Kiitos kesä 2015

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin se vain on tämäkin kesä päättymässä. Huomenna kutsuu Norssi, jonne kelpaa lähteä tyytyväisenä lomaan ja ennen kaikkea hyvin levänneenä. En tiedä, voinko sanoa tämän kesän olleen paras tähänastisista, mutta ainakin se oli yksi ihanimmista. Oli ihan oikea päätös pitää kolme kuukautta täysipäiväistä lomaa (kotona vanhempien palkkaamana tehtyjä siivous- ym. hommia lukuunottamatta), olla uhraamattaa ajatustakaan opiskelulle liian aikaisin ja oikeasti nollata pää, kun viime lukuvuosi oli niin rankka kuin oli. Tästä kesälomasta jää vaikka mitä ihania muistoja, ja nyt kun asiaa mietin, niin 99 % on mukavia sellaisia. 

<3

Alkukesähän me oltiin Joensuussa, mutta juhannukselta mentiin kotiin Jämsään jossa tosiaan tienasin vähän taskurahaa siivoamalla taloa ja meidän parven ("ullakko" joka oli vähän räjähtänyt :D) sekä pesemällä ulkokattoa. Kyllä mä sielläkin mietin, että mieluummin imuroin täällä kuin poimin mansikoita Enossa :D Ja vaikka ei ihan hellekesää saatukaan, niin olihan niitä lämpimiäkin päiviä. Ihmiset kuulemma muistaa menneiltä kesiltä vain aurinkoiset säät, joten sadesäät luultavasti unohtuu :D Kuitenkin riitti mökkikelejä ja uimaankin päästiin. Kesään kuului neljä ihanaa reissua: Lappeenranta, Helsinki, Saariselkä ja Valkeakoski, kaikki tosi ihania. Lapin vaellus jää näistä varmasti eniten mieleen, se oli kyllä aivan huikea ja toivon, toivon niin kovasti että ensi vuonnakin päästään pohjoiseen! Ja toki näitä muitakin reissuja muistellessa nousee hymy huulille :D

Tää kesä oli siitäkin ehkä ennätyksellinen, että ehdin tehdä sen aikana kaikki sellaiset pikkuhommat, mitä on pitkään pitänyt tehdä mutta ei ole aiemmin ehtinyt. Tein kesäkuussa listan lapulle asioista, joita aion tehdä ja sain ruksia jokaisen tehdyksi! Hienoutta. Kaikki kesäreissut tosiaan onnistuivat hienosti ja ehdin olla mökillä monta yötä putkeen, ekaa kertaa moneen vuoteen. Kävin melomassa ja markkinoilla Haltin kanssa, meillä kävi Joensuun kavereita koirineen kylässä ja koulutin Haltia. Luin kaikki ne kirjat, mitä halusinkin kesän aikana lukea ja ehdin myös vain olla. Katella siskontyttöjen kanssa Disneyn piirroselokuvia, lojua takapihalla auringonpaisteessa syöden jätskiä, maata mökin laiturilla lukemassa kun Päijänne liplattaa ympärillä sinisenä. Käydä siskon kanssa ajelemassa maalla ympäriinsä ja pelaamassa korista keskellä yötä sekä käydä Tampereella Sky Barissa ja ajamassa rundi Särkänniemen keinukarusellissa. Nähdä kavereita (niin ihmis- kuin koira-) ja päästä taas pallutteleen naapuriin pentuja. Sanoisin että ei tästä jäänyt oikein mitään puuttumaan <3

Aina ennen on tuntunut kesäloman jälkeen siltä, että se meni liian nopeasti, nyt ei. Okei, elokuu tuntui menevän ihan järjettömän nopeasti mutta tää oli ensimmäinen kerta ikinä mun elämässä, kun mulla on koko elokuu lomaa. Siihen voisi kyllä tottua, kun nyt tuli kesäkelitkin juuri loppukesästä :D Harmi ettei opettajan työssä voi valita itse lomaansa, pitäisin todellakin elokuussa! Toivottavasti pääsen tutkijaksi. 
Kun nyt tän kesän aikana sain kaikki roikkuneet asiat hoidettua, niin ensimmäistä kertaa ikinä tuntuu siltä ettei loma loppunut kesken. Ihan hyvällä fiiliksellä aloitan nyt alkavalla viikolla taas opiskelut, ja toivon että se energia kantaa pitkälle syksyyn. Ja toivon että tämä syksy on mukavampi kuin viimeksi. Kiirettä varmaan kyllä taas pitää, mulla alkaa tosiaan nyt toinen opeharjoittelu ja myös kandidaatintutkielman tekeminen. Aiheena mulla on Ilveksen ravinnonkäyttö Pohjoismaissa eri vuodenaikoina, ja odotan kyllä innolla mitä kaikkea uutta saankaan selville tutkielmaa tehdessä, kun aihe on mielenkiintoinen ja sydäntä lähellä. Ilves on mulle sellainen sieluneläin, 16-vuotiaana luonnossa nähdyt tupsukorvat oli oikeastaan perimmäinen syy, miksi biologiaa lähdin opiskelemaan. Mutta karkasin vähän sivuraiteille (tosin oon kyllä jo joskus varoittanut, että tässä blogissa saattaa kuulla vähän kirjurin muustakin elämästä kuin koiratouhuista), piti siis sanomani että bloginpito voi koulukiireiden myötä vähän harventua :D Mutta parhaani mukaan jatkan syksylläkin bloggausta!

Joensuuhun palattiin tosiaan maanantaina 17. päivä. Päästiin tietysti taas ryhmätreeneihin, sekä torstaina sillä viikolla käytiin Josen ja Darwinin kanssa uimassa! Oon aika pro kun muistin tuon lammikon sijainnin yhden puhelinneuvonnan ja hataran näkömuistin perusteella, vaikka tien nimestä ei ollut hajuakaan ja oon käynyt paikalla tasan kerran :D Vesi oli lämmintä ja Halti ui hienosti, meidän molempien kanssa tuli huvikseen veteen ja haki myös reippaasti palloa ja keppiä monta kertaa! Raukka yritti sukeltaakin, kun huono vanha tennispallo veti aina sisäänsä vettä ja upposi :DOli ihana,  aurinkoinen ilta johon toi pienen särön vain se, että pojat kehitti pienen tappelunpoikasen kun tuli riita pallosta. Voihan murkut! Mutta tilanne oli kyllä nopeesti ohi ja jätkät oli taas viikonloppuna söpöjä ystävyksiä, kun käytiin Haltin kanssa yökyläilemässä. Hauskaa oli, kiitos Joselle niin uintireissusta, kuvista kuin viikonlopusta! <3

Oon kirjoitellut treenejäkin muistiin niin jospa jotain saisi vielä tähän postaukseen mahdutettua :D Ekalla Joensuun-viikolla ensimmäisenä oli ohjelmassa hakutreenit. Halti teki taas perussetin, neljä maalimiestä ja hyvin meni! Piti ihan kysyä ihmisiltä, että söikö se palkkansa oikeasti kun tuli niin nopeasti aina takaisin keskilinjalle :D Mutta söi, kuulemma lennosta lipaisi jauhelihansa, slurps vain. Vaan kun itse haussa meni niin vähän aikaa, niin esineruudussa menikin sitten paljon enemmän! Tehtiin ruutu lähes samalla paikalle kuin mille ollaan monesti tehty, hiekkatien varteen mutta tällä kertaa kaistan pitkä sivu olikin tien suuntaisesti, eikä lähetetty siis koiria tien reunasta. Tämä aiheutti monille ongelmia, Haltikin tottumuksesta ampaisi monta kertaa lähetyksestä ihan väärään suuntaan. Esineinä oli tuttu puinen papukaija takareunassa ja vieras pieni muovipurkki keskellä, eikä Halti meinannut löytää sitten millään. Monen turhan toiston jälkeen Haltille näytettiin esineet ja löytyiväthän ne lopultakin! Liian vaikeita vaadin nyt koiralta, lähinnä sen purkin suhteen. Mutta päätettiin, että tehdään ensi kerrallakin ruutu näin erisuuntaisesti kuin yleensä, ettei koirat jämähdä siihen että ruutu on aina samassa paikassa.

