Maaliskuulumisia kuvin ja diippiä taekwondojuttua

Maaliskuu on mukavan pitkä kuukausi, mutta kamalan nopeasti se on mennyt tänä vuonna. Aika paljon tekemistä on mahtunut siihen, ja nää viikot on olleet jotenkin tosi ärsyttäviä - joka toinen viikko hirveästi kaikkea kouluhommaa ja -stressiä, joka toinen ei mitään ja sit mun kroppa ja aivot on ihan et wou mitä tää on. Oon myös ollut kahtena viikonloppuna kipeänä, huimat kaksi viikkoa väliä näillä - ja mä en oo ikinä kipeä! Nyt ollaan jo voiton puolella, mutta vois nyt lähteä viimeisetkin nuhanrippeet jo pois. Täytin myös muuten kuun alussa 25 vuotta, aika hurjaa :DD

Kun yrittää ottaa perhekuvia (ja vieläpä itselaukaisimella) lasten kanssa.. Aina löytyy se jota kiukuttaa ja se joka pelleilee :D

Rallan Vos-veikka oli meillä hoidossa 6.-8.3. Se on kyllä niiin erilainen kuin Ralla, niin kiltti ja ihana pieni nallekarhu <3 Ja voi kun niillä on hauskaa yhdessä! Aina hereillä ollessaan painit käynnissä, naskalihampaat vaan napsuu. Ja kun lopulta väsähdettiin, unta vedeltiin monta tuntia. Kahden pennun kanssa oli aika "hilpeää" toikkaroida naperot hihnassa takemetsään ja tuntui, että pissalätäköitä sai olla jatkuvasti siivoamassa, mutta onhan ne hellyttävän söpöjä :D Keskiviikkona mentiin vaan "takapihalle" kaikki, Halti sai hakea frisbeetä ja pennut vaan juoksi ja leikki muuten, ja annoin kameran laulaa. 

Torstaina 8.3 oli taas itsenäiset agitreenit. Tein Haltin kanssa irtoamista viidellä hypyllä jotka oli hevosenkengän muodossa. Oli ihan jees, mutta reagoi voimakkaasti jos huomaamattani laskin käden hyppyjen välillä, ja kääntyi heti katsomaan mua ja jopa tiputti yhden riman. Siis kun kutsun ekalle hypylle, käsi on ylhäällä ja itse asiassa kuulemma pidänkin sitä liian korkealla ylipäätään ohjatessani (koska oon halunnu opetella pois siitä kumartelusta mitä Nemon ja Nitan kaa tein..). Toisaalta, tää on oikeastaan hyväkin koska juuri niinhän sen periaatteessa pitäiskin tehdä: käsi ylhäällä --> irtoa kauas, käsi kropassa --> tule tähän. Haltero alkaa ehkä sittenkin joskus oppia tulemaan käteen kiinni! Ja mehän ollaan nyt Niinan kanssa opeteltukin sitä valssin ponnistuspaikan näyttämistä käsi alas, tietysti sen kuuluu katsoa mitä mun käsi tekee :D Käden pysyessä ylhäällä Haltilla pysyi fokus hyvin eteen, eikä vilkuillut esteiden välillä mua. Lisäks tehtiin keppejä, vähän vaikeeseen vinoon avokulmaan mutta ihan kivasti Halti suoriutui niistä! Muutaman kerran luiskahti tokaan väliin, mutta kun keskityin taas omien jalkaterien suuntaan ja käskytykseen niin sujui.

Seuraavissa treeneissä (15.3) oli taas Niina koutsaamassa, rata oli tällainen^. 2-hypylle tehtiin valssi, muutamaan kertaan piti hinkata mutta lähti sujumaan! Kolmoselle poispäinkäännös, niitä ei ollakaan tehty piiitkään aikaan mutta onnistui hyvin. 7- ja 10-hypyt vaati vähän hiomista mutta lähti meneen kun vaan rytmitti oikein. Kepit Halti aloitti hyvin, mutta jätti kesken?? Niina sit kysyi, että onko tyypillistä ja sanoin että no joo, nyt kun ollaan saatu se aloitusongelma fiksattua (koputan puuta!), niin on musta muuttunut epävarmemmaksi loppuosalla ja jättelee kesken. Kouluttajan neuvo oli, että kannusta reippaasti. Joskus aiemmin taas mulle on sanottu, että ois parempi jos menis yhdellä keppikäskyllä eikä häiritsis koiraa ja kerroinkin tästä. No, Niina kertoi että Keski-Euroopassa ohjaajat vasta kannustaakin koiriaan taputtamalla ja huutamalla hurjasti, ja kokeiltiin hillitöntä tsemppiä keppien ajaksi. Haltin silmät loisti ja pujotteli hienolla draivilla oikein loppuun asti!
Loppurataa tehtiin muutamakin toisto, olin ihan myöhässä 15:n, 16:n ja 17:n valsseilla ja Niina joutu kunnolla huutamaan että katso mihin oot menossa ja "tee jo" :D 19:lle taas vastakäännös ja päästiin kuin päästiinkin koko rata loppuun asti, jee! Yleisenä kommenttina, että rohkeampaa ohjaamista vaan. Mulla tulee kuulemma vähän sellaista odottelua joissain kohdissa ja sitten tuleekin kiire kun pitäis olla jo jossain muualla (ihan kuin olisin kuullut tämän ennenkin..). Pitäis kuulemma pitää ittensä koko radan ajan "kiireisenä", ettei tyhjäkäyntejä pääse syntymään ja uskaltaa tehdä ohjaukset reippaasti ajoissa, Halti kyllä tulee niihin eikä sujahda esim. esteen ohi vaikka sitä pelkäänkin :'D Taas se kääntyi kuulemma mielettömän hienosti, kun vaan valssit oli ajoissa. Tosi kivat ja hyödylliset treenit taas!

