielä pituudeltakin palikan nurin?? :D Tajusin itse asiassa jälkeenpäin, että sekä kesäkuussa Ylökk:llä ja nyt Råkissa Halti loikkasi ylösmenokontaktin Smart-99:n A-esteellä. Onkohan siinä jotenkin erilainen kulma, kun Agimetin ja Galicanin A-esteillä ei ole mitään ongelmaa? Pitää ehkä tehdä asialle jotain jos tuntuu jatkuvan vielä. 
Ja sellainen oli meidän råkkikisapäivä. Taas vähän tyhjä olo, mutta eri lailla kuin viimeks. Tällä kertaa en todella antanut itsestäni kaikkea, ja se näkyi. Toisaalta olin myös tosi helpottunut, että nyt se oli ohi. Nyt saataisiin jäädä agilitytauolle pitkäksi aikaa (mikä oli myös sikäli hyvä että sitten iski ne kovat helteet) ja palata lähempänä syksyä uusin ajatuksin ja treenisuunnitelmin. Onneksi kuitenkin näilläkin radoilla oli monta hyvää asiaa, niin kuin aina on jotain: kaikilla kolmella Halti otti puomin kontaktin ja teki hienot keinut! Nää ei oo aina olleet viime aikoina ihan itsestäänselvyyksiä. Uskalsin tehdä myös takaaleikkauksia ja luottaa jo rataantutustumisessa, että hilleri ne tekee ja niin tekikin, yhtään kieltoa keppejä lukuunottamatta ei tehty :)

Taitava Haldir! (c) Roosa T.

Ehkä hienoin keinukuva ikinä, tästä tuli ihan lemppari! (c) Anne K.

Kisaratojen jälkeen jäähdyteltiin koirat yhdessä ja Halti sai jäädä vuorostaan lepäilemään häkkiin. Hengattiin kyllä urheilukentällä koko pitkä päivä loppuun asti; kannustettiin kavereita ja tuttuja, nähtiin kauempaakin tulleita kavereita, syötiin ja shoppailtiin (vaikkei mun pitänyt!). Otin Rallan hengailemaan kisapaikalle ja se oli ihan superpentu! Kulki hienosti mukanani kontaktissa ja vaikk välillä toiset koirat kiinnosti, otti hienosti taas katseen minuun. Mun oli pakko ostaa sillekin oma Ke-Hu -maapallo, kun se aina niin tahtoisi leikkiä Haltin pallolla ja toi oli niin nätin värinen :D Illan aikana ehdittiin leikkiä kisakentän lähellä, istua katsomossa (ei jänskättänyt yhtään kiivetä sinne!) ja harjoitella myös odottamista/katsomista ihan kisakentän vieressä. Viimeisin olikin pikkutytölle vaikeaa, se innostui nimittäin tosi pajon radalla juoksevista koirista. Sykähteli hihnassa ja jopa haukahteli, joten siirryttiin hivenen kauemmas ja muistuttelin namin avulla maassa makaamisesta. Oltais päästy muuten radallekin kun eräskin sisäänheittäjä kysyi, olenko numero x :D Olin että mitä, ei todellakaan, mutta ei voi tuomita kun se jota haeskeli oli trikkisheltti! Sellaisestahan tuo pikkutirriäinen todellakin menisi :D <3

 

Lalla on hurja!

 Myöhäiseksi meni tämäkin ilta, ainakin oli väsyneitä koiria! Sunnuntaiaamuna suuntasin taas kohti keskusurheilukenttää, mutta nyt vietin tuomarinsihteerinä vain aamupäivän. Iltapäivällä oli mukavasti aikaa istua kavereiden kanssa kuuluttajankopin katolla seuraamassa kisapaikan tunnelmaa ja välillä kävin kotona käyttämässä koiria ulkona. Illalla palasin purkuhommiin, aika hurjaa että yli vuoden verran suunniteltu ja odotettu tapahtuma oli niin pian ohi! Mutta tienattiinpa mitä hienoimmat talkoopisteet ja hyvin suoriuduttiin ekakertalaisiksi näin isojen kisojen järjestelyistä. Hyvä, että harjoiteltiin parin vuoden päästä kolkuttelevia SM-kisoja varten näillä :D Vaikkei oma kisapäivä mennytkään ihan putkeen, tunnelmasta nautin silti. Onnea on kokea tällaisia juttuja parhaiden ystävien kanssa. 

Ekat kisat tällä porukalla kun saatiin keskimmäinenkin starttaamaan kisauransa, mutta ei taatusti vikat yhdessä!