Keskiviikkona mentiin agilitytreeneihin. Rata oli kiva, jotkin kohdat tosin Haltin osaamiseen vähän turhan haastavia, mutta yritettiin. Veera-kouluttajamme sai todeta treenien aikana moneen kertaan, että Haltista on tullut tuhma! Jankattiin tosi pitkään erästä tiukkaa takaaleikkausta, jossa Halti meni aina hypyltä väärään putken päähän, vaikka noteerasi kyllä mun Haltihalti tässätässä -huudon. Monta kertaa jankattiin myös yhtä viskileikkausta, kun Halti vain kokeili, pääsisikö helpommalla. Molemmissa ongelmakohdissa tekeminen loppui heti, kun sukkapallo ei ollutkaan lähellä/näkyvillä vaan koutsi siirtyi kauemmas. Ei Halti väsynyt toistoihin, ehei, se vain ei viitsinyt. Veera sanoikin, että ratatreenin perusteella boksisetit vähän epäilyttävät, mutta saatiinpa yllättyä! Halti teki nimittäin boksitreenin tauon jälkeen todella hienosti, osui hienoilla laukoilla kehikkoon ja vain muutaman kerran heitti raville. Todettiin, että ensi kerralla otetaan muutama toisto maassa ja sitten matalalle A:lle. 

Oli kyllä hämmentävät treenit, koska ei Haltin kanssa oo pahemmin tarvinnut keskittyä tiukkaan käskyttämiseen vaan se on yleensä hyvin kuulolla; kaikissa Jämsän kesätreeneissähän Halti oli tosi hieno, veteli puhtaita ratoja tuosta vain. Vaikka tuli kunnolla hiki kun piti monta kertaa juosta sama pätkä uudestaan, mua vain lähinnä nauratti :D Mulla oli ihan sairaan kivaa treeneissä, vaikka Halti ei tosiaan päästänyt mua helpolla vaan sain tehdä tosissani töitä. Vai johtuikohan se juuri siitä? Sitä paitsi, pieni röyhkeys on ensinnäkin agilityssä sekä colliella ylipäätään vain hyväksi! Oli ihanaa päästä treeneihin pitkästä aikaa <3 
Perjantaina sitten collietokot. Tehtiin alkuun ryhmäpaikkis, sitten seuraamista sekä luoksetuloa ja hyppyä, sekä lopuksi vielä luoksaria niin että Haltin piti tulla kahden tokohypyn välistä (muistelin, kuinka se kevään möllitokossa meinasi tulla luokseni hypyn kautta, koska agilitykoira hehheh). Treenit meni kyllä superhyvin! Alokkaan paikkis tehtiin siis liikkuroituna ja kisamaisesti, hienosti pysyi ja hiljaa :) Seuraaminen on kuulemma parantunut tosi paljon ja hypyt ja luoksarit oli upeita! Hieno pikku haltialapsi. 

Ei se vielä lopu

Viimeiset pari viikkoa ollaan otettu ilo irti hupenevista kesälomaviikoista, joita on onneksi vielä yksi jäljellä :) Oikeastaan mun pitäisi kyllä alkaa jo käydä läpi kandin lähteitä, mutta saa nähdä jaksanko :D Nyt elokuussa me ollaan ensinnäkin oltu mökillä, kuun alussa oltiin itse asiassa kolme yötä putkeen. Kyllä kelpasi nauttia luonnon rauhassa, kun aurinko paistoi melkein koko ajan! Haltin kanssa treenailtiin päivittäin tokoa ja esineruutua sekä ihan vaan makoiltiin laiturilla rentoutuen. 9. päivä käytiin Evien ja Soolon ja Keijon kanssa vielä viimeistä kertaa yhdessä lenkillä, ennen kuin Evie muuttaa opiskelemaan. Ikävä tulee, mutta onneksi ainakin joululomalla nähdään taas! :) 

<3

Seuraavana päivänä (eli maanantaina 10.8.) lähdettiin isoveljen kanssa kesäreissulle numero 4, eli käymään Valkeakoskella siskoa moikkaamassa sekä näkemässä muitakin sukulaisia. Halti lähti tietenkin mukaan ja vaikka reissu oli aikamoista hulinaa/oli paljon ohjelmaa, oli aivan huippua! Käytiin ideaparkissa shoppailemassa josta löysin mm. vihdoin hyvän näyttelypannan siihen heinäkuussa ostamaani blingbling -hihnaan. Snakea en halunnut, mutta ahkeran metsästyksen jälkeen löysin sellaisesta pikkufifien kaupasta pyöreän, nahkaisen puolikuristavan pannan joka on just hyvä ja koiralle mukava :) Takaisin Jämsään päästyä ollaan jo vähän harjoiteltukin näyttelyesiintymistä ja pikkuhiljaa se ehkä alkaa sujua :D

Tiistaina mentiin meidän Savijärven mökille uimaan. Ninja on oikea vesipeto, sitä ei meinaa saada järvestä pois millään! Haltinkin uinti-into edistyi tällä reissulla hienosti, se haki keppiä vedestä ja kun me kaikki muut, Ninja mukaan lukien, uitiin järvessä, pienellä kannustuksella Halti hyppäsi laiturilta perään! Vitsi miten olin innoissani - vaikka tuolla mökillä onkin matala laituri niin silti, on se nyt aika hyvä edistysaskel että uskalsi hypätä :D Halti ui vieläpä aika pitkän lenkin meidän kanssa, hieno poika! Toista kertaa en sitä kuitenkaan enää saanut veteen, nyt taisi olla niin iso harppaus eteenpäin uimisen suhteen että Halti joutui vähän toipumaan "järkytyksestään" :D Mökiltä tultua pysähdyttiin tietenkin myös moikkaamaan Katsu-serkkua ja Nallia, samoin kuin keskiviikkoiltana Tampereelta tullessa. Sinne ei koirat lähteneet mukaan, mutta Halti oli kyllä tosi fiksusti taas vieraassa paikassa yksin; vaan mikäpä hätä sillä Ninjan kanssa on :) Oli kyllä tosi kiva reissu, ihanaa kun ehdin sittenkin nähdä Koskinkin sukulaisia kesällä! Mun piti mennä sinne jo heinäkuussa, mutta se reissu peruuntui kun tulin kipeäksi. Nyt sitten reissattiin senkin edestä :D