Ei oltu tokotreeneissä 11.3., koska olin perjantaista saakka koko viikonlopun flunssassa, ja päivät meni vain sängyssä maaten. No, saipa ainakin luettua tenttiin ja käsiteltyä kuvia.. Koirat kesti hienosti vähäisemmän aktivoinnin, Joona toki niitä onneksi käytti lenkillä/ulkona. Viikkoa myöhemmin (18.3.) kuitenkin päästiin taas tokoilemaan, silloin Halti teki pitkästä aikaa ruutua ja paikkaistumista rivissä. Hienosti sujui! Rallan kanssa tehtiin samaa kuin aiemminkin, leikkimistä ja vauhtiluoksetuloja hetsaten.
Kuun alkupuolella Ralla oppi menemään portaat myös alaspäin, ja hyppäämään sohvalle vauhditta. Ois menny samoilla vietereillä vielä selkänojankin yli ruokapöydälle, jos en ois sattumalta istunut siinä sohvalla ja ottanut kiinni :D Se myös pääsee nykyään meidän sänkyynkin ihan itse, ja onkin ollut siellä varsin paljon! Halti raasu, ei enää mitään turvapaikkaa jonne pentu ei pääsisi. Mutta toisaalta, Haltin jää on tainnut lopultakin murtua ja nykyään ne leikkivät hammaspainia melkein joka aamu ja se on niiiiin suloista katseltavaa <3 Pitäis ladata videoita nettiinkin niin sais tännekin näytille :D

Samikset <3

Loppuosa tekstistä on sitä diippiä kertomusta järkevästä jostain-muusta-kuin-koiriin-liittyvästä harrastuksestani taekwon-dosta, joten jos olet suuntautunut ehdottomasti vain koira-aiheiseen tekstiin, ei tarvitse lukea pidemmälle. Jos taas tiedät edes jotain, millaisia haasteita mulla on ollut tämänkin harrastukseni, kisajännitykseni, itsetuntoni ja henkisen asennoitumiseni kanssa, voi olla piristävää lukea tämä hehkutus koska pakko mun on nyt hehkuttaa!
Siispä, jotta ei elämässä olisi liian tyhjää ja koska kaiken pitää kasautua, mulla oli ohjelmassa kolmas taekwon-don vyökokeeni tiistaina 13.3. Ihan hirveä viikko, kaksi esseetä, tenttiinlukua, talkoilua, kisat, lääkäri, ylipäätään stressiä, ja sitten vielä se. No, ihan kiva juttuhan se siis oli ja tervetullut, kun edellinen vyökoe oli toukokuussa. Paljon mieluummin mä luin taekwon-don historiaa kuin vesien happamoitumista :D Mullahan oli treeneistä pitkä tauko opeharkan takia, koko vuoden ekat puolitoista kuukautta jäi pois. Muutaman kerran tein liikesarjoja lukion salissa koulupäivien jälkeen, mutta aika tiiviillä tahdilla Joensuun paluun jälkeen piti paukuttaa tekniikoita ja kahden askeleen ottelua päähän. 

Koe meni ihan jees, paljon paremmin kuin olisin odottanut! Odotukset ei olleet korkealla, koska kyseinen päivä oli aika rankka, ja kun en ollut hirveästi ehtinyt esim. teorioita lukea. Sen kyllä huomasi, en muistanut paljon mitään koreaksi xD Vaan kaikesta huolimatta sain kuin sainkin korotettua tasoani yhdellä gup-arvolla, se on nyt 5 eli ylempi vihreä ja saan laittaa vyöhön sinisen raidan. Mulle oli kuitenkin ihan sama, vaikken ois saanutkaan, koska tässä vyökokeessa ylitin itseni niin monella osa-alueella! Muutama tekniikka meni väärin ja teoriassa kaikki lukemani valui päästä ulos, mutta itsepuolustukset oli ihan jees ja muistin kaikki liikesarjat ihan oikein. Viimeisenä osa-alueena oli murskaus, jota tuli nyt ekaa kertaa ikinä kokeessa. Ne oli puulautoihin, joita oltiin treenattu ekan kerran edellisellä viikolla. Sivupotkulla murskauksessa ei oo mulla mitään ongelmaa, mutta kiertopotkulla en saanut millään menemään ja käsitekniikoilla ei mitään toivoa. Maanantain kenraaliharjoituksessa sitten kuitenkin sain sen kiertopotkullakin rikki! Kuulemma vyökokeessa olisi luultavasti yksi käsi- ja jalkatekniikka, mutta sivupotkulla ei ois mitään hätää. Silti vähän pelotti etukäteen, että mitä jos se ei onnistuiskaan ja kun nyrkillä murskatessa oikeasti sattuu, kun en sitä osaaaa.

Murskauslautoja voi hyödyntää myös pennun kropanhallintatreeneissä!

No, meiksi pyydettiin tekemään murskaukset meistä ensimmäisenä ja ekana pyydettiin kiertopotku hartian korkeuteen. Se oli kyllä kaikille sellainen wtf-hetki, ja melkein teki mieli kysyä epäuskoisena, että eh oikeasti, enkö vois ees keski- tai alakorkeuteen, mihin sen juuri edellisenä päivänä olin ekaa kertaa ikinä saanut onnistumaan. Mutta en kysynyt. Tein vaan mitä käskettiin, mittasin, ja yllätin sekä treenikaverit että opettajan. Ehkä sitten olin silloin maanantaina keksinyt tekniikan jujun, mutta mä vaan potkaisin sen kiertopotkun, hartiani korkeudelle, ja murskasin sen laudan kerrasta. Freaking awesome!!
Toisena pyydettiin takapotku. Se on ylipäätään opeteltu tekniikkana vasta tänä lukuvuonna, enkä todellakaan oo koskaan ees yrittänyt murskata sillä. Mutta taas, tein mitä käskettiin. Eka yritys ei mennyt, jäi liian pintaan ja tuli väärästä kohti. Kysyttiin tahdonko yrittää uudestaan, tahdoin ja mittasin uudestaan. Oon hiton ylpeä itsestäni, että keksin miksi se potku ei mennyt laudasta läpi ja mitä mun pitäisi tehdä jotta se menisi läpi. Tein niin ja ha, murskasin toisenkin laudan! Aukesi kyllä ehkä vähän takasivupotkuksi mutta lauta rikki yhtä kaikki, nirhaisi verinaarmun jalkapöytään mutta en oo kyllä mistään haavasta varmaan ikinä ollut niin ylpeä :D
Lopulta sertifikaattien jako. Osa kavereista sai kaksi arvoa ylemmän eli sinisen vyön ja vyökokeen pitäjä pahoitteli, että olisi todella halunnut antaa sen kaikille muttei voi, mutta ettei kannata pettyä. Mun oli sitten naulakoilla lähtiessä pakko kertoa, etten todellakaan voisi olla missään määrin pettynyt - olin saanut tuona samaisena päivänä kuulla lääkärissä vähän järkyttäviä juttuja, ja kun tosiaan sain ne laudat rikki, niin ei ois ollut pienintäkään syytä olla pettynyt. Mä en ensinnäkään olisi lajin aloittaessani puolitoista vuotta sitten uskonut, että koskaan pääsen näin pitkälle, tai ainakaan näin pian - mun ensimmäisestä vyökokeestani on kuitenkin vain 13 kuukautta.

Silloin ensimmäisessä vyökokeessa mua jännitti aivan valtavasti, suoritinkin sen ihan yksin ja myöhemmin kuin muut, kun en Botswanan-reissun takia ehtinyt valmistautua ensimmäiseen. Siitä jäi mieleen sen samaisen vyökokeen pitäjän kommentti, että katse ylöspäin - mun epävarma katse harhaili paljon maassa silloin. Mun mieleen jäi ne sanat - tää on kamppailulaji, pitää olla sellaisella asenteella, että "mä oon soturi". Sitä asennetta sitten kuulemma jo olikin tokassa vyökokeessa viime keväänä, ja nytkin sain kuulla että tekeminen ja asenne oli mennyt tosi paljon eteenpäin varsinkin siitä ekasta. Huimaa. Hienoa. Tää oli jotenkin tosi kiva vyökoe muutenkin, en jännittänyt läheskään niin pahasti kuin edellisissä. Ja se lauta. Otin sen mukaan (niin kuin kaikki muutkin murskaamani), ja mä luulen että jatkossa, jos ikinä musta tuntuu siltä etten pysty, niin ajattelen tuota puulautaa. Puulautaa, joka meni ensiyrittämällä rikki olkapään korkeuteen isketyllä kiertopotkulla, jota en koskaan aiemmin ollut tehnyt. Koska juuri sillä hetkellä mä uskoin että pystyn, ja mä pystyin. Koska mä oon soturi.

Saatiin me sitten ihan onnistunutkin kuva :D <3

(Pakko muuten lisätä, että tää teksti on kirjoitettu jo joskus viikko-pari takaperin, eikä mulla oo viime päivinä ollut yhtään soturiolo. Mutta ehkäpä juuri siksi oli hyvä, että päätin istahtaa päivittämään blogia - koska muistin ja jotta muistan, taas vaikeammilla hetkillä.)

Sometimes the world seems against you

Paukutellaanpas tekstejä luonnos-osiosta julkaistujen puolelle! Käytiin nimittäin vuoden toiset agilitykisat Haltin kanssa muutama viikko sitten. Kisat oli kotihallissa, ja meidän seuran ensimmäiset hallikisat ikinä. Haltin kisavuoron jälkeen jäin luonnollisesti taas talkoilemaan, ja kivaa oli jälleen, hyvin onnistui hallissakin järjestelyt. Tuomarina kisoissa oli Markku Kaukinen ja tarjolla kaksi agilityrataa kaikille luokille.
Mulla oli tosi hyvä fiilis ennen kisoja - edellisten kisojen ekan nollan huuma oli edelleen päällä, ja treenitkin oli menneet hyvin tauon jälkeen. Kisoja edeltävänä torstaina meillä oli itsenäinen treenikerta, jossa testailtiin meidän seuran uudet kontaktiesteet ja tehtiin kivoja irtoamisjuttuja. Halti oli kiltti ja teki tosi hyvin, joten entistä paremmalla mielellä lähdettiin kisaamaan. Varsinkin kun lahjakortteja oli kertynyt sen verran, että maksoin starteista huimat kolme euroa :D Aamulla herätessä paistoi aurinko, Jose oli laittanut meidänkin häkin jo paikoilleen ja pakkasesta huolimatta saatiin hyvin lämmiteltyä :) Radat oli kivoja ja juostavia, varsinkin tämä ensimmäinen.
Mentiin vaan ja tehtiin, juuri kuten olin suunnitellutkin. Alkusuora, putki, A:lta jäi yksi laukka välistä. Kuulin yleisöstä pienen kohahduksen, olihan se aika hurja mutta osui kuitenkin, en jäänyt kauhistelemaan. Putkeen, lähetys kepeille, maltoin! Vähän vinosta tosin näin videolta katsoen, mutta Halti kuitenkin meni, kiltti poika <3 Nurkan putkelle olin ajatellut joutuvani saattelemaan pidemmälle, mutta lähetinkin vaan ja sinnehän Halti irtosi. Seuraavatkin ohjaukset ihan suunnitellusti, keinu, muuri. Hymyilin sisäisesti, ihan uskomaton flow päällä, eihän tässä ole enää mitään. Takaaleikkauksen Halti osaa, se on tehty kisoissakin, vain kolme hyppyä enää ja me ollaan tehty nolla. Ohjasin maaliin, kuulin seurakavereiden "mene"-huudot, sekä yhtenäisen hurrauksen, joka muuttui kohahdukseksi, samalla kun näin silmäkulmastani viimeisen hypyn riman putoavan. 

Mulle ei kuitenkaan tullut pieneen mieleenkään harmistua siinä hetkessä. Maalissa kehutaan koiraa suureen ääneen, poistutaan hymyillen. (Myöhemmin samana päivänä kolmosluokassa jonkun bortsu meni nollaradan jälkeen viimeisen hypyn ohi, ja ohjaaja kiroili maalissa kovaan ääneen eikä kehunut yhtään koiraansa. En tajua sellaisia agilityihmisiä yhtään.) Jose tuli halaamaan, ja moni muukin kehui että superhieno rata! Ja olihan se. Haltilla oli huikee vauhti kuten tuloslistakuvasta näkyy, ja ennen kaikkea kepit <3 Ihan mieletön koira. Makseissa ei tullut yhtään nollaa, joten tällä vitosella voitettiin!

Juokseva Lassie juoksee yhtä lujaa kuin bortsu!

Toka rata olikin vähän vaikeampi, eikä oma ohjaus ollut enää niin keskittynyttä kuin ekalla. Heti alku oli typerä, otin koiran pakkovalssiin väärällä kädellä ja liikuin liian myöhään, joten taas putosi rima. Tajusin jo samana päivänä illalla, että persjättö olis ollut paljon järkevämpi ohjaus tuohon, mutta eipä tullut rataantutustumisessa mieleen :D Sitten olinkin ihan myöhässä suoralla, vastakäsi pelasti pussin jälkeisen hypyn. Mutta hei, taas kerran kepit kerrasta oikein joten henkinen työvoitto jälleen! Loppurata oli vähän sekoilua, A:n jälkeiseltä hypyltä meinasi hakea kepit (! sinänsä positiivista), puomin kontaktilta hyppäsi yli. Halti irtosi loppusuoralla hyvin, mutta maalissa pomppasi taas ilmaan ja tikkasi hauikseen pienen mustelman :D Ei ollut niin paha kuin syyskuussa, mutta aika hurja koira silti. Hupsista. 
Tokalta agiradalta siis tulokseksi kymppi, jolla sijoituttiin kolmanneksi. Ja olipa ihanaa olla ystävän kanssa palkintojenjaossa, kun Jose ja Darwin tekivät ekan nollansa tältä radalta <3 Jäähkälenkki, jonka jälkeen vein Haltin kotiin nukkumaan ja jatkoin kisapäivää talkoolaisena. 