Ninja lähtikin meille hoitoon silloin keskiviikkoiltana takaisin tullessani, niillä on kyllä Haltin kanssa aina hyvät leikit :) Torstaina (13.8.) kävin taas naapurissa kuvailemassa suloisia kultsunpentuja, ja muuten viime viikko menikin aika rennosti. Pinnan kiristymistä tosin tapahtui metsässä lenkkeillessä, koska Haltista on taas tullut murkku! Useammalla lenkillä se jäi joko kauas taakse luumuilemaan hajujen lumoissa tai jopa livisti nenä pitkänä eteenpäin, pois luotani ja suvaitsi tulla takaisin vasta kun joku haju oli pitänyt tsekata ja merkata. Minut ja koirani pidempään tunteneet varmaan tietävät, että sattuneista syistä karkailu hajujen perään ottaa mua niin paljon pannuun ettei tosikaan. Siis oikeasti, MIKÄÄN ei ole raivostuttavampaa kuin se, että koira juoksee kuurona hajujen perässä eikä välitä yhtään vaikka kiljuisit nielurisat pellolle. Paitsi ehkä remmirähjäys. Siinä tilanteessa kun koira näyttää henkistä keskaria ja menee vain, mulle on herttaisen yhdentekevää vaikka päivän treenit olis menneet kuinka hyvin tahansa. Sillä kuinka hyvin koira tekee jotain tokoliikkeitä, ei ole paljoakaan merkitystä jos se ei lenkillä/arjessa tottele. 

Haltin kanssa tää tuntuu erityisen rasittavalta, koska sen kanssa ei tosiaan oo paljoa tarvinnut stressata, pysyykö se lähellä ja kuunteleeko. Huoh. No, otin tästä opikseni ja vähän tiukempi hallinta kyllä auttoi ja tällä viikolla Halti on taas kuunnellut vähän paremmin. Onhan tämä varmasti ohimenevää, mutta oisko mitenkään mahdollista että se murkkuikä kestäis vaikka kerralla sen puoli vuotta ihan kamalana ja loppuisi sitten? Tää on aika ärsyttävää, että ensin koira kenkkuilee talvella vähän, keväällä hiukan ja nyt taas kesällä, ja välissä on monta kuukautta jolloin se on taas kiltti ja oikein tottelevainen koira :D Tuudittaudun valheelliseen hallinnantunteeseen ja sitten se taas hajoaa. Mutta joo, eiköhän tää taas tästä :D Treenit on ainakin menneet hyvin jos ei muuten! Ollaan paitsi harjoiteltu sitä näyttelyseisomista, myös kaikenlaista muuta. Voisinkin itse asiassa koota tähän, missä mennään eri lajeissa. Mähän silloin kesän alussa vähän listasin, mitä juttuja nyt lomalla voisi erityisesti treenata:  

Agility: Kepit 2by2 -tekniikalla - aika hyvä! Paljon siihen kului aikaa, mutta kesän aikana huomasin että parempi vain edetä tosi hitaasti ja panostaa jokaiseen vaiheeseen. Loppujen lopuksi nyt Keski-Suomessa ollessa päästiin jo siihen pisteeseen, että Halti menee neljä rivissä olevaa keppiä! Toki se ei vielä kestä esim. sitä että juoksen vierellä, koska oon lähtenyt opettamaan sitä mahdollisimman itsenäisesti, niin että itse olen kauempana. Mutta oon niin iloinen että päästiin tähän vaiheeseen, koska nyt ei periaatteessa tarvitse kuin lisätä aina keppejä sekä juurikin häiriötä ja mun erilaista sijoittumista koiraan nähden. Jännä nähdä tajuaako Halti asiaa kun päästään treenaamaan ihan agilityhallille taas, kun ollaan vaan takapihan kepeillä treenattu, mutta jos ei niin sitten helpotetaan :) Lisäksi Halti oppi kesällä maksirenkaan ja nyt syksyllä olis tarkoitus opetella maksikorkuiset rimat sekä vahvistaa pussia ja pituutta. Ja kontakteja harjoitellaan tietenkin myös!

Pikku-Halti osaa!

Toko/tottis: Paikallamakuu - Jäi vähän laiskaksi tämän treenaus, kunnostauduin oikeastaan vasta nyt elokuussa siellä mökillä :D Mutta on sujunut hienosti, ja ollaan harjoiteltu paljon muitakin tokon alokasluokan liikkeitä. Voisin sanoa, että Halti osaa ne kaikki putkeen liikkeiden välillä palkaten tuollaisessa häiriöttömässä paikassa; liikkeestä maahanmenossa tarvitsee vartalo/käsiavun. Seuraaminen on parantunut huimasti kuukauden aikana kun keksin laittaa patukan rintataskuun :) Nyt syksyn mittaan hiotaan alokasluokan liikkeitä ja opetellaan jo toivottavasti palkattomuutta, sekä vahvistetaan paikkista.
Haku: Esineruutu - Tätäkin kesän aikana tehtiin, vaihtelevalla onnistumisella. Haltilla on ollut enemmän sellaista, että löytää takana/kaukana olevan esineen muttei hoksaa että se voi olla tosi lähelläkin. Vaan kun viimeksi mökillä tein esineruudun, löysikin läheltä muttei kaukaa. Hienosti kuitenkin aina etsii! Ehdin kesän aikana leventääkin kaistaletta, mutta ei se vielä mikään 50x50 -metrinen ole; vaan ei toisalta tarvitsekaan. Treenataan nyt syksyllä taas ahkerasti etenkin niillä kovilla esineillä :) Itse haun suhteen voisi alkaa katsella sen rullailmaisun opettelua. 

Mökkitouhujen varustus :D

Ja sitten se tärkein, eli arki: Ohitukset - Mun oli tarkoitus lenkkeillä Haltin kanssa kesällä vähän normaalia enemmän ihmisten ilmoilla ja hihnassa, ja saada ohitukset (meinaa vinkua toisten koirien luo) paremmiksi. Ei kyllä ihan onnistunut kun kotona on niin helppo lähteä vain takapihalta metsään, mutta käytiin me jonkun verran myös taajamassa hihnalenkeillä, ja markkinoillakin! Ihan kivasti Halti kyllä on käyttäytynyt, ja itse asiassa on sen ohitukset nyt parempia kuin keväällä. Tämä juttu parani siis ikään kuin itsestään :D Mutta pakko sanoa, että juuri tän takia inhoan/en tee niitä postauksia, joissa vuodenvaihteessa aina listataan seuraavan vuoden tavoitteet. Mä en saa edes yhdelle kesälle suunniteltuja tavoitteita toteutumaan, joten on parempi kun ei listaa mitään tarkasti :D Vaikka toisaalta, kyllähän nää nyt aika hyvin sittenkin toteutui..
Tän viikon maanantaina palattiin Joensuuhun, jotta saan valmistautua opiskelujen alkuun rauhassa sekä ehdin vielä lomailla täälläkin. Ollaan siis päästy Haltin kanssa taas niin haku-, agility-, kuin collieporukan tokotreeneihinkin, mutta niistä kertoilen ehkä sitten ensi viikolla :) 

Kun tunturihaltia vaellukselle lähti

It's the great, big, broad land 'way up yonder!
It's the forests where silence has lease

It's the beauty that fills me with wonder

It's the stillness that fills me with peace

-Robert W. Service

Toissa viikolla pitkä odotus päättyi ja lähdimme Joonan ja Haltin kanssa seikkailuun! Nimittäin vaellukselle Lappiin, jota ollaan suunniteltu jo ties kuinka monta vuotta. Samalla reissu oli itse asiassa meidän ensimmäinen "parisuhdeloma" ikinä, jossa oltiin kahdestaan :D Tosin nyt kun Halti oli mukana, en tiedä pitäisikö sitä kutsua oikeastaan perhelomaksi. No, joka tapauksessa ehkä tämän kuuden vuoden yhteiselon jälkeen oli jo aikakin :D

Ajattelin tässä aluksi kertoilla vaelluksen taustoja, niin meillä on molemmilla ihan kohtuullisesti eräkokemusta. Olen ollut partiossa ekaluokkalaisesta saakka, joten sen myötä olen aina ollut enemmän tai vähemmän eräjorma, ja vaelluksenikin oikeastaan aina partioporukassa tehnyt; Joona taas on vaeltanut enemmän enonsa ja kavereidensa kanssa. Tätä kahdenkeskistä vaellusta ollaan suunniteltu jo monta vuotta, mutta aina se on lykkääntynyt, kun loppukesiin on osunut yo-kirjoituksiin valmistautumista, inttiä, kesätöitä, kenttäkursseja ym. Tänä vuonna kuitenkin ollaan molemmat oltu vain kesälomalla, joten tuumittiin keväällä että nyt kannattaa lähteä, kun ei ole tietoa milloin tulee seuraava tilaisuus jolloin ollaan molemmat vapaalla.  Kohteeksi oltiin päätetty jo vuosia sitten Saariselkä, siitä yksinkertaisesta syystä että partiolippukuntamme oli siellä vaeltamassa elokuussa 2009. Reissu on yhä yksi parhaimmista partiomuistoistani, ja olen aina halunnut käydä saman reitin uudestaan.
Oli helppo lähteä ennestään vähän tuttuun kohteeseen, ja koska itse reitti ei ole kovin haastava, oli se hyvä kohde Haltinkin ensivaellukselle. Tää oli meille nyt sellainen testivaellus, niin saatiin vähän osviittaa kuinka pitkiä päivämatkoja jaksetaan kulkea, paljonko kuluu ruokia, jne. Haaveilin jo muutama vuosi sitten että kun sen oman collien saan, niin sekin lähtee mukaan vaelluskaveriksi :)

Saariselän hiekka on kullankeltaista

Alkuvalmisteluja erityisesti koiran vaelluksen suhteen piti jonkin verran tehdä. Ensimmäinen askel otettiin kesäkuun alussa, kun tilattiin Haltille oma reppu Peten Koiratarvikkeelta. Se on Ruffwearin Approach Pack, kokona M ja on ollut mielestäni oikein hyvä käyttäjälleen. Vetoisuus on yli 10 litraa (joskaan Halti ei ainakaan vielä niin täyttä reppua kanna) ja istuu hyvin sekä pysyy paikallaan. Lisäksi "valmentauduin" lueskelemalla tietoa netistä; jo aiemmin olen lukenut Minna Toivolan kirjan Retkeily koiran kanssa, joka on hyvä yleisopas. Hyviä nettilähteitä puolestaan olivat koirat.comin sekä tuulenkoirat.netin vaelluspalstat, retkikartta.fi:n artikkeli, sekä tietenkin koiran kanssa vaeltamassa käyneiden kirjoittamat blogipostaukset: Siskot ja koirat erämailla: Hetta-Pallas 55 km, Titon kanssa reppureissaamassa ja Halti 2013. Suurkiitos näille bloggaajille hyvistä vinkeistä! :) Minäkin toivon omasta puolestani, että tästä postauksesta on jollekin koiravaellustaan suunnittelevalle hyötyä.

Mutta sitten itse meidän vaellusvalmisteluun: kesän aikana ensinnäkin totutin Haltin reppuun, aluksi lyhyitä aikoja kerrallaan ja tyhjän repun kanssa, sitten pikkuhiljaa painoa lisäten. Ihan normaaleilla metsälenkeillä sitä pidin (en jokaisella tietenkään) ja Halti tottui hyvin. Ruoka piti vaelluksen ajaksi vaihtaa energiapitoisempaan ja kevyempään, ja Haltilla oli käytössä Ziwipeakin kuivattu lampaanliha, joka löytyi Joensuusta kotimme lähellä olevasta koiratarvikeliikkeestä. Mulle kaupattiin sieltä myös koirien "energiapatukoita", se oli jotain Kronch Pemmikan -nimistä ja nekin oli hyviä. Halti maisteli Ziwiä muutaman päivän ajan ennen reissua ja tykkäsi kovasti, lampaanliha kun haisi ihan todella ällöttävälle voimakkaalle. Lisäksi sekoitin Haltin vaellusaterioihin vähän sen omaakin kuivanappulaa, mutta Haltin maha kesti uuden ruoan kyllä todella hyvin. 
Mukaan koiralle lähti:
-fleksi
-panta
-tavallinen hihna
-ruoat pakattuina muovipusseihin päiväannoksittain
-energiapatukat ja vähän muita makupaloja
-retkikuppi
-Tummeli-tassurasva
-tossut tassuhaaverien varalta
-kevyt pyyhe
-pienet ensiapuvälineet: punkkipihdit, sidetarpeita, kyytabletteja, kortisonivoide
-karsta roskien ruokkoamiseen pois turkista

Tavarat pakattuna tiistai-iltana!

Kaikki nämä mahtuivat hyvin Haltin omaan reppuun ja se painoi reissulle lähtiessä 3,5 kg. Koira voi kantaa repussaan kolmanneksen omasta painostaan (eli Haltin kohdalla 7 kg), mutta niin painavaksi emme halunneet repun tulevan, kun Halti on vielä niin nuori ja kyseessä oli sen ensimmäinen vaellus. Eipä kyllä kovin helposti oltaisi seitsemän kilon painoa repulle saatukaan, koska kuivaliha oli niin kevyttä :D Sitä myös kului suhteessa paljon vähemmän kuin omaa nappulaa, koska se on niin energiapitoista. Etukäteen otin myös selvää sekä kirjoitin muistiin paikallisen päivystävän eläinlääkärin puhelinnumeron, samoin kuin luontokeskusten numerot. Mitenkään erityisesti en Haltin kuntoa kasvatellut, sillä on agilityn ja haun sekä myös Jämsässä vietetyn kesän jälkeen hyvä peruskunto, kun on saanut olla paljon normaalia enemmän vapaana ja ulkona. En mä itsekään ikinä ennen vaellusta mitään kuntokuureja pidä, senkun repästään vaan matkaan :D