Illalla kotiin palatessa oli aika ristiriitaiset fiilikset - kuinka monia tunteita voikaan kokea yhden päivän aikana! Oon tosi tyytyväinen Haltin työskentelyyn, ennen kaikkea keppeihin ja siihen kuinka meidän yhteistyö alkaa pikkuhiljaa hioutua toimivaksi ja tekeminen sulavaksi. Mutta vähän kyllä oli myös pettynyt olo, kuinka lähellä meidän toinen ykkösluokan nollarata oli. Se oli niin hyvä rata, yksi niitä harvoja joilla olen tämän koiran kanssa kokenut sellaisen flown mitä Nemon ja Nitan kanssa silloin joskus, joten totta kai olisin paljon mieluummin vastaanottanut sen voiton puhtaalla radalla. Varsinkin, kun se mistä se jäi kiinni, oli niin typerä, turha ja epätyypillinen virhe, enkä oikein tarkalleen tiedä, mistä se johtui. Hidastinko itse vauhtia jo liikaa, laskinko käden, kiilasinko koiran tielle, vai oliko vikan hypyn jälkeen vain yksinkertaisesti liian ahdasta väliaidan vuoksi, ettei Halti nähnyt tarpeeksi tilaa hypätä pitkälle. Ehkä nää kaikki yhdessä.

Lisäksi mua vähän huolettaa nää rimat nyt, koska niiden pudottelu ei ole Haltille ollenkaan tyypillistä. Se pudotti yhden riman kisoissa viime vuoden maaliskuussa kun käänsin liian myöhään (koira juuri hypyn päällä), ja syyskuussa ehkä toisen samasta syystä. Nyt siltä putosi Tampereella tammikuussa yksi, ja näissä molemmilla radoilla yksi. Jumissa Halti ei ole, käytin sen juuri kisaviikolla hierottavana ja kaikki oli kunnossa. Nää kisojen pudotukset on siis omasta mielestäni kaikki omista mokista johtuvaa, mutta tähän mennessä Halti on niitä ohjaajamokia paikkaillut hyvin kun on kiltti ja ohjautuu kyllä kun oon ajoissa. Siinähän se avainsana siis tulikin, mutta alanko nyt stressata kisoissa sitten näissäkin? Kun on kaksi vuotta jännittänyt keppien onnistumista ja vieläkin on vaikea luottaa siihen esteeseen, on puomi joka saattaa olla epävarma, niin pitääkö nyt alkaa jännittää vielä rimojenkin puolesta? Varsinkin, kun tähän asti niissä ei ole ollut mitään ongelmia, ja Halti on iso maksi ja hyppää hyvin. Ja jos alan vaikka alitajuisestikin jännittää rimoja, niin tuleeko ne sitten ainakin alas kun jännittää... 

No, turhapa sitä on jossitella ja murehtia etukäteen. Näissä kisoissa oli kuitenkin tosiaan niin paljon enemmän hyvää kuin huonoa. Halti teki ihan tosi hyvin ja sai valtavasti kehuja ja haleja kotona illalla <3 Se on niin kiltti, ja osaa kyllä kun vaan annan sille tilaa tehdä ja luotan itseeni ja siihen. Oli ihanaa näyttää kotikentällä että me ollaan oikeasti menty talven aikana ihan huimasti eteenpäin, niin keppien kuin ylipäätään yhteistyön osalta. Keppien aloituksen onnistumisprosentti on tämän vuoden kisoissa täydet sata! Ja melkein koko keppien ylipäätään, Tampereellahan Halti tuli kerran lopussa kesken pois. Puomia pitää vahvistella vielä korkeassa vireessä, ja vaikka tyhmä rimamoka harmittaa, niin eipähän toivottavasti tuu tehtyä samaa virhettä enää ikinä - jatkossa juoksen täysiä vaikka väliaitaan pahki jos sillä estän koiran eteen menemisen! Minähän en luovuta. Siispä ylihuomenna me kisataan taas. 

There's far too much to take in here

Viimeks kirjoittelin Haltin treenejä muistiin. Meinasin laittaa Rallastakin, mutta tekstiä tulikin sen verran paljon että pentutreenit saa ihan oman postauksen :D Tässä siis vähän tiivistetysti Rallan tekemisiä siltä reilun kuukauden ajalta, joka nyt ollaan yhdessä elelty.

Rallagaattori on huoleton lapsi. Se ei vielä paljoa osaa, varmaan huomattavasti vähemmän kuin Halti samassa iässä. Rallan ekojen viikkojen ajan mulla oli töissä ja opiskeluissa niin paljon kaikkea, että mitään "harrastuskoira-asioita" ei paljoo ehtinyt ajatella. Ja oon aika iloinen, miten vähän paineita oon ottanut siitä, ettei Rallan kanssa oo vielä hirmuisesti tehty. On myös ihanaa, kun on jo Halti kisakoirana ennestään - eipähän tuu vahingossakaan liian kiire pennun kanssa ja hätiköityä. Haltin kanssa niin ehkä vähän pääsi käymään, kun olin niin innoissani ekasta omasta koirastani, ja Nemo ja Nita oli jo aika lailla eläkkeellä treeneistä. Rallan kanssa saattaa muutenkin olla vähän erilaiset lähtökohdat siihen, mitä asioita sen kanssa tehdään missäkin vaiheessa ja millä tahdilla. Onhan se luonteeltaankin aika erilainen kaveri kuin Halti oli pentuna. 

Pakko laittaa tää jossa vasta 8-viikkoinen, mutta niin söpö!

Ei-onnistunut otos, mutta kertoo näiden sisarusten luonteista kaiken oleellisen.. Vasemmalla Ralla, oikealla Vos.