Mutta josko sitten päästäisiin itse matkaan! Seikkailumme alkoi keskiviikkona 29.7. klo 19.48 Jämsän rautatieasemalta, jossa hypättiin junaan. Tunnin matka Tampereelle taittui nopeasti, ja siellä oli yli tunnin vaihto. Pian kuitenkin jo päästiin Rovaniemelle vievään yöjunaan, joka lähti joskus kymmenen jälkeen. Meidän opiskelijabudjetti ei taipunut makuuhyttiin, joten oltiin todettu että voi siinä penkilläkin nukkua. No, ei kyllä oikein hyvin voinut.. :-D Penkit olivat tosi epämukavat, valot paloivat vaunussa läpi yön ja juuri kun sai unenpäästä kiinni, säikähti hereille kun tuli kamala DINGDONG seuraavana Oulu! :d Junamatkan piti kestää 11 tuntia, mutta hieman ennen Kemiä juna joutui seisomaan kaksi ja puoli tuntia jonkin asemalla sattuneen kaasuvuodon takia. Kyllä siinä väsyneenä hädin tuskin silmällistäkään nukkuneena mietti, että hienosti alkoi tämäkin reissu, näinköhän päästään Saariselälle ikinä... Mutta kyllä sitten onneksi taas matka jatkui, ja juna otti puolisen tuntia kiinni joten Rovaniemellä oltiin kaksi tuntia aiempaa suunniteltua myöhemmin. Toisaalta ihan kiva, niin ehti toista bussia odotellessa käyttää Haltia kunnolla kävelemässä. 

Täs mä yritän nukkua junassa, yritykseksi jäi

Haltikin tahtoi graavilohileipää jonka ostin Sodankylästä

30.7: lopultakin Lapissa
Rovaniemeltä matka jatkui tosiaan linja-autolla Saariselälle. Tämä matka meni huomattavasti mukavammin kuin junassa, saatiin jopa vähän nukuttua ja Haltikin matkusti kiltisti. Takanani istui vanhempi pariskunta, ja kun linja-auto pysähtyi Sodankylässä kahvitauolle ja mies palasi bussiin, hän sanoi: "Teillä on rauhallinen koira! En edes huomannut, että teillä ylipäätään oli koiraa, ennen kuin nyt". :D Minä myhäilin että niinhän se on, tottunut matkustamaan bussissa. Muutenkin matkalla hymyilytti, kun jalkojen juuressa nukkuvaa kaveria katselin - kuinka sitä aina pikkutyttönä omisti niitä mielikuvituskoiria, jotka seurasivat ihan joka paikkaan, ja nyt mulla on ihan oikea koira, joka tulee kanssani joka paikkaan. Siinä se vain matkustaa Norjaan matkaavassa suht täydessä linja-autossa kiltisti ja me ollaan ihan oikeasti matkalla Lappiin vaeltamaan yhdessä, kaiken sen odotuksen ja haaveilun jälkeen. Ei se vaatinut kuin vähän suunnittelua ja valmistautumista, ei tarvinnut kuin lähteä. 

Matkatavaran (jonka nenä oikealla) mukaan ottaminen maksoi femman :DD

Tästä lähdettiin!

Perillä Saariselällä olimme kolmen aikoihin iltapäivällä. Ensin etsittiin Metsähallituksen Luontokeskus eli Saariselän kohdalla pienempi palvelupiste, josta ostin UKK-puiston perusosan retkeilykartan sekä kyselin reittimme mahdollisista yöpymispaikoista. Tämän jälkeen kävimme syömässä grillillä hampparit ja Haltikin sai vähän ruokaa, minkä jälkeen olikin aika startata vaellus! Ensimmäinen vaelluspäivä on aina raskain, ennen kuin kroppa taas tottuu rinkan painoon. Siksi ja myös pitkän matkustuksen jälkeen oli hyvä, että tämä ensimmäinen pätkä oli tosi lyhyt, vain viitisen kilometriä. Haltikin jaksoi kivasti ja osasi hyvin kulkea edelläni; se oli siis fleksillä kiinni repustaan rinkkani lantiovyössä, kansallispuistossa kun koirat täytyy pitää kytkettynä.
Ensimmäinen yöpaikkamme oli Laanilan Piispanojan tulistelutuvalla, jonka pihapiiriin sai leiriytyä. Muita retkeilijöitä ei paikalla ollut sinä iltana, ja ohi kiitävät maastopyöräilijätkin harvenivat illan hämärtyessä. Laitettiin teltta pystyyn, peseydyttiin ja valmistettiin illallinen trangialla. Ruoan jälkeen alkoi hiljakseen sadella, joten kömmimme telttaan lepäämään. Halti nukkui absidissa, ja aluksi se olisi kovasti halunnut tulla meidän viereemme sisätelttaan, joten omaa sydäntä vähän raastoi käskeä se nukkumaan omalle paikalleen :D Mutta hyvin Halti sitten rauhoittui siihen ja pikkuhiljaa nukahdimme sateen ropinaan. 

Matkalla oli hieno kilpikaarnamänty

Halti illastaa Laanilassa.

31.7: Laanila-Rumakuru-Luulampi
Perjantaiaamu valkeni ihanan aurinkoisena. Oltiin nukuttu pitkään, jotta saatiin yöjunan univelat pois ja tehtiin aamutoimet kaikessa rauhassa. Aamiaisseuraksi saatiin kaksi kuukkelia, ja yrittipä puron varteen tulla myös poroemo vasoineen! Meidät nähtyään ne kuitenkin kääntyivät ja laukkoivat äkkiä metsään. Halti ihmetteli poroja, se vähän pöhisi ja urahteli valppaana. Tavaroita pakkaillessamme leiripaikalle pyöräilivät isä ja äiti kahden pienen poikansa kanssa, ja juttelimme heidän kanssaan hetken. Hieman ennen puoltapäivää sitten pääsimme matkaan ja suuntasimme kohti erämaata! 
Maisemat vaihtuivat tiheähköstä metsästä avarampaan tunturikivikkoon, kun patikoimme kohti Rumakurua. Sinne pääsimme alkuiltapäivästä ja hetken huilattuamme/kuvia otettuamme lähdimme tarpomaan kurun läpi. Tässä vaiheessa otin Haltilta repun pois selästä ja myöhemmin päästin sen irtikin, jotta sen kulkeminen vaikeassa kivikossa olisi mahdollisimman helppoa. Reppu kun luonnollisesti vaikuttaa tasapainoon ja jos olisin kaatunut ja hihna olisi ollut mussa kiinni, olisi koirakin rymissyt kurua alas. Ei kiva! 

Aurinkoinen ensimmäinen aamu :)

Rumakurun edustalla ennen läpi menoa

Rumakurun läpikulku oli haastava mutta hieno, ja sieltä selvittyämme pidettiin kunnon evästauko tunturissa. Tässä vaiheessa myös kävi ensimmäinen reittimuutos alkuperäiseen, kun muistini teki tepposet: eihän me oltu silloin partioporukalla todellakaan kävelty Rumakurun läpi, vaan vain käyty sen suulla ihailemassa! Hupsista :D Mietinkin, että olisin varmasti tämän kohdan muistanut jos olisin sen kävellyt ja ehkäpä ne ei olisi niitä 12-vuotiaita mukana olleita laittaneet ihan noin vaikeata reittiä menemään... :D Mutta eipä tuo mitään, hienohan se oli kulkea läpi ja me sitten vain kierrettiin vieressä oleva Vävypää -jonka rinteillä kohdattiin paljon porojakin- ja tultiin takaisin oikealle reitille Rumakurun vanhan päivätuvan kohdalta. 
Tästä matka jatkui Luulammille, jossa oltiin perillä viiden aikaan iltapäivällä. Syötiin myöhäiseksi lounaaksi hyvää lohikeittoa ja koska alla oli suhteellisen rankka vaelluspäivä, otettiin pitkä "vapaailta" rennosti. Saatiin teltta hyvälle paikalle pehmeälle hiekalle ja illan mittaan käytiin vähän vastarannallakin kävelemässä ilman kantamuksia. Luulammilla oli muitakin vaeltajia yön yli, mm. nahkacollie joka myös kantoi omaa reppuaan; tähän mennessä kaikki vastaan tulleet koirat omistajineen olivat olleet vain päiväretkellä. 

Mahtava Rumakuru

Joona ja Halti hakemassa vettä tunturipurosta

Luulammin leiripaikalle osui illan mittaan myös pieni porotokka laiduntamaan, joten sain hyviä kuvia. Haltin mielestä porot olivat jälleen eriskummallisen epäilyttäviä: se nosti korvat ja hännän pystyyn, haukahteli, vinkui, urahteli ja murisi. Porot vain katselivat kummastunutta koiraa, ja lähtivät sitten laiskasti takaisin tunturiin. Luulammin vesi oli muuten yllättävän lämmintä, joten uskaltauduin illalla pesemään tukankin - sukeltanut en sentään, mutta pääni kastelin :D Illaksi tehtiin viereiseen nuotiopaikkaan tulet, jossa oli hyvä lämmitellä ja keitellä iltateetä. Saatiin nuotiolle seuraksi myös muita vaeltajia, tällä kertaa tamperelainen pariskunta. Yö meni jälleen hyvin, Halti nukahti nenä teltan reunan alta ulkopuolelle yön tuoksuja nuuskien :D Kilometrejä tälle päivälle kertyi 10,5.

Leiri ja sen vartija Luulammilla.

1.8: Luulammi-Rautulampi-Niilanpää
Kolmannen vaelluspäivämme aamu valkeni viileänä ja kosteana. Tällä kertaa päästiin jo vähän yhdentoista jälkeen liikkeelle, ja matka vei purojen halkoman tunturikoivikkometsän halki kaakkoon, kohti Rautulampea. Melkein heti maastoon päästyämme matkalle osui parikin vedenylitystä, joista ensimmäisestä saatiin pari kuvaa mutta seuraavalla pidettiin kamera turvassa. Tämä puro oli nimittäin niin vuolas ja syvä, ettei kuivin jaloin päästy yli vaan otettiin vaelluskengät käteen ja kahlattiin avojaloin yli. Halti suoriutui kaikista purojen ylityksistä vaelluksen aikana hienosti, se malttoi hyvin odottaa kun pyysin tulemaan hitaasti kanssani ja kahlasi puroihin muutenkin aina kun niitä matkan varrelle osui. Vesi oli hyytävän kylmää, mutta kyllä muuten kiersi veri jaloissa tosi hyvin koko loppupäivän! :D Saatuamme jalkamme kuiviksi ja vaelluskengät takaisin jalkaan jatkoimme äkkiä matkaa, sillä puronvarsi oli täynnä hyttysiä.

Luulampi

Ohje Rautulammin päivätuvan seinässä :D

Matka jatkui ensin suomaisemassa ja sitten tunturikoivikossa, pienessä sadekuurossa jonka tuuli toi tullessaan. Laitettiin rinkkoihin sadesuojat, mutta lähinnä meiltä kastuivat housut märän kasvillisuuden vuoksi. Perillä Rautulammilla oltiin kolmen aikoihin iltapäivällä, ja siellä taukosi sadekin. Olimme hetken aikaa ainoat retkeilijät paikalla, laitettiin lounasta ja tuumittiin, mitä tehdään. Oltiin kävelty seitsemän ja puoli kilometriä ja alunperin oli tarkoitus yöpyä Rautulammilla, mutta kello oli vasta kolme ja minulla ja Haltillakin tuntui olevan hyvin jaksamista. Tuumittiin siis, että jaksettaisiin kyllä kävellä vielä toiset seitsemän kilometriä Raututunturien ylitse Niilanpään vanhan poroerotuspaikan päivätuvalle, jossa voisi myös yöpyä. Päätöksen sinetöi se, että astioita tiskatessamme ja rinkkoja pakatessamme paikalle pelmahti ensin kolmen naisen ja kolmen koiran seurue (joukossa myös pehkocollie!), ja sitten toistakymmentä teini-ikäistä partio- tai ehkä rippileiriläistä johtajineen. Todettiin, että vähän liikaa porukkaa on meidän makuun ja lähdettiin nousemaan Raututuntureille. Haltikin oli innoissaan menossa, ei sekään olisi jaksanut jäädä jo silloin iltapäivällä kökkimään Rautulammen leiripaikalle.

Halti ihmettelee kallion päällä nakuttavaa kivitaskua

Ylitykset sujuivat hienosti.

Päätös yöpyä sittenkin Niilanpäällä oli erinomainen. Matkallamme tuntureiden yli saimme vaeltaa täysin kolmisin, oli vain me ja aava erämaa. Rautupään huipulla Halti ihmetteli kivitaskua, joka nakutti kiven päällä hakkaavaa ääntään. Olin aika ylpeä itestäni, kun tunnistin linnun sekä äänestä että ulkonäöltä :D Maisemat tällä etapilla olivat huikeita, silmä ja sielu lepäsivät niitä ihaillessa <3 Tunturien välissä kiemurteli pieni puro, jonka ylitettyämme pidimme rannalla tauon ennen kuin jatkoimme matkaa. Aina tällaisilla tauoilla Halti sai puolikkaan energiapatukan, ihan kuin me itsekin söimme sellaisia ihmisille tarkoitettuja versioita. Puron jälkeen nouseva Raututunturi oli kivikkoinen ja sen huipulta avautuivat upeat näkymät. Huipulla pidettiinkin pieni valokuvaustauko, Halti sai poseerata blogiin uuden bannerikuvan ja tehdä pari luoksetuloakin Joonalle. Se selvästi nautti, kun sai viilettää tunturin huipulla vapaana :)

<3__<3

Illan jo hieman hämärtyessä saavuimme yöpaikkaamme, Niilanpään entiselle poroerotuspaikalle. Täällä oli pieni porukka ala-asteikäisiä partiolaisia johtajineen, liekö olleet samasta lippukunnasta kuin Rautulammen vanhemmat vaeltajat. Lisäksi jostain syystä poroerotuksella oli kamalasti hyttysiä, jotka kiusasivat hirveästi! Kummallista, kun vesipaikka oli kuitenkin melkein puolen kilometrin päässä kämpästä. Muuten oli tosi rauhallista ja leiripaikka oli mukava. Halti oli tosi väsynyt ja painautui maahan myös hyttysten takia, mutta ei ihme että väsytti kun oltiin kuitenkin 16 kilometriä kävelty sinä päivänä. Taas tehtiin illallinen ja vetäydyttiin varsin pian teltan suojiin hyttysiltä. 