En oo myöskään sosiaalistanut Rallaa läheskään niin paljon kuin Haltia tähän ikään mennessä. Toisaalta siihen vaikuttaa luonnollisesti myös ajankohta - Halti tuli kesäloman alussa ja oli pitkälti ainoana koirana mulla alkuvaiheessa, eihän mulla muuta ollutkaan kuin aikaa touhuta pennun kanssa ja viedä sitä ympäriinsä. Se oli tietysti hyvä, mutta en oo osannut potea minkäänlaista morkkista tästä tilanteesta, ettei Ralla oo saanut vielä niin paljon uusia kokemuksia. Ja loppujen lopuksi, onhan noita jo kertynyt. Jo Jämsässä ollessa käytiin kahdesti siellä lukiolla, ja Ralla kävi vieraassa paikassa hoidossa iltapäivän ajan. Joensuussa ollaan käyty kahdella eri koirahallilla, kylässä kaverilla (Sarin luona jossa se on ollut myös yön yli hoidossa), omalla parvekkeella, talon pyörävarastossa ja häkkivarastossa, portaiden alla, hississä. Varastot tutkittiin häntä pystyssä, portaat ja hissi jännitti vähän alkuun. Nyt Ralla kuitenkin menee jo hienosti hissiin ja osaa kiivetä portaatkin ylös :) Alasmenoa vielä opetellaan. 

Koirakavereita ollaan tavattu paljon, tässä ollaan Fiian kanssa 19.2.

Viime viikolla ajeltiin ekaa kertaa bussilla keskustaan ja takaisin. Pentu istui nätisti sylissä ja katseli maisemia. Pyöriskeltiin kävelykadulla ja harjoiteltiin ohikulkijoiden huomiotta jättämistä ja kontaktia, muutama ihminen toki pysähtyi juttelemaan ja silittelemäänkin. Oli kova pakkanen ja tuuli, joten onneksi yhteen kauppakeskukseen päästiin sisälle lämmittelemään välillä. Siinä aulan penkeillä istuskellessa vedettiin puoleemme paljon ihmisiä, varsinkin vanhempia joita tietysti päiväsaikaan on enemmän liikkeellä. Kuultuaan pennun roduksi lassien, tosi monilta kirposi tarinoita omista nuoruuden lassieista :D Ralla heilutti onnellisena häntäänsä ja tykkäsi kaikista. Tsekattiin myös liukuovet, kuunneltiin rakennustyömaan ääniä ja käveltiin vielä kävelykadun toiseen päähän ennen kuin mentiin bussilla takaisin kotiin. Kotimatkalla melkein nukahdettiin syliin. Pitäis mennä uudestaan tässä joku päivä. 

Ralla 12 viikkoa, ekat seisotukset.

Reilu viikko sitten käytiin ekoilla rokotuksilla. Oltiin varattu Sarin kaa sisaruksille yhteinen aika, ja hienosti sujui molemmilla! Ralla ja Vos vaan painiskeli klinikan aulassa, olivat reippaita pöydällä ja piikin pistäessä häntä vain heilui :D Eläintenhoitajat kommentoi, että jännä kun yleensä ne on pojat jotka aloittaa painin, mutta nyt on kyllä sisko koko ajan kiusaamassa veikkaa. Kyllä, niin se vaan näillä menee.. Ralla kävi myös ekaa kertaa vaa-alla siellä lääkärissä, painoi silloin kahta päivää vajaa 12-viikkoisena 6,3 kg. Pikkuinen likka! Lääkäriaika oli sen verran etuajassa, että käytiin rokotusten jälkeen vielä jäällä vähän leikkimässä. On kyllä ihan parasta, kun on pentuesisarus samassa kaupungissa kaverin luona. Saavat leikkiä keskenään ja voi vertailla kasvua, luonteita ja kaikkea :)

Pikku herrantertut pysyy paikallaan jos saa purra jotain.

Tiistaina käytiin ekaa kertaa koiratarvikeliikkeessä. Alkuun Ralla tutki kauppaa varovasti, mutta tosi pian rentoutui ja viipotti jo häntä pystyssä herkkuhyllyille :D Kaupan yhteydessä on myös eläinklinikka (eri kuin missä käytiin rokotuksilla), joten käytiin sielläkin moikkaamassa lääkäriä sekä vaa-alla, nyt painoa oli tasan 7 kiloa. Ostettiin herkkuja ja käytiin kauppareissun jälkeen vielä pieni lenkki kahdestaan meidän vanhoilla peltolenkkimaastoilla.
Nyt kun tuon listan kirjoitin, niin onhan siinä näköjään aika hyvin jo uusia paikkoja käytykin :D Ja kun Ralla on muuten niin reipas ja avoin, en jaksa pelätä että se kehittää hirveitä ongelmia siitä etten tähän ikään mennessä oo käynyt useammissa paikoissa sen kanssa. Ja koko ajan kuitenkin käydään lisää :)

Mutta siitä the treenaamisesta. Vielä pari viikkoa sitten mun vastaus kysymykseen "mitä oot sen pennun kaa tehny?" oli tukahdutettu repeäminen ja "ööh.. nimee ja luoksetuloa" :D Nyt kuitenkin pystyn jo jotain tarkentamaankin! Eli mitä Ralla sitten osaa? No, nimensä ainakin tietää jo hienosti. Luoksetulo onnistuu vaihtelevasti, vihellystä tottelee aika hyvin. Suullisista käskyistä "tänne" on ihan kivalla mallilla, mutta käytän ulkoillessa aika paljon myös sanaa "tule " semmosena hoputuskäskynä (jos koira jää vaikka haistelemaan taakse tms. kun ollaan menossa kotiinpäin/"ei tarvi tulla eteen istumaan kuten tänne-käskyllä, vaan tule lähemmäs, edetään"), se on vielä vähän vaiheessa. Ollaan opeteltu myös istumista, maahanmenoa ja seisomista, ihan näyttelymalliin. Käskyjä Ralla ei toistaiseksi vielä erota, mutta istumista tarjoaa jo itse aika hyvin. Ruokakupin se saa eteensä ottamalla katsekontaktin, ja hienosti tyttö jo napittaakin silmiin eri tilanteissa! Lisäksi oon jonkin verran imutellut sitä namin perässä vasemmalla puolellani eteenpäin kävellessä, ja vähän jotain alkeellista sivulletulokieppiäkin. Naksuttimeenhan tuo pitäisi myös ehdollistaa, mutta sen kerkiää kyllä.

 

Siinäpä ne sellaiset käsky-kategoriaan menevät jutut sitten olikin, mitä oon pennun kanssa tehnyt. Kuten ylempänä jo mainitsin, ajattelin Rallan kanssa tehdä nyt alussa vähän eri juttuja kuin Haltille aikoinaan - tällä hetkellä meidän ykkösprioriteetteina on ihan muut kuin harrastuslajeissa tarvittavat tekniset taidot. Aloitetaan vaikka käsittelemisestä. Tässä ehkä peilaan vähän kokemuksia Haltista, joka on aina ollut uskomattoman herkkä esim. tassujensa käsittelystä. Kynsienleikkuu on välillä taistelua, vaikkei se ikinä sillä vänkäämisellä oo pois päässyt :D Lisäksi totuttelin sitä harjaamiseen vasta siinä vaiheessa kun sillä oli turkissa jotain harjattavaa, hups.. Mutta yhtä kaikki, Rallan kanssa ois tarkoitus opetella vähän paremmin jo nyt pienenä kaikenlaiseen näpelöintiin. Kynnet ja tassukarvat on leikattu useampaan kertaan ja hyvin sujunut, joskin Ralla on sen verran vilkas että vielä on haastavaa pysyä paikallaan. 
Käsittelemisen lisäksi korkealla prioriteettilistalla on hihnakäytös. Kun asutaan kaupungissa ja takametsään päästäkseen on käveltävä aina pätkä vilkkaalla jalkakäytävällä, hihna on valitettava välttämättömyys. Sen suhteen ykkösenä on opetella, että kotiinkin on palattava, vaikka siellä metsässä ois kuinka kivaa, eikä hihnassa kulkiessa jäädä istuksimaan paikalleen tai mennä jokaisen ohikulkijan luo. Edistymme välillä hyvin ja välillä emme :D Kovat pakkaset asettaa myös haasteita kaikenlaiselle naminkaivamiselle taskusta.. Ja huom. Ralla pääsee vapaaksi heti kun ollaan tarpeeksi kaukana tiestä, mutta kotiin palatessa otan sen ajoissa hihnaan ja silloin tekee noita paikalleen jäämisiä. 

Kolmas tärkeä juttu, mitä just nyt opetellaan on häkissä odottelu, koska sitä taitoa tarvitsee tässä taloudessa paljon tulevaisuudessa. Halti on ollut kyllä tässäkin asiassa ilmeisesti joku luonnonlahjakkuus, kun ei sitä sille juuri erikseen tarvinnut opettaa! Ralla sen sijaan tarttee vähän malttiharjoitusta. Meidän häkki asuu normaalisti hallin varastossa, mutta Rallan myötä se on ollut nyt meillä kotona, jotta pentu tottuu siihen ja voidaan harjoitella odottelua rauhallisissa oloissa, eikä heti jossain treeneissä. Vaikka sitäkin ollaan jo tehty, kun tosiaan muutaman kerran ollaan käyty jo hallilla. Eka kerta oli ihan Poksin hallilla 23.2., kun oltiin sovittu tokotreenit Lauran ja Marikin kanssa. Mulla oli ajatuksena, että kun on uusi paikka ja touhuilen eka Rallan kanssa, se väsyy pian ja rauhoittuu häkkiin nukkumaan ja voin sillä aikaa treenata Haltin. Joo nope :D Treenit meni pitkälti häkissäoloharjoitteluksi, koska heti jos otin Haltin, Ralla alkoi kiljua ja hyppiä enkä tietenkään halua tällaista käytöstä vahvistaa. Ihan hyvin sain palkkailtua hiljaa olemisesta, ja toki tehtiin muutakin: alkuun tutkittiin halli ihan kahdestaan Haltin odottaessa autossa, ja Ralla viipottikin reippaasti ympäriinsä. Vähän myös leikittiin ja paljon vaan katseltiin, kun toiset koirat treenasi. Opetellaan, että sinne ei mennä vaan voi rauhoittua sylissä/maassa kun muut tekee. Vähän vaikeaa oli, mutta en mä siitä mitenkään harmistunut - Ralla ei ensinnäkään osaa vielä paljon mitään, eikä siltä siinä vaiheessa ollut vielä kotonakaan vaadittu oikeastaan mitään, joten miten ihmeessä olisin voinut ekalla hallikerralla vaatia? Ja ainakin halli oli pennun mielestä superkiva juttu - aina kun käytin sen ulkona, oli aina hirveä vauhti takaisin sisälle :D Olisin myös voinut jättää aamuruuan antamatta silloin, niin ois voinut namit maistua paremmin, mutta saatiin me pari hyvää leikkipätkää kuitenkin. 

Kahden päivän päästä tästä Ralla pääsikin jo toiseen halliin Niittylahteen, kun otin sen ekaa kertaa collietreeneihin mukaan. Siellä oli ihan eri meininki jo! Pentu odotti häkissä ihan hiljaa (joskin Sarin istumisella vieressä ja puuttumisellä kitinään saattoi olla asiaan vaikutusta :D), ja yllätti perjantain jälkeen totaalisesti kun otin sen ensimmäistä kertaa treenaamaan. Hallin laidalla oli vieraita koiria odottamassa, mutta ei Ralla ollut yhtään menossa sinne, vaan keskittyi täysillä mun kanssa tekemiseen. Tarkoituksena oli ihan vaan tehdä yhdessä, ja se tavoite ylittyi kyllä moninkertaisesti :D Leikittiin ja palkkailin kontaktista, nyt maistui namipalkkakin hienosti. Saatiin tehtyä jopa kahden lelun leikkiä jo, mitä en todella olis uskonut vielä tässä vaiheessa :D Superpentu! Ralla siis leikkii jo nyt tosi hyvin ja tuo joskus jopa yksittäistä lelua takaisin revittäväksi, mutta en vaan silti olis uskonut että se jo nyt hoksaa tän kahden lelun homman.