Illallisella Niilanpäällä

Vähän ehkä väsytti :DD

2.8: Niilanpää-Kiilopää-Kakslauttanen
Sunnuntaiaamu valkeni puolipilvisenä ja taas heräsimme aiemmin kuin edellispäivänä. Suoriuduttiin myös matkaan varsin aikaisessa vaiheessa, ennen yhtätoista. Maaliin eli Kiilopäälle oli matkaa vain viitisen kilometriä, joten tämä pätkä tuntui menevän hujauksessa. Aurinko paistoi ja jälleen kuljimme keltaista hiekkatietä, kunnes vähän puolenpäivän jälkeen saavuimme Kiilopäälle. Hengähdettiin hetki ja vaihdettiin vaatteet kevyempiin, koska oli kuuma. Latuhotellin pihassa kohtasimme sattumalta myös ensimmäisenä aamuna Laanilassa tapaamamme perheen, joka kyseli mihin reittimme oli sittemmin vienyt ja oliko reissu onnistunut. Todellakin oli! Edessä oli kuitenkin vielä Kiilopään huiputus, kaksi kilometriä ylös ja samat alas. Mulla meinasi välillä usko loppua portaita kulkiessa, mutta jostain syystä Halti sai ylärinteellä jonkun ihmeen menoboostin ja oikein kiskoi huipulle :D En tiedä, luuliko se edellä kulkevia tutuikseen vai mikä oli.

Perillä Kiilopäällä.

Noustaan huipulle

Kiilopään huipulle joka tapauksessa päästiin, ja siellä syötiin vähän evästä sekä tietysti otettiin kuvia. Huipullakin nähtiin pari poroa, tällä kertaa ei kiirunoita joita viime kerralla oli ollut Kiilopäällä paljon. Laskeuduttuamme pidettiin ansaittu munkkitauko Latuhotellissa, ja aloimme selvitellä viimeistä yöpymispaikkaa sekä paluutamme. Ei oltu siis ihan täysin suunniteltu meidän takaisintuloa, lähdettiin sillä varauksella että voitaisiin tulla vasta tiistainakin takaisin; mutta kun tosiaan oltiin vaellettu vaelluksemme vähän nopeammin kuin etukäteen ajateltiin, niin piti vähän miettiä :D Selvisi, että Rovaniemen linja-auto ei aamuisin käy Kiilopäällä vaan ajaa vain Kakslauttasen risteyksen ohi, joten olisi paras mennä yöpymään sinne. Netistä löytyi majoitukseksi vain iglukylä, mutta päätettiin joka tapauksessa lähteä kävelemään Kakslauttaseen, kun bussin takia pitäisi aamulla olla siellä. 

Pitihän se yrittää ottaa seisomiskuvakin kun oli kerrankin hieno tausta...

Itselaukaisimen ottama perhekuva meistä Kiilopään huipulla :D

Vielä piti siis viimeinen, kuuden kilometrin etappi kävellä nelostien varteen ja sekin alkoi itselläni jo vähän väsyttää, kun takana oli tunturille nousu ja lasku. Lopulta kuitenkin selvittiin oikeaan paikkaan ja löydettiin bussipysäkkikin, joskin siinä oli vain "väärän" yhtiön aikataulut. Mä olin jo ihan varautunut siihen, että iskettäisiin teltta yöksi sillan alle tai istuttaisiin koko yö pysäkillä, mutta kävellessämme Kakslauttaseen Joona oli muistanut, että mummonsa oli laittanut tilille matkarahaa :D Niinpä sitten käveltiin tien toiselle puolelle Kakslauttasen hotelliin (jolla on myös niitä igluja), ja Joona meni kysymään, meneekö oikea bussi tästä ja onko mitään yöpymismahdollisuutta koiran kanssa. Vastaus oli kyllä ja kyllä, parempana kuin oltaisiin osattu odottaa. Pääsimme yöpymään oikein viihtyisään kelomökkiin, jossa oli pehmoiset sängyt (4 vuodepaikkaa!) ja ennen kaikkea sauna! Mökki oli varmasti isompi kuin meidän opiskelija-asunto, joten tää oli todella luksusta :D Kun oltiin saatu vähän tätä ällistystä ja väsymystä hengähdettyä pois, oli pakko käydä suihkussa minkä jälkeen laitettiin ruokaa, ladattiin puhelimet ja vain maattiin hetki. 

Alas Kiilopäältä

Lepo.

Halti oli mökkiin tultua vähän ihmeissään, se katseli että ai tämmöisessäkö paikassa nyt ollaankin yötä. Sitten se asettui makaamaan aloilleen ja oli aivan väsynyt, pää nuokahteli ja silmät painuivat kiinni. Seitsemän aikaan lähdin vielä käyttämään koiraa vähän kävelemässä ja kolmesti piti kysyä että Halti, lähdetkö lenkille :D Lopulta se hätkähti ylös silleen "ai mitä mitä, joo en mä nuku, mennään vaan!" Käveltiin rauhassa bussipysäkille risteykseen ja katseltiin vähän mökkikylässä ympärillemme. Ja voi kuinka ihanaa oli sitten päästä Joonan kanssa saunaan, se fiilis kaiken sen kävelyn jälkeen <3__<3 Kilometrejä tuli tälle päivälle 14. Mökkiyö kyllä kruunasi muutenkin onnistuneen reissun, onhan se hyvä että tällä ekalla parisuhdematkalla oli jotain luksustakin :D Kiitos Joonan mummolle, matkaraha tuli tarpeeseen.

Mökki ulkoa

Instakuva maanantaiaamulta, freesinä bussipysäkillä

3.8: Kotiin
Maanantaiaamuna herättiin hyvissä ajoin ja pakkailtiin vielä loput tavarat ennen avaimen palauttamista ja bussipysäkille siirtymistä. Harmi ettei päästy hotelliaamiaiselle, se aukesi yhdeksältä ja linja-auto lähti varttia vaille :D Ihan oikean firman (saman jolla tultiin) autokin pysähtyi pysäkillä juuri silloin kuin pitikin, ja hyvin päästiin nytkin koiran kanssa kyytiin. Nyt saattoi huoahtaa, kun tiesi että tästä eteenpäin kyllä kotiin päästään vielä tänään. Rovaniemen rautatieasemalle päästyämme oli junan odotteluaikaa reilut pari tuntia, joten syötiin asemaravintolassa hyvin (voin suositella! Lounasaika kun oli, sisältyi juomat, leipä ja salaattipöytä o_o). Kahden jälkeen juna lähti kohti Oulua, jossa oli vaihto Tampereelle. Tämä pätkä oli kaikkein uuvuttavin, lemmikkivaunu oli ihan täynnä, joku koira haukkui tosi raivostuttavalla äänellä aika-ajoin eikä Pohjanmaan tylsät pellot tuntuneet loppuvan ikinä! Halti ei meinannut enää jaksaa olla aloillaan jaloissamme, mutta kyllä meitä ihmisiäkin tämä viiden tunnin matka alkoi tympiä jo kauan ennen Seinäjokea :D Onneksi Tampereellakin oli lyhyt vaihto, ja tunnin matka Jämsään tuntui menevän yhdessä hujauksessa.