Viime sunnuntaina oltiin taas treeneissä, samalla ohjelmalla kuin viimeksi. Treenasin Haltin ensin ja Ralla odotti hienosti häkissä. Alkuun taas yritti vähän kitistä, mutta ei tarvinnut huomauttaa läheskään niin paljon kuin viimeksi. Taas ensiksi vähän käveltiin ympäriinsä ja palkkasin namilla kun haki katsekontaktia. Leikittiin jälleen kahden lelun leikkiä, oli taas hieno pentu <3 Sitten tehtiin pari vauhtiluoksetuloa Sarin pitäessä kiinni, ja Ralla pinkoi hurjaa vauhtia mun luo jopa ohi reitin varrelle unohtuneen lelun, tuli vahingossa sellainen iso häiriö siihen :D Lelu oli hyvä palkka, mutta sitten se rupesi äristen syömään mun hihoja :DDD Ihan mahtava pikkulikka! Musta on niin huippua, että nyt osaan jo esim. leikittää pentua, mikä oli Haltin tullessa neljä vuotta sitten mulle ihan uusi juttu. Osaan myös heittäytyä paremmin leikkimään, ei oo mitään estoja pyöriä lattialla ja kimittää kuin vähäjärkinen :D Tuona sunnuntai-iltana olin Rallan kanssa kentällä kuplassa, jossa on vain minä ja hurjan hieno pentu, jonka kanssa toimiessa ei voi kuin hymyillä ja nauraa. Tehtiin meidän treeniajan lopuksi vielä pari putkea (tai siis yks lyhyt suora putki ja muutama toisto), hups vaan taas tuli uusi "paikka"/alusta pennulle. 

Viimeisenä muttei vähäisimpänä asiana johon Rallan kaa panostetaan, on kropanhallinta. Siitä on niin paljon hyötyä oikeasti ihan kaikessa, mitä ikinä tulevaisuudessa keksitäänkään. Erilaiset motoriikkaharjoitukset on auttaneet Haltillekin huimasti monessa jutussa, ja olisivat auttaneet ehkä vielä enemmän jos silloin olisi pennusta asti tajunnut panostaa siihen. Ralla on tutustunut kotona puiseen tasapainolautaan (liikkuva alusta on vähän ku keinu agilityssä hehehe), ja ulkona liikutaan umpihangessa ja kannustan kiipeilemään lumikasojen päälle. Hyviä puolia olla pentu talvella! Ralla onkin aika kova kiipeilemään muutenkin, se on muutaman kerran ponnahtanut tai punkenut itsensä jo sängylle ja sohvallekin. Ja jos jotain kiinnostavaa on korkeammalla tasolla, neiti kyllä taatusti nousee takajaloilleen kurkistamaan, niin ylettää paremmin! Varsinkin keittiönpöydältä lasimaljakosta kurkottelevat tulppaanit ovat niin kovin houkuttelevia, että niitä on aivan pakko vähän puraista..

Minä olen aivan viaton!

We must be swift as a coursing river

Yksi kotiinpaluun parhaimpia puolia on, että ollaan päästy taas täysillä treenaamaan! Jämsässä ollessa Haltin treenit jäi Rallan kotiuduttua ihan täysin tauolle, kun siihen päälle vielä sijaisuusviikko vei tehokkaasti kaiken ajan. Agilityä ei Tampereen kisojen jälkeen siis tehty, ja tokoahan me ei siellä ollessa treenattu myöskään yhtään, lukuun ottamatta pieniä pätkiä iltaruoalle.
Mutta, Joensuuhun tultuamme Haltin ekat treenit oli agilityä, torstaina 15.2. Mehän tosiaan päästiin meidän seuran uuteen valmennusryhmään, jota kouluttaa Niina Leinonen joka on myös Haltin hieroja. Niina kouluttaa joka toinen viikko, ja joka toinen on itsenäiset treenit. Nää oli nyt siis meidän ekat treenit uudessa ryhmässä, ja voi vitsit kun oli kivaa! Haltikin oli liikuttavan onnellinen kun tajusi pääsevänsä pitkästä aikaa treeneihin ja ihan yksin ilman typerää pikkusiskoa.

Tehtiin tällaista rataa, oli aika vaikee eikä Haltin kaa päästykään kuin 13-esteelle asti. Käytiin ensin tosi tarkasti rata ja erilaiset ohjaukset läpi ilman koiria, mietittiin oikean ponnistuspaikan näyttämistä, nopeimpia ja sopivimpia linjoja. Näähän on mulle aika uusia juttuja; tai no, vaikka niitä on opeteltu tässä Haltin agilityuran mittaan koko ajan, niin välillä se aiemmin opittu vielä puskee pintaan ja käytännön toteutus on vaikeampaa. Mutta sitähän varten opetellaan, ja ihan hyvin aloin sitten hahmottaa valssien oikeanlaista näyttämistä, omaa sijoittumista ja ennen kaikkea JUOKSEMISTA silloin kun koira on esim. suorassa putkessa :D Oli tosiaan kivaa, Niina kehui että Halti on hurja kiituri ja Haldir läähätti onnessaan. Se ei edes ollut niin tuhma kuin olisi voinut kuvitella pitkän tauon jälkeen, kuunteli mua hyvin vaikka virtaa oli. 

Toinen valmennusryhmäkerta Niinan kaa oli sitten viime viikolla. Siellä ratana oli tällainen^. Nyt päästiin jopa aika pitkälle, 19-hypylle asti. Taas oli tärkeätä tehdä oikeanlainen ja oikea-aikainen valssi kakkoshypylle, siitä edettiin niin että vitosen jälkeen tein persjätön ja 7-hypyn takaakiertoa hinkattiin vähän pidempään. Halti on tosi kiltti, eikä yhtään ollut karkaamassa putkeen mutta kun itse jännäsin että olenko ajoissa, eka yritys oli aika töksähtävä. Treenattiin sitten ihan vaan ajoituksen sujuvuutta ja erityishuomioina mulle oli, että ohjaava käsi vaihtuu riman päällä enkä saa antaa koiralle tilaa peruuttamalla, vaan edetä jo suoraan seuraavaa estettä kohti. Käsien hahmottamiseksi sain harjoitukseksi koskettaa kämmenillä toisiaan riman päällä, ja sit se lähtikin sujumaan tosi hienosti! Niina kehui että "vitsit miten hieno, näitkö kuinka ketterästi se kääntyi?" ja mä että en kun keskityin niin kovasti siihen missä käsien piti olla :'D Mutta totta vie Halti kääntyi hienosti, mä oon aina ajatellut että se nyt vaan tekee loivat kaarrokset kun on iso ja rakenteeltaan tuollainen, mutta kyllä se vaan on uskottava että kääntyy se kun vaan ohjaa tarpeeksi ajoissa. 