Rovaniemellä lounaalla

Tunturikettua ketuttaa

Niin oli saatu ensimmäinen yhteinen vaellusreissumme päätökseen, eikä voi kuin olla tyytyväinen ja onnellinen! Kaikki sujui juuri nappiin ja seikkailumme oli oikein onnistunut. Sää oli hyvä, vaikka ennusteet näyttivät huonoa. Esimerkiksi lauantaina piti sataa koko päivän ja olin ihan henkisesti valmistautunut siihen, että ollaan itse sekä kaikki tavarat ja teltta litimärkiä, mutta pahin kuuro oli siellä tunturien välissä se tuulen tuoma kova tihkusade :D Pääasiassa oli puolipilvistä, mutta välillä nähtiin ihan sinistäkin taivasta ja aurinko pilkahteli lämmittäen. Oikeastaan pilvisyys oli juuri hyvä vaelluskeli, koska ei ollut kylmä eikä kuuma, vaan juuri sopiva, myös koiralle :) Reittivalinta oli myös onnistunut, oli hienoa kuinka joka päivä samankin päivän aikana maisemat vaihtuivat. Välillä kuljettiin hiekkatietä sammaleisen kelometsän reunustamina, välillä matalaa heinikkoa kasvavassa tunturikoivikossa jota halkoivat leveät purot ja toisinaan sitten ihan mahtavilla avotunturien rinteillä, ihaillen silmänkantamattomiin jatkuvaa lapinmaisemaa.

Äkkiseltään oli vaikea keksiä, mitä olisi voinut tehdä toisin, mutta joitain pieniä juttuja tuli sitten mieleen kyllä. Omalta kohdalta ainakin se, että yöhousut olisi pitänyt tunkea johonkin koloon mukaan kuitenkin, koska parina yönä makuupussissa oli kylmä :D Lisäksi olisi voinut ottaa vähän tarkemmin selvää siitä vaelluksen lopusta ja yöpaikoista, sekä ylipäätään sijainneista - en mä muistanut ollenkaan, ettei se Kiilopään juurella oleva taukopaikka mikään Metsähallituksen luontokeskus ole, vaan Suomen Ladun hotelli, ja että Tankavaara, jossa silloin partiolaisina yövyttiin/pidettiin tukikohtana, on aika kaukana Kakslauttasesta ja varsinkin Saariselästä :D Mutta hyvä että oli kuitenkin edes jollain tasolla tuttu paikka, niin aika pian paikan päällä suunnilleen hahmotti, missä mitäkin on. 

Paras vaellusaamiainen.

Ensimmäisen aamun aamiaisseura, toinen kuukkeleista.

Haltin tavaroiden/valmistautumisen suhteen olisi pitänyt harjoitella enemmän repun pukemista ja kantamista myös painavana, koska vaelluksen alussa se joskus peruutteli kun sille puettiin reppua. Ei se kertaakaan kieltäytynyt liikkumasta reppu selässä tms., mutta olisi pitänyt tajuta harjoitella enemmän myös niin painavalla repulla kuin se sitten reissun alussa oli. Haltin reppuhan sitten keveni suhteessa kaikkein eniten vaelluksen edetessä, joten loppuvaiheessa se "puki" ja kantoi reppunsa oikein iloisena :D Ensi kertaa varten pitää muistaa pakata myös tassurasva pienempään purkkiin niin kuin omatkin voiteet ym., oli ihan turhaa raahata kokonaista melkein täyttä Tummeli-tuubia :DD Rasvasin siis Haltin tassut perjantai- ja lauantai-iltoina. Olin ajatellut rasvaavani joka päivä, mutta torstaina en muistanut ja sunnuntainakin se vain jäi. En tiedä oliko siitä ylipäätään mitään hyötyä, kun Haltilla ei näkynyt mitään jälkiä polkuanturoissa vaikka noina päivinä oltiin kuljettu tosi kivikoissa. Lisäksi tassut olivat ihan hiekassa kun teltan absidissa niitä rasvailin ja Halti yritti nuolla rasvan poiskin, niin en tiedä oliko siitä nyt niin apua :D Mutta tulipahan varmuuden vuoksi rasvattua.

Ostin Haltin reppuun kansallispuiston pinssin. Ajattelin, että voisin alkaa kerätä sille siihen pinssejä niistä kansallispuistoista joissa käydään :D Itelleni ostin samanlaisen haalarimerkin.

Haltin ruokailun tosiaan vaihdoin reissun ajaksi kerran päivässä kahdesti tapahtuvaan. Halti sai siis sekä aamulla että illalla kuivaliha + nappula -sekoitusta ja tauoilla niitä energiapatukoita ja mahdollisesti muita nameja. Ruoka maistui sille hyvin ja onnistui myös helposti pitää reilun mittaiset tauot ennen ja jälkeen ruokinnan ja itse vaeltamisen, kun noissa olosuhteissa omatkin aamu- ja iltatoimet vievät vähän enemmän aikaa. Pääsääntöisesti pidettiin koira kiltisti kiinni kuten kansallispuistossa kuuluukin, myös tunturissa vaikkei muita näkynyt. Kyllä Halti silti vapaanakin välillä oli, varsinkin kuvia ottaessa (siellä Raututunturin päällä kun näki kauas, jos olisi vaikka joku poro osunut lähimaille) sekä Rumakurun hankalassa maastossa. Myös leiripaikoilla Halti oli jonkin verran irti, eikä se tuntunut muita ihmisiä haittaavan; Halti kun ei lähde mihinkään haahuilemaan, vaan pysyi hienosti meidän lähellä. Aamuisin heittelin sille aina muutaman kerran keppiä, jotta lihakset vertyisivät "puoliulkona" vietetyn yön jälkeen, varsinkin kun repun kanssa ja fleksillä mussa kiinni vaeltaessaan oli askellajina peitsi. Näin reissun jälkeen Halti ei ole kuitenkaan tuntunut olevan mitenkään jumissa, ihan normaalisti jo taas liikkuu ja riehuu :) Tiistain pidinkin Haltille kokonaan lepopäivänä, nukuttiin pitkään ja taidettiin käydä vain aamupäivällä lenkillä. Muuten vaan oltiin, ei treenattu mitään tai edes leikitty. 

Halti Rumakurussa...

...ja Kiilopäällä.

Nyt ollaan jo palailtu pikkuhiljaa normaaliin elämään ja hyvin porskuttaa :) Collie on kyllä huippu eräkaveri, oon niin tyytyväinen mun pikkupoikaan! Älyttömän fiksusti käyttäytyi niin julkisissa kuin erämaassakin, en tajua miten se voi olla toisaalta niin nuori ja höntti, mutta toisaalta äärettömän viisas :D Se vain tuntui ymmärtävän, miten esim. leiripaikoilla pitää käyttäytyä ja tuntui itsekin nauttivan luonnosta, uudesta ympäristöstä ja hajuista. Tämä ei siis taatusti jää Haltin viimeiseksi vaellukseksi, toivottavasti päästään jo ensi kesänä uudestaan! Lapin kuumeesta ei taida olla parannuskeinoa joten mä jo vähän katselin, mihin kansallispuistoon sitä seuraavalla kerralla lähdettäisi...

Sinisyys <3

Reissukuvia voi katsella myös täältä.