Loppupätkä meni ihan hyvin, suoralla putkella kommenttina että pitää sanoa Haltin nimi kun se menee putkeen, sitten putken lopussa ja siitä ohjata yhtenäisesti toiseen. Mä ekaksi varmistelin liikaa oikeastaan koko estevälin jolloin Halti joutuu katsomaan mua koko ajan. 13-14 -putkille japski, ekalla yrittämällä unohdin sen jolloin koira oli tietenkin puomilla :D Mutta kun muistin, ei ollut mitään ongelmia ja vaikka olin suunnitellut tekeväni takaaleikkauksen 16-17-hypyille, meninkin tekeen persjätön. Niina sanoi, että mulla on niin pitkät jalat(?? :D) joilla kerkeän hyvin juosta, niin sitä kannattaa hyödyntää. Tällaisissa tilanteissa ei kannata jäädä odottelemaan takaaleikkausta, vaan kokeiltiin siihen persjätön tilalle valssi, ja hyvin kerkesi tosiaan! Sittenpä meidän vuoro olikin jo siinä, ja jälleen poistuttiin treeneistä naamat hymyssä. 

Käytin 19.2 Haltin myös hierottavana, kun edellinen kerta oli joulukuussa. Iloiseksi yllätykseksi mitään suurempia jumeja ei ollutkaan! Vähän jotain pientä päässä ja niskassa, mitkä on tulleet siitä kun Ralla aina hyppii Haltin niskaan ja repii karvoista; ne saatiin kuitenkin auki hyvin. Selästä tuli taas kommenttia, että agilitykoiralle hämmentävän erinomaisen vahva selkä, eikä jaloissa ollut kummempaa myöskään. Ei tarvinnut edes varata heti uutta aikaa, vaan katsellaan treeneissä miltä liikkuminen näyttää :) Jee!

Agilityn lisäksi ollaan palattu myös viikoittaisiin tokotreeneihin, kun meidän alaosastolla on joka sunnuntai-iltana varattu oma hallivuoro collieille. Oltiin siellä ekaa kertaa 18.2. ja silloin mulla oli mukana vaan Halti, Ralla taisi olla ihan väsynyt silloin joten se jäi kotiin nukkumaan. Meitä oli muutenkin vain muutama treenaaja, joten oli hyvin aikaa ja palautettiin Haldirin kaa ihan vaan perusjuttuja mieleen. Tehtiin seuruupätkiä käännöksin, ei jääviä tai nopeudenmuutoksia. Vähän edisti kun oli niin innoissaan, mutta asenne oli super! Lisäksi taidettiin tehdä vähän luoksetuloja ja lisäksi merkin kiertoa. Ihmeen hyvin tiesi tehtävän vaikka esillä oli agilityesteitäkin häiriönä! Vasta lopussa Halti alkoi tarjota merkille menoa hypyn ja putken kautta, niin piti vähän auttaa :D Oli kuitenkin ihan hiljaa koko ajan! Itse merkille meno oli vauhdikas, mutta se vähän ennakoi mun palkanheittoa, jolla syksyllä tehtiin lisää vauhtia mun luo paluuseen. Jos pallo ei lentänytkään samassa kohtaa kuin aiemmin, Halti pysähtyi, mutta muutamalla toistolla saatiin hyvin korjattua ennakointi :) Lopuksi tehtiin vielä BH-kokeenomainen paikkis. Sari toimi mun silminä ja kertoi, milloin käydä palkkaamassa. Halti oli aivan super, korvat vaan kääntyilivät Säteen käskyille mutta ei yhtään vilkuillut katsomaan vaan napitti hiirenhiljaa paikallaan! Kyllä tänä vuonna pitäis potkia ittensä sinne BH-kokeeseen :D 

Viimeisimmissä kaksissa treeneissä on ollut halli sen verran täynnä porukkaa, ettei olla keretty tehdä kuin yksi muutaman minuutin pätkä. Tai jokaisella ohjaajalla on ollut kaksi kierrosta, mutta nyt Rallakin on päässyt mukaan, joten tehty yksi pätkä per koira :D Vajaa pari viikkoa sitten (25.2) tehtiin taas seuraamista, tällä kertaa jääviä. Liikkeestä istuminen oli vähän hakusessa alkuun, Halti valui aina maahan. Mutta pari tarkennustoistoa palkaten, ja lähti sujumaan. Liikkeestä maahanmenoissa ei ongelmaa, seisominen ihan ok, ei ainakaan enää käänny katsomaan mun perään kun kävelen sen taakse :) Lisäksi leikittiin ja tehtiin luoksetuloja ja muutamat noudot sorvatulla kapulalla. Ihan superia tekemistä taas ja niin hienosti häiriöstä välittämättä, vaikka hallin laidalla oli äänekkäitäkin vieraita koiria.

Viime sunnuntaina oli jälleen tehokas kuusiminuuttinen treeniaika, mentiin aika lennosta kentälle enkä ollut juuri ehtinyt suunnitella mitä teen. Mut ei haitannut kyllä yhtään! :D Tehtiin pitempi seuraamispätkä käännöksin ja pysähdyksin, ja pari peruutustakin. Siinä Halti sanoi hau, mutta komensin ja tokalla toistolla oli hiljempaa. Pitää saada varmuutta koirallekin tähän, luulen että nyt Halti ei ihan tiedä tekeekö se oikein, ja siksi mölisee. Lisäksi tehtiin kaikki jäävät kerrasta perättäin, palkattuna toki. Oli superhienot joten jätettiin siihen! Sitten tehtiin merkin kiertoa, testasin vieläkö ennakoi pallonheittopalkkaa pysähtymällä. No ei ennakoinut yhtään, hienosti juoksi koko matkan takaisin mun eteen :) Sarikin huomautti, että kyllä Halti oikeasti tietää tehtävän, kun yhdellä toistolla se ei ollut edes nenä kohti lähetyssuuntaa (koska en viitti aina ottaa perusasennon kautta vaan joskus myös vapaammin), mutta silti lähti hienosti juoksemaan ja löysi merkin. Ei viitsitty hinkata sitäkään enempää kun kerran sujui, mutta aikaa oli vielä, joten improvisoin siihen pikaisesti hyppynoudot. Aivan loistavat oli nekin, joskin ekalla toistolla Halti meinasi tulla takaisin esteen ohi, mutta korjasi kun ohjasin kädellä. Sari vinkkasi kehumaan kapulan nostosta, niin reipastuu palautuskin ja näinhän siinä kävi. Ihan super Halti <3 Vitsit miten jäi taas hyvä fiilis treeneistä, ja ai että ton koiran asennetta kun se tekee töitä! Uskallankohan ees kirjoittaa tänne, että nyt tuntuu ja näyttää siltä, että meidän yhteistyö alkaa pikkuhiljaa hioutua tosi hienoksi, niin agilityssä kuin tokossa?

<3